Lue keskustelun säännöt.
Miten hallita riittämättömyydentunnetta ja tunnetta siitä, ettei "kuulu joukkoon"?
06.10.2017 |
Olen noin päältäpäin katsoen ja osan ajasta omastakin mielestäni ihan menestyvä ihminen. Minua ilmeisesti pidetään kohtuullisen fiksuna. Mutta minulla on koko ajan riittämätön olo. Tänään olin kutsuttuna vieraana seminaarissaa ja koko ajan tuntui siltä, että ei mulla ole mitään annettavaa. Kun joku haluaa puhua mun tutkimuksesta olen yhtä aikaa innoissani, kun se kiinnostaa ja peloissani että ne ei tajua sitä vaan ne ajattelee että se on ihan huuhaata. Ja pelkään myös, että se sittenkin ON ihan huuhaata. Musta on tehty johtaja ja esimerkki ja ihmiset hakee multa sekä asiantuntujiitta että johtamista, mutta oikeasti en osaa mitään, mulla ei ole mitään annettavaa, ihmiset vaan jostain syystä kuvittelee niin ja kohta ne huomaavat totuuden. Ja sit mä joudun todella, todella noloon tilanteeseen, koska olen jotenkin joutunut asemaan, jossa kaikki katsovat minua koko ajan, joten se romahdus tulee olemaan julkinen. Tämän takia mulla on hyvin, hyvin usein sellainen olo, että olisi parasta lopettaa koko työ, mennä kotiin ja piiloutua vaatehuoneeseen ennen kuin katastrofi iskee. Oikeasti mulla ei ole siihen varaa, koska a)en osaa tehdä mitään muutakaan, jolla voisin elättää itseni ja b) en ole kovin kummoinen tuki ja johtaja, mutta monille ihmisille kuitenkin ainoa, mitä on tarjolla.
Miten tällaista pelkoa hallitaan?
Kommentit (14)
Sulla on liian heikko itseluottamus, käy terapeutilla, niin muutkin tekee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaa sanoa ap, odotan että joku fiksu vastaisi :) nim. merk. terapiaa 6 vuotta takana ja vieläkin huijarisyndrooma ja huono itseluottamus vaivaa.
Veikkaan, että syyt noihin tunteisiin ja oloihin on todella syvällä, kasvanut siihen ajatusmalliin että ehän mie oo mittään, emmie mittään ossaa, tämmönen tavallinen talliainen vaan jne. Miten teillä ap perheessä sinuun suhtauduttiin? Tuettiinko, kannustettiinko, kehutiinko?
Vierailija kirjoitti:
Huijari -syndrooma?
Ehkä, tai sitten olen oikeasti surkea. En tiedä, siitähän tämä ongelma tuleekin. Kai se on niin, että jos tietäisin varmasti olevani surkea, rohkaistisin lopettamaan työni. Nyt musta tuntuu siltä vain osan ajasta.
Minkälaiselle terapeutille tässä pitäisi mennä?
Miten pääsee kuuden vuoden terapiaan? Kuka maksaa?
Vierailija kirjoitti:
En osaa sanoa ap, odotan että joku fiksu vastaisi :) nim. merk. terapiaa 6 vuotta takana ja vieläkin huijarisyndrooma ja huono itseluottamus vaivaa.
Veikkaan, että syyt noihin tunteisiin ja oloihin on todella syvällä, kasvanut siihen ajatusmalliin että ehän mie oo mittään, emmie mittään ossaa, tämmönen tavallinen talliainen vaan jne. Miten teillä ap perheessä sinuun suhtauduttiin? Tuettiinko, kannustettiinko, kehutiinko?
No tuettiin ja kannustettiin, ja kehuttiin ja sen LISÄKSI tehtiin selväksi, että ei tarvitse yrittää ja menesyä, vaan vähempikin olisi ok. Mutta koulussa kiusattiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juuri niinkuin ensimmäisessä kommentissa, sinulla on huijari-syndrooma. Lueppas siitä.
Et ole tajunnut miten kelvottomia muut ovat ja kuvittelet siksi itseäsi heitä huonommaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Silleen että tajuaa ettei joukkoon kuuluminen ole pakollista eikä aina järkevääkään.
Vierailija kirjoitti:
Miten pääsee kuuden vuoden terapiaan? Kuka maksaa?
Itte maksaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaa aika moni ihminen painii tuollaisten tunteiden ja ajatusten kanssa, siis ihan ne menestyneet ihmiset jotka ovat vaikka johtavissa asemissa. Ne varmaan puhuu niistä terapiassa, jos käyvät sellaisessa?
Musta tuo tietyssä määrin on kuitenkin terveen ihmisen merkki, vs. joku persoonallisuushäiriönen narsisti, joka on täysin vakuuttunut omasta erinomaisuudestaan ja osaamisestaan. Mutta tottakai, jos alkaa paljon häiritsemään nuo tunteet ja heikko usko omiin kykyihin, niin suosittelen keskusteluavun hakemista. Jotkuthan alkaa suorittamaan ihan hullun lailla kaikkea (tutkintoja, urakehitys jne.) , kun se vakuuttelun tarve omasta osaamisesta ja kelpaamisesta on niin suuri, ja silti on aina vaan sellainen olo ettei kelpaa, riitä eikä osaa oikeasti tarpeeksi hyvin :/
No, aapee on kyllä suorittanut, on tohtori ja urakehitys on hyvä. Mutta ei täällä mitään vakuutteluja omasta kelpaamisesta saa. Mitä pitemmälle pääsee, sitä enemmän pitäisi pystyä antamaan.
Tämä on hyvin ahdistavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja kun luen huijarisyndroomasta, artikkelit neuvovat, että sen hallinta alkaa sen tiedostamisesta, että kyse on huijarisyndroomasta ja ajatusvääristymästä. Mutta entä jos ei olekaan, entä jos OIKEASTI olen ihan surkea? Miten voin tietää?
Ap:lle tekisi hyvää tutustua mahdollisimman monenlaisiin ihmisiin? Jos viettäisit aikaa sellaisten kanssa, jotka eivät ole ns. samalla tasolla kuin sinä (uralla, koulutuksessa jne.) niin vertaisit itseäsi niihin ja huomaisit että olet osaava, fiksu ja vaikka mitä. Pois kuplasta, ap! se tekee hyvää.
Huijari -syndrooma?