Uskotteko positiivisen ajattelun voimaan? Alkaako elama hymyilla jos sitkeasti pettymyksesta toiseen ei anna sen lannistaa ja etsii siita hyvia puolia.

itsepetosta kaikki tyyni. Toiset on vaan luotu epäonnistumaan, toiset onnistumaan. Mä olen noita ekoja, kaikki menee aina päin persettä. Ei siinä sitten paljoa jaksa noita " käännä tappio voitoksesi" -liturgioita.

Elämäni on aivan superloistavaa, vaikkei kaikki kenties uskoisi. :)

mutta eteenpäin vain porskutetaan. " sallin" itseni harmitella asiaa sopivan aikaa ja sitten pyrin unohtamaan sen. ajattelen, että mitäpä tätä elämää hukkaamaan naama kurtussa. joitain elämä vain koettelee kovemmalla kädellä.

Esim. kärsimme lapsettomuudesta ja kun rankka (ja kallis!) hoito päättyi negatiiviseen testitulokseen itkeskelin asiaa yhden tai kaksi iltaa ja sitten päätin keskittyä tulevaan hoitoon. Vastoinkäymisiä on riittänyt (vaikka meillä onkin jo lapsi), mutta jotenkin mä olen vaan elänyt ne, enkä ole pysähtynyt niitä kummemmin murehtimaan. Joskus kun olen sitten kuulumisia kertonut jollekin jota en ole nähnyt pitkään aikaan, olen itsekin huomannut, että ei ole asiat mennyt tosiaankaan kovin helposti.

Ikävätkin asiat koitan kääntää positiiviseksi ja niistä ikävistä löytää positiivista. Muutenkin olen yleensä positiivisella päällä. Kylllähän pettymyksiä ja epäonnistumisia tulee kaikille jossain vaiheessa, mutta itse olen ikävät asiat ottanut kasvamisen ja kehittymisen kannalta.