Miksi miehet tulee iskemään baarissa aina sen tavallisemman näköisen eikä sitä kauniimpaa?
Oon havainnut tän ilmiön baarissa monesti ja mietin, että onko tämä sitä että luullaan ettei ole tsäänssejä siihen kauniimpaan vai sitä että yritetään tehdä se kauniimpi "mustasukkaseksi" jotta hän kiinnostuisi miehestä?
Kommentit (33)
Sehän on klassillinen kilpailu aina kun tyttöporukka menee ravintolaan,sillä mitataan se kuka on kaunein ja puoleensavetävin,eli ketä miehet eniten tulee iskee.
Jotkut pyrkivät iskemään samantasoisen henkilön.
Syitä voi olla kaksi:
1) Mies on kiinnostuneempi siitä tavallisen näköisestä.
2) Mies olisi kiinnostuneempi siitä kauniimmasta, mutta arvioi mahdollisuuksien olevan kauniin suhteen liian pienet. Tämän takia panostaa tavallisen näköiseen, johon on paremmat mahdollisuudet. Yleensä miehet pyrkivät etsimään samantasoista seuraa.
Suurin osa miehistä ei pelaile mitään pelejä, vaikka te naiset niin luulettekin. Me olemme aivan liian yksinkertaisia sellaiseen.
Yhtenä päivänä valitetaan, kun miehet tykkää vaan kauneimmista, toisena päivänä ihmetellään miksi tavallisia isketään enemmän kuin kauniita.
Millaisia naisia pitäisi iskeä, kun mikään ei tunnu kelpaavan naisille?
Se mikä on toisen naisen silmään kaunis nainen niin ei välttämättä ole miehen mielestä. Oma kokemus on, että miehet karsastaa vahvoja meikkejä ja paljastavaa pukeutumista ja tyrkkyilyä, kun kyseessä on oikeasti parin etsintä eikä vain yhden kerran käyttö.
Kauniilta ei saa vaginaa.
Totuus.
m31
Miehet olettavat, että kauniimpi saa enemmän ehdotuksia, jolloin on kannattavampaa ottaa kontaktia tavallisemman näköiseen joka on vähemmän kilpailtu. Ihan normaalia markkinataloutta.
Vierailija kirjoitti:
Se mikä on toisen naisen silmään kaunis nainen niin ei välttämättä ole miehen mielestä. Oma kokemus on, että miehet karsastaa vahvoja meikkejä ja paljastavaa pukeutumista ja tyrkkyilyä, kun kyseessä on oikeasti parin etsintä eikä vain yhden kerran käyttö.
- Sanosin yhtenä miehenä, että tuossa on paljon totta. - ja ainakin minun silmiin hyvin vahva meikki ja hyvin paljasteleva pukeutuminen näyttää jotenkin, voiko sanoa halvalta. - Kuka sellaisen kanssa haluaa vakavampaan suhteeseen? - No joo, Yleisesti suomalaiset naiset osaa pukeutua vähintäänkin asiallisesti ja hyvin. - Ainakin niissä paikoissa, joissa itse tapaan käydä ja missä kohtaan naisia. En silti käy väittämään, etteikö ulkonäöllä olisi mitään merkitystä; kyllä sillä on, ainakin niin kauan kun en kykene tai pysty näkemään kenenkään pään sisälle, mutta jotta lähestymistä voisi seurata jotain muutakin, niin muitakin "avuja" olisi syytä olla.
Vierailija kirjoitti:
Oon havainnut tän ilmiön baarissa monesti ja mietin, että onko tämä sitä että luullaan ettei ole tsäänssejä siihen kauniimpaan vai sitä että yritetään tehdä se kauniimpi "mustasukkaseksi" jotta hän kiinnostuisi miehestä?
Vastasit itsellesi.
