Työkaveri joka aina on muita parempi
Siis omasta mielestään. Korostaa ja kehuu itseään, moittii eikä koskaan kehu toisia. On hyvä työssään mutta niin ovat muutkin, osa häntä parempiakin. Työntää itsensä joka paikkaan esille, tarvittaessa käyttää kyynärpäitään. Miten tuommoisen kanssa jaksaa vielä 15 v.
Kommentit (16)
Minulla on samanlainen. Sanon aina vain joo joo ja jatkan omia hommiani. Välillä se kävelee perässä ja selittää, enkä ole tietävinänikään. Minä en kehtaisi.
Miten ihminen voi olla itselleen niin sokea? Ollaan oltu samassa työpaikassa yli 10 v. Aluksi luulin itsekehun olevan 10 v nuoremman ja kokemattomamman opettamista. Aika pian ymmärsin juonen: jatkuvaa oman toiminnan ja oman itsen suoraa kehumista. Kokeilin alkaa kehua häntä: ei mitään vaikutusta, ei tule kehuja takaisin eikä omakehu laantunut. Nyt yritin vältellä. Ei jaksa. Myrkyttää myös ilmapiiriä ja harrastaa esimiehen mustamaalausta ja jopa kiusaamista.
Mun työpaikalla samanlainen, tekee kyllä hyvää työtä, mutta se jatkuva mainostaminen kuinka paras on kaikessa, raivostuttavaa kuunnella. Muutkin tekevät työnsä hyvin mutta hän ainoana jaksaa jankata kuinka hyvin taas teki. Auta armias jos pomo häntä kehuu niin se pitää kuuluttaa kaikille. Somessa pn seitsemän hehkutusta kuinka TAAS hän on niin hyvä.
Oon miettiny etteikö itse tajua kuinka idiootti on. Jos taas tekee jonkun virheen niin sille on sata selitystä miksi se on jonkun muun vika, eikä riippunut hänestä..
Tuollainen työkaveri löytyy meidänkin työpaikalta. Tulee aina kertomaan minulle (ja varmaan muillekin työntekijöille), kun joku on kehunut hänen tekemäänsä työtä. Ylistää itseään ja tarkkuuttaan jatkuvasti joko suoraan tai sitten rivien välissä. Pitää itseään tunnollisena ja tarkkana työntekijänä, ja muita taas lähinnä laiskoina alisuoriutujina. Valittaa jatkuvasti, miten joku hänen osastollaan ei tee kunnolla hommiaan tai käyttää johonkin työtehtävään aikaa kaksi tuntia, kun hän taas selviäisi samasta tehtävästä puolessa tunnissa. On siis omasta mielestään aina tarkin, nopein ja muutenkin paras. Uskomattoman rasittava persoona.
Virheiden tekeminen on alkanut ainakin itseäni jo pelottaa tämän työkaverin takia, sillä hän etsii haukkana muiden tekemiä pieniäkin virheitä päästäkseen huomauttelemaan niistä. Hän kertoilee jatkuvasti myös muiden töissä tekemiä mokia eteenpäin. Jos hän itse erehtyy jossakin työhön liittyvässä asiassa ja siitä joku joutuu hänelle sanomaan, on hänellä myös aina selitykset valmiina. Joskus nämä selitykset tosin saattavat olla mallia "En tiennyt, koska en ole kiinnostunut toisen osaston/työntekijän asioista" - vaikka nimenomaanhan hän on :D Tätä selitystä hän toistelee sitten monta kertaa, ikään kuin hätääntyneenä siitä, että itse tekikin virheen. Vaikka kaikkihan niitä virheitä joskus tekevät.
Auta armias, jos satut yhtä aikaa tauolle hänen kanssaan. Taukohuoneessa hän puhuu koko ajan siitä, miten paljon/hyviä kavereita hänellä on. Aina on tauolle tullessa puhelin niin täynnä viestejä, että niihin ei jaksa edes vastata/jokin kaipaava ex-poikaystävä ottanut taas yhteyttä/joku ihana kaveri järjestänyt hänen kunniakseen jonkun ihanan jutun. Sitten joudutkin taukosi ajan kuuntelemaan vatvomista hänen kavereistaan/kaipaavista existään. Argh!
