"Perheen rakas Hyrre-kissa löytyi metsästä ammuttuna - metsästysseuran puheenjohtaja retosteli teolla somessa"
Kommentit (594)
Ulkokissojen omistajat ovat loistavia sysäämään vastuun muille silloin, kun se oma kiltti pieni kissi joutuu jonkun saaliiksi tai yliajamaksi. Koskaan nämä eivät sinne peiliin katso itse ja kysy mikä meni vikaan. Sen näkee jo tästä keskustelustakin ja siitä kun realismille alapeukutetaan sekä metsästyskoiriakin lynkataaan. Ne ovat kerran vuoteen irti kun taas ne ihanat kissimirrit ovat ympäri vuoden omillaan pitkin maita ja mantuja. Eikä ne kaikki edes kotiin palaa vaikka niin omissa kuplissaan elävät mamsellit niin kuvittelevatkin.
Kissamammoilta puuttuu realismi täysin mitä kissojen irtipitoon tulee.
Eikä se siru kissaa todellakaan pelasta yliajolta eikä lounaaksi päätymiseltä. Myös on vaarana tosiaan jäädä jonnekin loukkuun mistä ei ulos pääse ja nääntyy sinne, myrkkysyötit myös, ei ainoastaan koirat niiden uhreiksi joudu, myös ne luonnoneläimetkin niitä syövät.
Ulkokissojen omistajien pitäisi katsoa myös sinne peiliin kuten tämän metsästäjänkin. Mutta ulkokissojen omistajat ovat ihan itse vastuussa lemmikeistään, ei me muut. Te olette itse hankkineet sen kissan joten huolehtikaa myös siitä että se säilyy hengissä ja pysyy turvassa.
Löytöeläinpaikat ovat täynnä kissoja.
Mistä moinen mahtaa johtua? ;)
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ovat ihmetelleet, miksei kyseinen kissojen tappaja olisi sopiva työskentelemään enää YLE:ssa. Tässä YLE:n artikkeli aiheeseen liittyen:
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/09/29/yle-vastaa-ylen-eettiset-toimi…
Ihme sinänsä että kommentoivat tuonkaan vertaa. Tavallisestihan suomen konsensusmedia käsittelee median työntekijöiden ja heidän kavereidensa hölmöilyt ja vakavatkin rikokset vaikenemalla mahdollisuuksien mukaan asiasta mahdollisimman täydellisesti.
Tavis tai julkkis taas joutuu surutta riepoteltavaksi nimien ja kuvien kera vaikkei olisi oikeastaan edes tehnyt mitään ja ennen kuin poliisi on kerinnyt miettimään onko asiassa jotain tutkimisen arvoista.
Kissa on tuhoeläin luonnossa. Kovat sanktiot omistajille irtipäästämisestä!
Mistähän mahtaa johtua että löytöeläinpaikat täyttyvät kissoista? Enemmän kuin koirista.....
Vierailija kirjoitti:
Mistähän mahtaa johtua että löytöeläinpaikat täyttyvät kissoista? Enemmän kuin koirista.....
Koska kesäkissa on muoti-ilmiö toisin kuin kesäkoira.
Lisäksi kissat on jääräpäisempiä ja jotkut eivät vain tajua miten kissan saisi opetettua pois huonoilta tavoilta jos se on sellaisia oppinut. Kuvitellaan että kissa on ikäänkuin vaivaton sisustuselementti ja sitten se hemmetin karvakasa onkin jääräpäinen otus jolla on omat mieltymyksensä. Koiranottaja sentään yleensä tajuaa että sitä pitää viedä ulos monta kertaa päivässä. Kissanottaja ei välttämättä tajua ettei kissanpito ole pelkkää ruoka- ja juomakupin täyttämistä ja satunnaista hiekkalaatikon putsausta.
Todetaan lisäksi että jotkut koiratkin pitäisi huostaanottaa koska omistaja selkeästi ei niitä osaa ylläpitää ja kouluttaa.
Täällä kritisoitiin metsästäjiä verenhimoisisksi.
Kuinkas pajon Mirri syö lihaa vuodessa? Ja miten se on kasvatettu?
Hurskastelijat!
Syötte toisen tappamaa lihaa monta kiloa vuodessa ja nillitätte metsästyksestä. Kaksinaismoralismia parhaimmillaan 👍
Hyvin te mammat vedätte. Kissakin on lihansyöjä ja samalla tavalla se liha sinne latzipurkiin päätyy kuin sika-nauta lautasellenne 😉
Eikä kaikki kiinni otetut ja löytöeläinkotiin viedyt kissat ole kesäkissoja. Joukkoon mahtuu näitä ulkokissojakin kun joku kyllästyy nurkissaan pyörivään kattiin jonka omistaja vain yksinkertaisesti on ääliö.
Vierailija kirjoitti:
Syötte toisen tappamaa lihaa monta kiloa vuodessa ja nillitätte metsästyksestä. Kaksinaismoralismia parhaimmillaan 👍
Hyvin te mammat vedätte. Kissakin on lihansyöjä ja samalla tavalla se liha sinne latzipurkiin päätyy kuin sika-nauta lautasellenne 😉Eikä kaikki kiinni otetut ja löytöeläinkotiin viedyt kissat ole kesäkissoja. Joukkoon mahtuu näitä ulkokissojakin kun joku kyllästyy nurkissaan pyörivään kattiin jonka omistaja vain yksinkertaisesti on ääliö.
Ja alapeukkua sataa. Totuus satuttaa!

