Mikä mua vaivaa?
Olen nyt kuukauden sitten sairastellut ja tän takia kertynyt univajetta todella paljon. Musta tuntuu etten ole nukkunut vuosiin. Mulla on niin armoton stressi, koska pelkään etten saa pitää tätä uutta työpaikkaa harjoittelun jälkeen tän sairastelun takia. Pelkään tätä niin ja olen todella vihainen ja koen kamalaa syyllisyyttä. Stressaan koko ajan.
Mikä mulla oikeesti on? Kuumeilua, pitkittynyttä flunssaa. Lisäksi armotonta päänsärkyä, tuntuu, että pää olisi jossain puristimessa. Uutena oireena viime viikolla alkoi huimaus. Tuntuu kuin lattia aaltoilisi ja toisinaan tuntuu siltä kuin vajoaisin hitaasti alas päin. Olo on niin utuinen ja sekava. Poissaoleva. Joskus joudun kysymään mieheltäni, että olenko oikeasti hereillä, kun niin epätodellinen olo. Olen niin uupunut. Valvon yöt osittain sairastelun takia ja peläten työpaikan menettämistä. Tänä aamuna vain itkin vessassa, kun jouduin soittamaan esimiehelle, etten pysty tulemaan taas tänäänkään paikalle. En kykene. Olen voimaton. Haluan vain itkeä. Pelottaa ja ahdistaa.
Tänään taas ajanvarausta terveyskeskukseen. Olen jo pari kertaa ollut, mutta käskettiin vain syömään flunssa lääkkeitä. No ei auta.
Mua pelottaa, että meneillään on jotain vakavampaa....
Olen 21-vuotias ja aloitin syyskuussa tässä uudessa paikassa. Tykkään työstä todella paljon ja haluaisin niin jäädä, mutta mua pelottaa, että porukka ajattelee, että vain lintsaan.😥 Haluaisin vain olla terve ja käydä rauhassa töissä. Mulla ei ole varaa menettää tätä, mitä mä sitten teen? Mä en oikeesti jaksa tätä paskaa enää. Koko ajan jotain.