(Totaali) yh:t! Miten saatte koiran lenkitettyä
Mulla 2 alle kouluikäistä lasta ja kolmivuorotyö. Nyt mies jätti meidät ja palasi kotimaahansa (asian käsittely on kesken). Olen shokissa mutta arjen on pakko rullata. Lapset sain vuoropäiväkotiin mutta koiramme (keskikokoinen, 5v) päivittäinen lenkitys aiheuttaa harmaita hiuksia. Ennen lasteni isä oli lasten kanssa kun kävin koiran kanssa esim. 2h metsälenkeillä. Nyt jo lasten pukeminen, väkisin mukaanraahaus ja kävelemään maanittelu käy työstä. Puhumattakaan että koira kärsii jatkuvista pysähtelyistä ja hitaasta etenemisestä.
Esikoisella 5 vuotta on välillä potkupyörä ja kuopus (2v) vaihtelevasti rattaissa/kantorepussa tai kävelee.. mutta aikaa menee käninöihin ja kivien ihmettelyyn.
Koira ei ole nyt viikkoihin saanut kunnon lenkkiä, purkaa energiaa järsimällä kenkiä jne. Siskoni (asuu kauempana) tulee ensiviikolla avuksi mutta pitkäaikaisratkaisuksi tästä ei ole. Äitini on kuollut ja etäinen isäni asuu 300 kilsan päässä. Apuja ei oikein ole.
Nyt kaipaan konkreettisia vinkkejä miten saada koira lenkitettyä aamuvuoropäivinä (työni alkaa klo 7, kotoa lähdettävä 6.15). Herätänkö lapset mukaan vai annanko nukkua ja käytän pikapissalla? Kotiinpäästyämme yritän toki pidempää lenkkiä lasten ja koiran kanssa.
Iltavuoropäivinä saan koiran jotenkin lenkitettyä kun kävelemme päiväkodille (matka n. Kilsan) mutta klo on 22 kun olemme kotona ja lapset pitäisi saada nukkumaan.. miten lenkitän koiran?
Vapailla toki ulkoilua, koirapuistoa jne..
Yövuoroja minulla ei nyt ole, esimies oli ymmärtäväinen. En kaipaa haukkuja siitä miten mies jätti, tämä tuli aivan yllätyksenä kaikille. Ja tiedän että koira, kuten koko perhe kärsitään tilanteesta jolle en voi mitään. Miestä en anele takaisin. En myöskään halua kuulla koirasta luopumisesta, haluan niin saada tämän "paletin" toimimaan koska koira on rakas perheenjäsen ja lapsillenikin rakas. Lasten isä ei koirasta pitänyt, hänen mielestään koira on "likainen eläin"...
Niin ja asumme rivarissa taajamassa (muutimme puoli vuotta sitten). Mietin että aitaisin ainakin takapihan ja koira pääsisi edes pikapissalle sinne. Nyt vinkit kehiin. Ja anteeksi epäselvä sepustus, tihrustan itkua koira kainalossa.. tämä on niin vaikeaa :(
Kommentit (22)
Aamulla annat lasten nukkua, viet koiran fillarilla/potkurilla tms. lenkille. Kerrot lapsille, että oot koiran knssa ulkona jos sattuvat heräämään. Iltapäivällä lapset mukaan metsään, heitelkää vaikka keppiä/palloa koiralle, saa liikuntaa ja toimintaa ja lapsetkin on mukana. Tai sit lapsille fillari/rattaat ja kunnon lenkki. Iltapissi takapihalle.
Voi harmi, en asu lähellä. Mutta laita kyselyä paikkakunnan facebook-sivulle tai vastaaviin. Varmasti sieltäkin innokkaita lenkittäjiä löytyy edes muutamalle päivälle viikossa. Moni varmasti voi ottaa oman koiran seuraksi, joten siitä ei edes olisi vaivaa vaan omalle koiralle hyvää sosialistamista.