Olen joskus miettinyt, että onko tällä työkaverilla pohjimmiltaan todella huono itsetunto, kun koko ajan pitää jollain asialla päteä. Onneksi olemme eri osastoilla töissä, joten en joudu jatkuvasti olemaan hänen kanssaan tekemisissä. Hänen osastollaan niitä konflikteja sitten kuulemma riittääkin...
Näitä pätijöitä ja oman hännän nostajia kyllä joka työpaikalla riittää. Paras kun jättää vaan kommentoimatta niiden juttuihin niin kauan ku kehtaa. Keskittyisivät työhönsä kun siinä kerran parhaita ovat ja antasivat muiden tehdä omat työnsä rauhassa.
Kiva kuulla muiden kokemuksia. Allekirjoitan ihan kaikki kokemuksenne! Narsistinen persoonallisuus taitaa olla kyseessä. Taustalla huono itsetunto, jota täytyy pönkittää itseään kehumalla ja toisia moittimalla (ja sortamalla). Aivan uskomaton ja ihan naurettava, jos ei olisi oma työkaveri. Ap
Esimieheni on kova kehumaan itseään. Näyttö tosin hänen uroteoistaan puuttuu. Päinvastoin ei suoriudu perushommastakaan, läsnäolonsa häiritsee muiden työntekoa. En ole enää jaksanut kiinnittää asiaan huomiota kun ei sille mitään voi. Toki ihmettelen miksi joku on tuollainen vielä yli viisikymppisenä.
Vanha ketju, mutta ehkä joku päätyy tätä lukemaan. Mulla on tismalleen samanlainen työkaveri. Valtava tarve päteä ja tärkeillä, eikä ikinä kehu muita. Menee tosi vaikeaksi, jos jossain tilanteessa kehutaan jotain muuta työkaveria hyvästä työstä ja hän on läsnä.
Mulla oli tuollainen työkaveri. Välillä sain aina jotain erikoishommia ja tämä nainen meni pomolle polkemaan jalkaa, miksi hän ei saanut tuota homaa,kun on omasta mielestään paras kaikessa. Joskus pomo myöntyi ja huomasi, että ko tyyppi välillä munasi totaalisesti homman.
Kärsin niin paljon siitä ihmisestä, että otin loparit ja itkin kotona helpotuksesta, kun olin päässyt eroon hänestä.👿
Aiotko olla vielä 15 vuoden päästä samassa työpaikassa? Miksi?
Raskas ihmistyyppi. Vie kaiken hapen ympäriltään. Auttaako sellainen teflon-suhtautuminen, vaihdat heti puheenaihetta? Tai kommentoit itsekehuun jotain tosi ylimalkaista, esim. "Oho! No jopas! " Ja sitten vain häippäiset maisemista.
Pidän sympaattisena ihmisiä, jotka välillä mokailee, nauravat omille mokilleen ja omaavat itseironiaa.
Itsetehostajilla on joskus huono itseluottamus.
Jos kenkä puristaa niin 15 vuoden ennuste ei ole hyvä. Tuonkaltaiset tyypit ei muutu erilaiseksi. Tuskin on mihinkään lähdössäkään.
Oma läheinen muutti aikanaan työyhteisöä ja työmaata pätijän takia, hän väsähti ihan lopullisesti siihen huutoon ja mesoamiseen ja itsekehuun. Ainoa, mikä auttoi, oli vaihtaa työympäristöä ja työporukkaa. Onneksi itse työpaikka säilyi. Tajuavatkohan nämä itsekehujat ollenkaan itse, että heihin väsytään?
Juuri tällaista. Mietin pitäisikö vaihtaa työpaikkaa vain koska en kestä enää. Se itsekehu sinänsä ei haittaa, mutta kun siinä samalla pitää vähän ohimennen lytätä muita niin ei ole enää kivaa. Tämä toistuu joka ainoassa asiassa päivästä toiseen. Nyt uusi esihenkilö kuvioissa ja hän ei tajua mistä on kyse. Saattaa jopa uskoa tämän paasaajan juttuja, miten hän pitää pystyssä koko osastoa ja tekee muka muidenkin työt.
Mä en jaksaaaaaaaaa!!!!!!
"no määhän sen tein". Mutta kaveri oli hissukseen ja yrittikin kerran konetta syyttää. Selvisi että valukappaleessa oli yksi reikä 0,06 mm liian iso. Ei huomioinutkaan lämpötilaeroa, tuli 7000€ vahinko.
Pysy kaukana. Välttele.