Miten estää suhdetta muuttumasta arkiseksi vuoden, parin seurustelun jälkeen?

Ollaan seurusteltu kolme vuotta, ikää meillä on +/- 50, kummallakin on omat lapset ja omat asunnot. Yhdessä ollaan noin 3 yötä viikossa ja suunnilleen päivittäin tapaamme. Suhde on säilynyt tuoreena kun ei asuta yhdessä, vaikka ollaan jo eletty tutustumisvaihe. Seksi ja läheisyys on ihanaa ja ,olemmilla myös pieni oma yksityisyys joka tässä vaiheessa elämää on jo tosi tärkeä. Ehkä vielä joskus asutaan saman katon alla, nyt kuitenkin hyvä näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juhlatkin käyvät tylsäksi, jos niitä on joka päivä,

Mutta kysymksen perusteella ymmärrän hyvin, miksi avioerot ovat niin yleisiä.

T: 36 v. onnellisesti naimisissa

Tiedoksi, että ihmisillä on nykyisin paljon enemmän erilaisia syitä olla parisuhteissa kuin 36 vuotta sitten. Kaikki eivät enää etsi loppuelämän lastenkasvatus- ja maatilanhoitosuhdetta. Sitä myöden hyvän parisuhteen omnaisuudetkin muuttuvat. Esimerkiksi minulle on tärkeää, että suhteessa on intohimoa, romantiikkaa ja seksiä. Sillä ei ole minulle väliä, asutaanko samassa asunnossa vai ei.

Ap

Onnea! 100% varma ero sulle tiedossa 😂

Ai satavarma ero kun vaatii suhteelta intohimoa, romantiikkaa ja seksiä? No, minä ainakin olisin sitten mieluummin yksin jos noin perusjuttuja ei voi pitkässä suhteessa saada.

no sittem varmaan joudut olemaan yksin. katsoa kun mikään suhde ei pysy ikuisesti tuoreena.

Miksei noita asioita muka voisi olla pidemmissäkin suhteissa? Ei tietty ihan samalla tavalla kuin alussa mutta ei kai nyt kaikissa suhteissa romantiikka, seksi ja intohimo lopu kokonaan alun jälkeen?

Ei mutta niistä tulee ARKISIA. Kukaan ei jaksa muun elämän ja menojen ohella miettiä keinoja romantisoida tai pistää sukat pyörimään jaloissa vällyjen välissä. Joku päivä huomaat että sun puoliso on tosi ihana mutta moovit on tiedossa ja odotettavissa. Silloin pitää vaihtaa puolisoa.

Sä puhut nyt lapsiperheistä. Lapsettomilla pariskunnilla on hyvin aikaa pitää homma mielenkiintoisena. Sen vuoksi nuo toisen kierroksen suhteet ovat usein niin antoisia.

Todennäköisyys sille että kaksi ihmistä jotka jaksaa keksiä uusia juttuja koko ajan löytävät toisena on aika pieni, varsinkin nuorena kun monella on uran tekeminen ja perheen perustaminen mielessä. Mutta sovitaan sitten että on mahdollista!

Totta kai se on mahdollista. Eihän tuoreuteen tarvita sitä, että keksitään koko ajan jotakin täysin uutta, vaan että vaihtelua on tarpeeksi.

Vierailija kirjoitti:

Ap, ratkaisu sinulle on vaihtaa kumppania muutaman vuoden välein. Jos et kaipaa arjen jakajaa niin mikä ongelma?

Mikä logiikka tässä nyt on? Ihmiset ovat sinun mielestäsi yhdessä lähinnä, koska heidän suhteensa on arkinen?

Miksi ihminen, joka ei halua suhteen muuttuvan arkiseksi, voisi kuitenkin haluta pidempiä kuin kahden vuoden suhteita?

