onko muita jotka ovat lopettaneet laittautumisen pitkässä parisuhteessa?

Itsellä on useitakin päiviä että kuljen puolalasti himassa ilman meikkiä ja en oo harjannu hiuksii 3pv, mut useimmiten laittaudun tosi nätiks ja lakkaan kynnet kivalla värillä ja laitan miehen valitsemaa huulipunaa.

Kyllähän toi ennenpitkää ajaa miehen pettää tai eroon. Mutta kukaan ei saa pakottaa laittautumaan, se on miehen menetys. 

En ole koskaan erityisesti laittautunut parisuhteissani. Meikkaan joskus, mutta  yleensä en. Käyn suihkussa, pesen hampaani, laitan deodoranttia ja kasvovoidetta, mutta tekisin näin myös sinkkuna. Tärkeintä kauneuteni kannalta on aina ollut hoikkuus, hyvä fyysinen kunto (ei laiha läski), terveellinen ruoka, hymy, vilkas luonteeni, pitkät oman väriset hiukset yms.

Mitähän tolla laittautumisella tässä yhteydessä tarkoitetaan? Naaman maalaaminen ja sen vaatiminen kotioloissa on jokseenkin käsittämätöntä, mutta kyllä jokainen terveellä pääkopalla varustettu ihminen jaksaa vaivaa hyvinvointinsa eteen nähdä sen verran, että kampaa tukkansa ja pukee päälle ehjät ja puhtaat vaatteet. Ei mukavat kotivaatteet tarkoita sitä, että niiden pitäisi olla risaiset.

En ole edes aloittanut laittautumista. Ensimmäisillä treffeillämme menimme lenkille tihkusateessa, joten olin meikittä tuulitakissa ja vanhoissa farkuissa + lenkkareissa. Toisilla ajeltiin tutustumaan erääseen paikkaan, jossa myöskin käveltiin paljon ja asu oli sen mukainen, ja kolmansilla treffeillä mentiin yhteisen ystävän talkoisiin.

Mies ei ole koskaan antanut ymmärtää, että toivoisi minun laittautuvan enemmän. Päinvastoin, hän ei ymmärrä miksi en suostu lähtemään klubeille tai muihin menoihin ilman meikkiä ja samoissa vaatteissa kuin arkena.

Laittaudun joka tapauksessa aamuisin työpäivää varten, joten siinähän se tulee automaattisesti. Viikonloppuisin laittaudun kun lähdetään ostoksille tai muuten ulos ja tätä tapahtuu joka viikonloppu. Käytännössä laittaudun edelleen joka päivä.

En ole laittautunut sinkkunakaan, joten mies tiesi, mitä sai...

Minä olen lakannut meikkaamasta ja värjäämästä hiuksiani, tukkakin on lyhentynyt pitkästä polkkaan.

Nämä ei kyllä johdu pitkästä parisuhteesta vaan omasta kypsymisestäni, iän myötä arvostan pinnallisuutta yhä vähemmän ja meikkaamisesta on tullut ei-tärkeää, lisäksi kun turhautti siihen menevä aika ja vaiva, en viitsinyt sitäkään.

Pitkää tukkaani mieheni ikävöi, mutta itse olen sitä mieltä että mulle sopii tämä lyhyt, ole pirteämmän näköinen kuin siinä ohuessa aina ponnarilla olevassa hiirenhännässä. Ja hiustenpesu on nyt paljon nopeampaa eikä tarvi selvitellä takkuja.

Toki kyllä muuten tykkään olla siistinnäköinen, en kotonakaan kulje "pieruverkkareissa" (ellen ole kipeä). Ja hoidan muuten ulkonäköäni ja terveyttäni, koitan liikkua ja pitää painoni normaalilukemissa (tämä ottaa vähän koville välillä :P ) ja huolehdin että olen puhdas ja hampaat pesty yms.

....ja itse olen sitä mieltä että jos mies on pettääkseen, se pettää, oli vaimo meikattu ja laitettu tai ei. Ei se laittautuminen sitä estä tai meikkaamattomuus siihen johda. Kyllä ne on muut syyt.

On, mun eukko. Eipä se kotoa lähde muutenkaan koskaan mihinkään, kun ei tarvitse. Kaupassa käydään joskus, silloin on ripsivärit kehissä. Ihan sama, ei mulla ole aikaa yleensäkään kotona mitään tuijottaa, käyn töissä ja kotona lapsi järjestää ohjelmaa.

Lopetin kosmetiikan käyttämisen silloin, kun tulin raskaaksi. En ole sittemminkään juurikaan meikkaillut. Mulla on niin mainio mies, että hän ei kiinnitä epäoleellisiin ulkonäköasioihin mitään huomiota. Saan olla oma itseni, ilman suojakuoria. Työssänikään en tarvitse meikkiä. Musta olis hullua meikata kotona, samoin ihmettelisin, jos mies puleeraisi kotona tai ylipäätään.

Monta vuotta jaksoin pukeutua siististi ja kauniisti ja olla huoliteltu myös kotioloissa ja käyttää kauniita alusvaatteita. Valitettavasti ei tämä vaivannäkö eikä muukaan vaivannäkö auttanut miestäni pihtaamaan vähempää. Lopulta annoin mennä ja aloin pitää kotosalla pieruverkkareita ja laittautua vain jonnekin lähtiessä. Aloin samalla olemaan itsekkäämpi omien harrastusten, tarpeiden ja mielenkiinnon kohteiden suhteen. Elämäni muuttui paljon paremmaksi, vaikka parisuhde ei parantunut muttei myöskään huonontunut.