Nimenomaan. Kissamammoilla ei ole realismia
Kuinkahan hyvin on ulkokissoilla madotukset ja rokotukset hoidettu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syötte toisen tappamaa lihaa monta kiloa vuodessa ja nillitätte metsästyksestä. Kaksinaismoralismia parhaimmillaan 👍
Hyvin te mammat vedätte. Kissakin on lihansyöjä ja samalla tavalla se liha sinne latzipurkiin päätyy kuin sika-nauta lautasellenne 😉Eikä kaikki kiinni otetut ja löytöeläinkotiin viedyt kissat ole kesäkissoja. Joukkoon mahtuu näitä ulkokissojakin kun joku kyllästyy nurkissaan pyörivään kattiin jonka omistaja vain yksinkertaisesti on ääliö.
Ja alapeukkua sataa. Totuus satuttaa!
Nimenomaan. Kissamammoilla ei ole realismia
Kissat ovat omistajiensa vankeja tosiasiassa. Jos nämä kissaihmiset rakastaisivat lemmikkejään, he eivät hankkisi niitä alun alkaenkaan.
Vierailija kirjoitti:
"Seudulla on kadonnut kissoja epäilyttävän paljon.
– Meillä on ennenkin kadonnut kissoja ja tällä toisella naapurilla myös ja muillakin naapureilla, Aili kertoo.
Miehen julkaisema kuva saa naisen pohtimaan, onko mies kenties myös muiden kissojen katoamisten takana.
– Joskus naapurit olivat puhuneet samasta miehestä, mutta emme tienneet mitään varmaksi. On ollut juttuja, että hän olisi kouluttanut koiria hyökkäämään kissojen kimppuun."
Tässä MTV:n artikkeli aiheesta:
https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/perhe-jarkyttyi-hyrre-kiss…
Miten sisäkissat voivat noin vain mystisesti kadota? Jos taas ulkokissoja on kadonnut niin ihan turha ihmetellä. Kyllä ne ennemmin tai myöhemmin jäävät auton alle tai ketun ruuaksi joka tapauksessa. Sitten hurskaina kauhistellaan kunka varmasti joku paha ilkeä ihminen on ollut asialla. Itsessä ei tietysti ole mitään vikaa.
Tuon alkuperäisen uutisen metsästäjä oppinee tästä sen, että kaikkea ei kannata laittaa someen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syötte toisen tappamaa lihaa monta kiloa vuodessa ja nillitätte metsästyksestä. Kaksinaismoralismia parhaimmillaan 👍
Hyvin te mammat vedätte. Kissakin on lihansyöjä ja samalla tavalla se liha sinne latzipurkiin päätyy kuin sika-nauta lautasellenne 😉Eikä kaikki kiinni otetut ja löytöeläinkotiin viedyt kissat ole kesäkissoja. Joukkoon mahtuu näitä ulkokissojakin kun joku kyllästyy nurkissaan pyörivään kattiin jonka omistaja vain yksinkertaisesti on ääliö.
Ja alapeukkua sataa. Totuus satuttaa!
Alapeukkua voi tulla myös provosoivasta, ilkeästä ja riitaa haastavasta tyylistä. Ja ensimmäisessä viestissäsi erityisesti tulikin.
Vaikka olisin itse asiasta samaa mieltäkin, alapeukkua tulee yksisilmäisestä toisten solvaamisesta.
Loukutan kaikki kissat mitkä irrallaan ovat ja laitan rapumertaan syötiksi
Son noilla pohjalaasilla näemmä omat säännöt mettästyksessäkin. On se polleeta olla ny, kun muuta saanu kuin pari kissaa

Tosin en ollut "se" ensimmäinen kirjoittaja. Mitä mieltä olet täällä jaetuista tapouhkauksista?
Vierailija kirjoitti:
Son noilla pohjalaasilla näemmä omat säännöt mettästyksessäkin. On se polleeta olla ny, kun muuta saanu kuin pari kissaa
Onko tämä sitä positiivista syrjintää, kun kohdistuu pohjalaisiin?
Vierailija kirjoitti:
Mikään laki ei kiellä kissan vapaata ulkoilua.
A) Järjestyslaki: "Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säilymiseksi koiran omistajan tai haltijan on: 2) pidettävä huolta siitä, ettei koira pääse kytkemättömänä kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle eikä lainkaan yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille taikka yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle, jollei se ole erikseen sallittua. Mitä 1 momentin 2 kohdassa säädetään, koskee myös kissaa.
B) Asetus lemmikkieläinten suojelua koskevan eurooppalaisen yleissopimuksen voimaansaattamisesta: "Heitteillä oleva eläin tarkoittaa joko koditonta lemmikkieläintä tai sellaista lemmikkieläintä, joka on omistajansa tai haltijansa kotipiirin rajojen ulkopuolella, eikä kenenkään muun omistajan tai haltijan hallinnassa tai suorassa valvonnassa.
C) Metsästyslaki: "85 § Huolenpito kissasta
Kotieläimeksi otetun kissan heitteillejättö ja hylkääminen on kielletty."
D) Luonnonsuojelulaki: (Kissan omistaja vastaa lemmikkinsä tekosista)
"39 § Rauhoitussäännökset
Kiellettyä on rauhoitettuihin eläinlajeihin kuuluvien yksilöiden:
1) tahallinen tappaminen tai pyydystäminen;
2) pesien sekä munien ja yksilöiden muiden kehitysasteiden ottaminen haltuun, siirtäminen toiseen paikkaan tai muu tahallinen vahingoittaminen; ja
3) tahallinen häiritseminen, erityisesti eläinten lisääntymisaikana, tärkeillä muuton aikaisilla levähdysalueilla tai muutoin niiden elämänkierron kannalta tärkeillä paikoilla."
Joten kyllä, laki kieltää kissan ulkoilun vapaana.
Tuolta varmaan löytyy jotain tietoa tahoista, joille voisi kertoa Ville-pojan harrastuksista...
https://www.proliitto.fi/uutiset/jarjestopro/saaristounelman-tekija