Arkipäivän kiusallisia tilanteita?

Osallistut seminaariin tai koulutustilaisuuteen ja kesken kaiken siellä annetaan tehtäväksi kääntyä lähimmän tuntemattoman vieruskaverin puoleen ja keskustella asiasta x. Puhutte minuutin jonka jälkeen laskeutuu vaivaannuttava hiljaisuus lopuiksi viideksi minuutiksi joka aikaa on jälkellä.

Just noi puolitutut on pahoja kun ei tiedä pitäisikö moikata tai ylipäätään sosialisoida

Näet kaupungilla tutut kasvot väkijoukossa ja aiot tervehtiä... Mutta onko se oikeesti tuttu? Vai onko se puolituttu? Vaiko joku ihan uppo-outo? Ja mitä sellainen ajattelee jos joku random vaan yhtäkkiä morjestaa keskellä väenvilinää? ...tais se olla tuttu ja saattoi nähdäkin mut tässä jahkaamassa, mutta kun ei voi tietää....

Näet torin toisella laidalla hyvän kaverisi. Lähdet kävelemään kohti ja nostat käden heiluttaaksesi iloisesti. Kesken käden noston tajuat, että eihän näkemäsi ihminen suinkaan ole hyvä kaverisi, vaan ihan joku muu.

Sen sijaan, että laskisit kätesi alas ja myöntäisit erehdyksesi, muutatkin liikettä hieman ja korjaat silmälasiesi asentoa, sipaiset hiuksiasi tai hieraiset nenääsi tms. ikään kuin muka alunperinkin olisit niin aikonut tehdä.

Kun kävelet sisälle outoon paikkaan ja näet vastaan kävelevän tutun hahmon ja mietit, että missä hänet olet nähnyt ja olet aikeissa tervehtiä ja aavistuksen verran liian myöhään tajuat katselleesi peilikuvaasi.

Kun psykologisi astuu kanssasi samaan hissiin Stockan jouluruuhkissa ja joudut kahdeksan kerroksen ajan miettimään, pitäisikö tässä muutakin kuin morjestaa.

Se nolo puolelta toiselle hyppely kun olet kaupan käytävällä tms. ohittamassa vastaantulevaa tuntematonta henkilöä ja kumpikin aikoo ohittaa samalta puolelta. Siinä sitten kumpikin hyppelee samalle puolelle muutaman kerran ja sitten joku nolo tsoukki "minä menen nyt tästä, mene sinä tuosta". Ja siihen vielä kun katseet kohtaa uudestaan vaikka hetken päästä kassajonossa. Ääh ARGH! :D