Voi olla molempia riippuen iskijästä/iskettävästä
itse en lähesty ketään vaikka sinkku olenkin
M
Harvalla miehellä on mahdollisuuksia niihin kauneimpiin. Siksi ei kannata edes yrittää.
Koska ne "muka" kauniit on varustettu 6,5cm pakkelikerroksella.
Vierailija kirjoitti:
Se mikä on toisen naisen silmään kaunis nainen niin ei välttämättä ole miehen mielestä. Oma kokemus on, että miehet karsastaa vahvoja meikkejä ja paljastavaa pukeutumista ja tyrkkyilyä, kun kyseessä on oikeasti parin etsintä eikä vain yhden kerran käyttö.
Juuri näin. Törkymeikit ja paljastava pukeutuminen ei anna kovin luotettavaa kuvaa kyseisestä naisesta, ei minua kyllä viehätäkään sellaiset naiset. Toki joitakin miehiä tuollaiset kiinnostavat.
Vierailija kirjoitti:
Kauniilta ei saa vaginaa.
Totuus.
m31
Ei saa välttämättä meiltä rumiltakaan. Minä olen paljon frigidimpi ja pidättyväisempi kuin monet kauniit naiset, joilla on nuoresta lähtien ollut paljon seksi- ja seurustelusuhteita. Ärsyttää, että minunlaisiani naisia pidetään helppoina.
Jepjep baarit on täynnä noita meikit yhteentoista asti tissivako esillä fitness hottis muijia joilla on naama norsunvitulla ettei vaan kukaan mies vahingossa tulisi puhumaan. Jos joku tyhmä (ja niitäkin on rutkasti) erehtyy edes sanomaan moi niin heti suusta tulee liuta loukkavaa tekstiä. Vaikka joku "oman tason" komee sliipattu miljonääripelimies tulisikin jutteleen niin ei ne sillekään osaisi olla ystävällisiä kun ovat niin juuttuneet nartturooleihinsa. Jos mestassa on myös ystävällinen ei-ylimielinen hymyilevä tavis, niin ketäköhän normaaliälyiset miehet yrittävät?
Kaveriporukassa minulla on miehiä(olen siis nainen) jotka kylläkin iskevät aina hyvän ulkonäön perusteella eli kyllä se kauneus lopulta ratkaisee ketä lähestytään.Ja eniten myös pyytävät näitä treffeille.
Vierailija kirjoitti:
Sehän on klassillinen kilpailu aina kun tyttöporukka menee ravintolaan,sillä mitataan se kuka on kaunein ja puoleensavetävin,eli ketä miehet eniten tulee iskee.
"Klassillinen"
Kiitos nauruista.
Tässä on taustalla sinun luulosi että olet kauniimpi kuin kaverisi ja sinua ei tulla iskemään. Olet varmasti epämiellyttävän oloinen ihminen ja kateellinen toisille naisille ja siksi ei kiinnosta.
Joskus kun olin välillä viihteellä erittäin ylipainoisen tutun kanssa, huomasin ettei hänen ollut vaikea saada seuraa. Minulle tultiin puhumaan silloin tällöin. En harrasta yhden yön juttuja, toisin kuin tämä tuttuni. Sitten luin jostain "teorian", jonka mukaan ainakin ylipainoisia ja tatuoituja pidetään varmempina kohteina kuin muita, mikä voisi selittää asiaa. Tosin voi olla että tämä tuttuni on aloittanut keskustelun niiden miesten kanssa, itse harvemmin aloitan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sehän on klassillinen kilpailu aina kun tyttöporukka menee ravintolaan,sillä mitataan se kuka on kaunein ja puoleensavetävin,eli ketä miehet eniten tulee iskee.
"Klassillinen"
Kiitos nauruista.
Ole hyvä!
Ei pidä paikkaansa,kyllä suurinosa miehistä,kellä rahkeet riittää niin tulee iskemään sitä kauniimpaa..etenkin Alfa-miehet joille rumemmat ei kelpaa.