Ap

Eli neuvoja kootusti:

– älkää hankkiko lapsia

– älkää asuko samassa asunnossa

– varmistakaa, että teillä on omia menoja

– säilyttäkää itsenäisyytenne

– kun olette yhdessä, antakaa toisillenne jakamaton huomio

– varmistakaa, että parisuhteen prioriteetit ovat molemmille samat

– kiinnittäkää huomiota vaihteluun, rikkokaa rutiineja

– harrastakaa paljon vaihtelevaa seksiä

– ilahduttakaa ja liehitelkää toisianne, nähkää vaivaa toisen eteen

– varokaa liikaa turvallisuushakuisuutta

Ap

Vierailija kirjoitti:

Toisen kierroksen pariskunta: Ei yhteisiä lapsia ja kumpikin hoitaa omat lapsensa. Asutaan eri asunnoissa. Kun ollaan yhdessä, tehdään mukavia asioita, keskitytään oikeasti toiseen ajatuksella laatu korvaa määrän. En edes halua ketään nurkkiin pyörimään kun on kiireinen viikko töissä ja illat haluaa tehdä rauhassa kotitöitä ja olla itsekseen / lapsensa kanssa. Toki tämä vaatii sitä, että kumpikin viihtyy myös itsekseen eikä roiku toisessa. On tarpeeksi sitä omaa elämää ja omia kiinnostuksenkohteita eikä perusta elämäänsä vain sille, että on se kumppani.

Tämä. Kuvaa hyvin omaa tilannetta tässä vaiheessa. Olen ollut nuorempana ns. "symbioottisissa" suhteissa, jossa oltiin todella tiiviisti yhdessä, nyt kaipaan tasapainoa, omat menot v.s yhteinen aika ja nautin siitä, että on olemassa myös muutakin kuin vain sitä parisuhde/perhe-elämää. Ja toisaalta nautin myös siitä arkisesta perhe-elämästä ja lapsen kanssa olemisesta yhtä lailla ja tapaan mielelläni silloin tällöin myös kumppanini lapsia.

Asumme eri paikkakunnilla, joten emme tosiaan ole jatkuvasti yhdessä. Toisaalta en myöskään aseta liikaa odotuksia suhteelle, minkälainen sen pitäisi missäkin vaiheessa olla vaan haluan säilyttää osan ns. mysteeriä että kaikki ei ole liian itsestäänselvää tai etukäteen suunniteltua.

Syy, miksi ei kaipaa sitä tasaista, "vakaata" arkea on, että lapsellani on jo huolehtiva ja luettava isä -> en tarvitse toista isää ja voin vallan mainiosti olla itseksenikin, minun ei ole pakko olla suhteessa, saan säilyttää vapauteni tulla ja mennä ns. omalla ajallani ja päättää tekemisistäni ilman että joudun tekemään joka asiasta kompromisseja ja sama tietenkin toisinpäin, kumppanillani on omat kiinnostuksen kohteensa ja menonsa, toki löytyy yhteistäkin,. Ainakin itselläni tämä on vahvasti yhteydessä kipinän säilymiseen suhteessa. 

Voi kun ihmiset oppisivat arvostamaan arkea ja sen jakamista toisen kanssa. Sitä toisen huomioimista päivittäin, sanoin ja teoin - kosketa ohikulkiessa, halaa, pussaa, sano että rakastat ja näytä se. Kunnioita, arvosta, rakasta. Se arjen rakkaus on sitä että keitetään toiselle aamukahvit, helpotetaan myös toisen arkea, esimerkiksi jos toinen on myöhään töissä ei jätetä kotitöitä sille vaan tehdään oma osa. Vietetään myös kahdenkeskistä aikaa lapsista huolimatta, ihan oikeasti se on tärkeää! Kyllä pitkä parisuhde on tahto- ja taitolaji, sitä pitää haluta ja siihen panostaa. On maailman parasta tulla kotiin pitkän päivän jälkeen kun vastassa on rakkain ihminen. Mutta nykypäivänä halutaan elämyksia ja uusia kokemuksia, eikä osata arvostaa sitä mitä on nyt. Aina pitää saada lisää, mikään ei riitä. Kertakäyttökulttuuuri.

T. Parisuhteessa 15v, lapsia 2.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juhlatkin käyvät tylsäksi, jos niitä on joka päivä,

Mutta kysymksen perusteella ymmärrän hyvin, miksi avioerot ovat niin yleisiä.

