Sauli Niinistön ja Jenni Haukion vauva OFFICIAL
Kommentit (712)
Jenni on pelinaisia. Näin maksicoi tulevaisuutensa
Totta on. Tiedote on julkaistu klo 14. Onnea heille. Voi olla melko raskasta tuossa iässä. 😁
Ohhoh. Sale tulee olemaan 86-vuotias kun lapsi on täysi-ikäinen. Jos on enää hengissä.
Ajatelkaa - vihdoinkin lapsi, jota rakastetaan pyyteettömästi eikä koko ajan mietitä, miten vanhemmat tarvitsevat parisuhdeaikaa.
Vierailija kirjoitti:
Nyt meni Sauli ohi Putininkin urheilusuorituksista. Hyvä Suomi!
Putin varmaan saa kaksoset sitten kunhan vaan viitsii.
En ole huolissani vaipan vaihdoista (Saulin tai vauvan). Pariskunnalle on kertynyt sen verran omaisuutta, että hoitajan voivat palkata niin isälle kuin vauvalle. Varmaan ovat keskustelleet tästä perusteellisesti.
Jenni ok iässä, Sauli liian vanha lasta ajatellen.
Sauli olis muuten ok pressa, mutta jos kumppaniin on yli 15 vuoden ikäero, ihmistä ei voi ottaa tosissaan. Farssin puolelle menee.
Ihanaahan on se, että pitkän odotuksen jälkeen saa vihdoin lapsen, sehän on elämän ihanin asia! Ja kyllähän maan äidillä tavallaan kuuluu olla lapsi, ei häntä oikein muuten osaa maan äidiksi ajatella. Ikävä puoli on se, että Sauli on oikeasti hirveän vanha pikkulapsen isäksi. Varmasti on hyvä isä, sitä en epäile, mutta vaikka olisi niin hyvä tuuri, että elää vielä vuosia, niin sairauksien riski kasvaa hurjasti 70 vuoden jälkeen. Oma isäni oli todella terve 72-vuotiaaksi ja oli nuorekas yms., mutta sai aivoinfarktin ja vuoden päästä kuoli. Appeni oli peräti 80-vuotiaaksi terve kuin pukki ja sitten yhtäkkiä kunto vain romahti, meni muisti ja alkoi tarvita kaikenlaisia aputoimia ja pian todettiinkin alzheimer ja nyt on jo loppusuoralla. Toivotaan siis presidentille terveyttä ja pitkää ikää. Minusta on kuitenkin suorastaan edesvastuutonta hankkia lapsi noin vanhana. En äänestä Niinistöä seuraavalle kaudelle.
Vierailija kirjoitti:
Ohhoh. Sale tulee olemaan 86-vuotias kun lapsi on täysi-ikäinen. Jos on enää hengissä.
Siis 88-vuotias, anteeksi.
Olisinpa tuo lapsi, ei ikinä rahahuolia ja vanhemmilta perisi hyvät geenit joten älyn puolesta voisi opiskella mitä vaan ja menestyisi elämässä.
Kirjoitin epäilykseni Jennin raskaudesta nyt jo poistettuun ketjuun, jossa käsiteltiin Jennin kampausta Usan reissulla noin kuukausi takaperin. Alapeukkujen määrä oli melkoinen.
Kyllä sen näkee, kun vain osaa katsoa.
Vaalivauva :D vitsivitsi, mutta ihana uutinen kun lasta kerran ovat toivoneet <3
Jenni ja Sale Toisenlaisiin äiteihin!
Oijoi.
Isäksi ei ehkä kannata ryhtyä enää vanhoilla päivillä, vaikka paukkuja riittäisikin. Yli 45-vuotiaana lapsen saaneiden isien lapset kuolevat saavuttamatta aikuisikää kaksi kertaa todennäköisemmin kuin nuorempien isien lapset, tuoreessa tutkimuksessa väitetään.
European Journal of Epidemiology –lehdessä raportoidun tutkimuksen mukaan vanhojen isien lasten kuolemat liittyivät usein synnynnäisiin vikoihin, kuten sydämen ja selkärangan epämuodostumiin, mikä lisäsi pikkulapsikuolleisuutta.
Myös tapaturmaisten kuolemien määrä oli keskivertoa suurempi, minkä tutkijat ajattelevat johtuvan siitä, että lapset sairastivat muita useammin tapaturma-alttiutta lisääviä sairauksia, kuten autismia, epilepsiaa ja skitsofreniaa.
Tutkijat uskovat, että syy lapsen sairauksiin piilee vanhenevan isän laadultaan heikkenevässä spermassa.
Jo aikaisemmin on tiedetty, että vanhemmalla iällä isäksi tulevilla on neljä kertaa suurentunut riski saada Down-lapsi, ja että yleensäkin sperman laatu heikkenee iän myötä.
En halua manata, mutta tilastot on aika tylyjä.
Samppanjat auki ja tää biisi soimaan!!
Tuleeko Trumpeista Jennin ja Saulin kummisetä?
Vierailija kirjoitti:
Jenni ok iässä, Sauli liian vanha lasta ajatellen.
Sauli olis muuten ok pressa, mutta jos kumppaniin on yli 15 vuoden ikäero, ihmistä ei voi ottaa tosissaan. Farssin puolelle menee.
Ei kummitytön naiminenkaan uskottavuutta juuri lisää.
Kun lapsi on 18 eli täysi-ikäinen, äiti on liki kuusikymppinen ja isä (jos elää) on liki 90-vuotias.
Ei hyvä.
En onnittele, sääli lasta.
Ei lapselle ole helppoa menettää isäänsä nuorena. Se on asia, joka voi varjostaa koko loppuelämää. Mitä syvempi lapsen ja isän välinen side on, sitä rankempi on menetyskin.