Kerran eräs mies sanoi mulle, että ei miehet edes näe mitään meikkejä tai meikittömyyttä.

Oli tosin muusikko, eikä mikään pintaliitäjä.

Itse en ole lähes koskaan laittautunut niin sanotusti miestä varten. En ole koskaan pitänyt siitä miten sen avulla luodaan illuusio muka paremmasta joka sitten johtaa juuri siihen tilanteeseen jossa olet. Tämä ei siis tarkoita etten koskaan laittaudu. Se vain ei tapahdu kumppania etsiessä. Mielummin tulen esille suoraan omana itsenäni ja jos ei kelpaa niin se on sitten hänen häpeänsä. :)

En ole lopettanut, koska en ole koskaan edes aloittanut. Olen puhdas, vaatteeni ovat ehjiä ellei meneillään ole vaikka remonttihommat tai mettätyöt. Sen enempää en ulkonäköäni mieti tai ole koskaan miettinytkään, toki juhliin sitten tälläydytään etiketin mukaisesti.

Mutta ns. tasoni on siis pysynyt ennallaan tämän parikymmentä viotta mitä ollaan toisemme tunnettu. Ei ole tullut pettymyksiä.

Kyllä jonkin verran laittaudun edelleen, mutta pienen vilkkaan vaippaikäisen äitinä ei ole enää samalla tavalla aikaa ja rahaa kuin ennen. Joka tapauksessa panostan ulkonäkööni enemmän kuin mieheni, joten mitä hän ikinä mielessään ajatteleekaan, niin ääneen hänellä ei ole varaa sanoa mitään. Kyllä minäkin joskus toivoisin, että mies menisi mieluummin salille tai lenkille kuin juurtuisi koko illaksi sohvalle ja olisi kiva jos hän käyttäisi joskus muitakin vaatteita kuin huppareita ja kuluneita t-paitoja, mutta en aijo aloittaa mitään valitusta, koska periaatteessa jokaisen pitäisi saada itse päättää omista asioistaan ja toinen sitten tyytyy siihen tai jos pukeutuminen tms on jonkin kynnyskysymys, niin sitten kannattaa lähteä itse paremmille markkinoille. En ole itse sillä kannalla, että parisuhteessa aletaan päättäään puolisin pukeutumisesta, hiusmallista tms. 

Eikö koti ole juuri se paikka jossa saa olla oma itsensä. Jotenkin kauhea ajatus että kotonakin pitäisi aina olla pukeutuneena ja tällättynä ja kuinka moni mies oikeasti panostaa siihen miltä itse näyttää kotona puolison silmissä. 

En välttämättä meikkaa kotonaollessa mutta hiukset on aina laitettuna ja pukeudun siistosti mutta en tietty biztyyliin

Mulle siisti ulkomuoto, puhtaus ja omaan tyyliin meikkaus on ihan jokapäiväistä ja parisuhde on kestänyt pian kaksikymmentä vuotta. Mutta en koe, että teen sen mieheni vuoksi vaan ihan itseni. Mulle tulee siitä hyvä ja raikas olo, valmius päivään oltiinpa sitten kotona, töissä tai kaupungilla ostoksilla.

Vierailija kirjoitti:

Lopetin kosmetiikan käyttämisen silloin, kun tulin raskaaksi. En ole sittemminkään juurikaan meikkaillut. Mulla on niin mainio mies, että hän ei kiinnitä epäoleellisiin ulkonäköasioihin mitään huomiota. Saan olla oma itseni, ilman suojakuoria. Työssänikään en tarvitse meikkiä. Musta olis hullua meikata kotona, samoin ihmettelisin, jos mies puleeraisi kotona tai ylipäätään.

Kenen ulkonäköön hän sitten kiinnittää huomiota?

Oltiin miehen kanssa seukattu yli puoli vuotta ennen kuin se näki minut laitettuna.  Toki olen puhdas ja siisti, tukkani on kammattu enkä omista mitään "pieruverkkareita" (miksei voi pitää siistejä verkkareita tai joogahousuja tms. miksi niiden pitää olla jotkut "pierut"?), mutta samanlainen olisin yksinkin. En käsitä miksi kukaan haluaisi pitää epäsiistejä vaatteita tai olla kampaamatta tukkaansa.

En haluaisi olla miehen kanssa jolle olisi tärkeää että maalaan naamaani. Mieheni tykkää siitä että jos lähdemme johonkin, minä seison yleensä eteisessä kengät jalassa siinä vaiheessa kun mies vielä laittaa sukkia jalkaansa. Minulle on tärkeää että voin koska tahansa, missä vaatteissa hyvänsä esim. joogata tai poiketa metsään ja heittäytyä sammalikkoon. Mieheni tykkää tästä ominaisuudesta.

Mutta tavallaan se, että lopettaa laittautumisen vaikka alkuun on laittautunut on verrattavissa siihen että minä alkaisin yhtäkkiä pitää rakennekynsiä ja kieltäytyisin vaikkapa huussin tyhjennyksestä mökillä "koska mun kynnet". 

Kyse ei siis ole laittautumisesta tai sen puutteesta vaan siitä,  miten paljon ihmisen ylipäänsä on oikeus muuttua parisuhteessa? Missä kohtaa kumppani voi sanoa että "et ole enää se jonka kanssa menin naimisiin"? Kaikki me muutumme, koko ajan, mutta kuinka suurta muutosta kumppani sietää?

Ymmärrän jos ei jaksa iana meikata ja laittaa hiuksia, mutta vaatteet on eri juttu. Ihan samalla vaivalla pukee kauniit vaatteet päälleen kun ne pieruverkkarit.