T: 36 v. onnellisesti naimisissa

Tiedoksi, että ihmisillä on nykyisin paljon enemmän erilaisia syitä olla parisuhteissa kuin 36 vuotta sitten. Kaikki eivät enää etsi loppuelämän lastenkasvatus- ja maatilanhoitosuhdetta. Sitä myöden hyvän parisuhteen omnaisuudetkin muuttuvat. Esimerkiksi minulle on tärkeää, että suhteessa on intohimoa, romantiikkaa ja seksiä. Sillä ei ole minulle väliä, asutaanko samassa asunnossa vai ei.

Ap

Kuulostaa ihanalta. Varmaan juuri tuo erikseen asuminen pitää suhteen tuoreena. Talouteen ja kodista huolehtimiseen liittyvät asiat usein aiheuttavat niitä riitoja. Jotkut ovat jääkaappiloisia, kotityöt eivät jakaudu tasaisesti, ei saa tarvittaessa omaa tilaa jne. Erikseen asuen molemmat huolehtivat omista käytännön asioista ja sitten kun tavataan, niin keskitytään paremmin siihen toiseen ihmiseen ja oikeasti nautitaan siitä toisen ihmisen seurasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juhlatkin käyvät tylsäksi, jos niitä on joka päivä,

Mutta kysymksen perusteella ymmärrän hyvin, miksi avioerot ovat niin yleisiä.

T: 36 v. onnellisesti naimisissa

Tiedoksi, että ihmisillä on nykyisin paljon enemmän erilaisia syitä olla parisuhteissa kuin 36 vuotta sitten. Kaikki eivät enää etsi loppuelämän lastenkasvatus- ja maatilanhoitosuhdetta. Sitä myöden hyvän parisuhteen omnaisuudetkin muuttuvat. Esimerkiksi minulle on tärkeää, että suhteessa on intohimoa, romantiikkaa ja seksiä. Sillä ei ole minulle väliä, asutaanko samassa asunnossa vai ei.

Ap

Kuulostaa ihanalta. Varmaan juuri tuo erikseen asuminen pitää suhteen tuoreena. Talouteen ja kodista huolehtimiseen liittyvät asiat usein aiheuttavat niitä riitoja. Jotkut ovat jääkaappiloisia, kotityöt eivät jakaudu tasaisesti, ei saa tarvittaessa omaa tilaa jne. Erikseen asuen molemmat huolehtivat omista käytännön asioista ja sitten kun tavataan, niin keskitytään paremmin siihen toiseen ihmiseen ja oikeasti nautitaan siitä toisen ihmisen seurasta.

Suhteen arkistumisessa on varmaan ainakin osittain kyse siitä, että toisen läsnäoloon ikään kuin turtuu jatkuvan altistumisen myötä. Hänestä tulee osa oman kodin kalustusta eikä ihminen, joka ilahduttaa sinua pelkällä läsnäolollaan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Voi kun ihmiset oppisivat arvostamaan arkea ja sen jakamista toisen kanssa. Sitä toisen huomioimista päivittäin, sanoin ja teoin - kosketa ohikulkiessa, halaa, pussaa, sano että rakastat ja näytä se. Kunnioita, arvosta, rakasta. Se arjen rakkaus on sitä että keitetään toiselle aamukahvit, helpotetaan myös toisen arkea, esimerkiksi jos toinen on myöhään töissä ei jätetä kotitöitä sille vaan tehdään oma osa. Vietetään myös kahdenkeskistä aikaa lapsista huolimatta, ihan oikeasti se on tärkeää! Kyllä pitkä parisuhde on tahto- ja taitolaji, sitä pitää haluta ja siihen panostaa. On maailman parasta tulla kotiin pitkän päivän jälkeen kun vastassa on rakkain ihminen. Mutta nykypäivänä halutaan elämyksia ja uusia kokemuksia, eikä osata arvostaa sitä mitä on nyt. Aina pitää saada lisää, mikään ei riitä. Kertakäyttökulttuuuri.

T. Parisuhteessa 15v, lapsia 2.

Toiset ovat kai luonnostaan parisuhde/perhekeskeisiä eli nauttivat juuri siitä perusarjesta ja sen jakamisesta läheisen kanssa (puoliso, lapset). Itselleni ahdistavaa ja osasyy varmasti omaan erooni. Kaksikymppisenä pidin itseäni taattuna "vanhapiikamateriaalina", mutta osin turvallisuushakuisuuttani päädyin pitkiin parisuhteisiin, jotka eivät sitten tyydyttäneet sitä toista puolta. Ja käytännössä suhde ei kestänyt sitä erilleen kasvamisen vaihetta, kun toinen halusi jatkaa perhekeskeistä elämää - minä en.

Omassa arvomaailmassani itsenäisyys ja vapaus ovat aika korkealla sijalla. Ja ovat itse asiassa aina olleet  - en vain aiemmin tajunnut sitä niin selvästi. Fiksumpaa olisi ollut varmasti tiedostaa tämä jo aiemmin ennen pysyvää vakiintumista, mutta minkäs teet. Kipinä voi säilyä myös, kun molemmat panostavat suhteeseen täysillä oli sen sitten minkälainen tahansa eli ns. tahtovat rakastaa panostamalla suhteeseen ja toisiinsa, kukin tavallaan. 

-65

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi kun ihmiset oppisivat arvostamaan arkea ja sen jakamista toisen kanssa. Sitä toisen huomioimista päivittäin, sanoin ja teoin - kosketa ohikulkiessa, halaa, pussaa, sano että rakastat ja näytä se. Kunnioita, arvosta, rakasta. Se arjen rakkaus on sitä että keitetään toiselle aamukahvit, helpotetaan myös toisen arkea, esimerkiksi jos toinen on myöhään töissä ei jätetä kotitöitä sille vaan tehdään oma osa. Vietetään myös kahdenkeskistä aikaa lapsista huolimatta, ihan oikeasti se on tärkeää! Kyllä pitkä parisuhde on tahto- ja taitolaji, sitä pitää haluta ja siihen panostaa. On maailman parasta tulla kotiin pitkän päivän jälkeen kun vastassa on rakkain ihminen. Mutta nykypäivänä halutaan elämyksia ja uusia kokemuksia, eikä osata arvostaa sitä mitä on nyt. Aina pitää saada lisää, mikään ei riitä. Kertakäyttökulttuuuri.

T. Parisuhteessa 15v, lapsia 2.

Toiset ovat kai luonnostaan parisuhde/perhekeskeisiä eli nauttivat juuri siitä perusarjesta ja sen jakamisesta läheisen kanssa (puoliso, lapset). Itselleni ahdistavaa ja osasyy varmasti omaan erooni. Kaksikymppisenä pidin itseäni taattuna "vanhapiikamateriaalina", mutta osin turvallisuushakuisuuttani päädyin pitkiin parisuhteisiin, jotka eivät sitten tyydyttäneet sitä toista puolta. Ja käytännössä suhde ei kestänyt sitä erilleen kasvamisen vaihetta, kun toinen halusi jatkaa perhekeskeistä elämää - minä en.

Omassa arvomaailmassani itsenäisyys ja vapaus ovat aika korkealla sijalla. Ja ovat itse asiassa aina olleet  - en vain aiemmin tajunnut sitä niin selvästi. Fiksumpaa olisi ollut varmasti tiedostaa tämä jo aiemmin ennen pysyvää vakiintumista, mutta minkäs teet. Kipinä voi säilyä myös, kun molemmat panostavat suhteeseen täysillä oli sen sitten minkälainen tahansa eli ns. tahtovat rakastaa panostamalla suhteeseen ja toisiinsa, kukin tavallaan. 

-65

Tutulta kuulostaa.

Turvallisuushakuisen haaste on nähdäkseni löytää luottamus ja varmuus siihen, että toinen haluaa olla kanssasi, vaikka yhdessä ei olla joka hetki; oppia kunnioittamaan toisen erillisyyttä ja itsenäisyyttä.

Vapaushakuisen haaste on puolestaan oppia arvostamaan toisen tapaa kokea ja ilmaista rakkautta ja löytää itsestään joustavuutta: aika usein itsenäiset tyypit ovat vähän jäykkiä ajattelussaan.

Tiettyyn rajaan asti parisuhde voi jopa hyötyä siitä, että sen osapuolet ovat näissä asioissa erilaisia. Vapaushakuinen tyyppi pitää suhteen vireänä ja turvallisuushakuinen jatkuvana. Kuitenkin jos näkemykset ovat niin erilaiset, että yhteistä säveltä ihanne-elämästä ei löydy, erilaisuus voi myös johtaa suhteen päättymiseen.

Tällaisia juttuja olen viime aikoina miettinyt.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi kun ihmiset oppisivat arvostamaan arkea ja sen jakamista toisen kanssa. Sitä toisen huomioimista päivittäin, sanoin ja teoin - kosketa ohikulkiessa, halaa, pussaa, sano että rakastat ja näytä se. Kunnioita, arvosta, rakasta. Se arjen rakkaus on sitä että keitetään toiselle aamukahvit, helpotetaan myös toisen arkea, esimerkiksi jos toinen on myöhään töissä ei jätetä kotitöitä sille vaan tehdään oma osa. Vietetään myös kahdenkeskistä aikaa lapsista huolimatta, ihan oikeasti se on tärkeää! Kyllä pitkä parisuhde on tahto- ja taitolaji, sitä pitää haluta ja siihen panostaa. On maailman parasta tulla kotiin pitkän päivän jälkeen kun vastassa on rakkain ihminen. Mutta nykypäivänä halutaan elämyksia ja uusia kokemuksia, eikä osata arvostaa sitä mitä on nyt. Aina pitää saada lisää, mikään ei riitä. Kertakäyttökulttuuuri.

T. Parisuhteessa 15v, lapsia 2.

Toiset ovat kai luonnostaan parisuhde/perhekeskeisiä eli nauttivat juuri siitä perusarjesta ja sen jakamisesta läheisen kanssa (puoliso, lapset). Itselleni ahdistavaa ja osasyy varmasti omaan erooni. Kaksikymppisenä pidin itseäni taattuna "vanhapiikamateriaalina", mutta osin turvallisuushakuisuuttani päädyin pitkiin parisuhteisiin, jotka eivät sitten tyydyttäneet sitä toista puolta. Ja käytännössä suhde ei kestänyt sitä erilleen kasvamisen vaihetta, kun toinen halusi jatkaa perhekeskeistä elämää - minä en.

Omassa arvomaailmassani itsenäisyys ja vapaus ovat aika korkealla sijalla. Ja ovat itse asiassa aina olleet  - en vain aiemmin tajunnut sitä niin selvästi. Fiksumpaa olisi ollut varmasti tiedostaa tämä jo aiemmin ennen pysyvää vakiintumista, mutta minkäs teet. Kipinä voi säilyä myös, kun molemmat panostavat suhteeseen täysillä oli sen sitten minkälainen tahansa eli ns. tahtovat rakastaa panostamalla suhteeseen ja toisiinsa, kukin tavallaan. 

-65

Tutulta kuulostaa.

Turvallisuushakuisen haaste on nähdäkseni löytää luottamus ja varmuus siihen, että toinen haluaa olla kanssasi, vaikka yhdessä ei olla joka hetki; oppia kunnioittamaan toisen erillisyyttä ja itsenäisyyttä.

Vapaushakuisen haaste on puolestaan oppia arvostamaan toisen tapaa kokea ja ilmaista rakkautta ja löytää itsestään joustavuutta: aika usein itsenäiset tyypit ovat vähän jäykkiä ajattelussaan.

Tiettyyn rajaan asti parisuhde voi jopa hyötyä siitä, että sen osapuolet ovat näissä asioissa erilaisia. Vapaushakuinen tyyppi pitää suhteen vireänä ja turvallisuushakuinen jatkuvana. Kuitenkin jos näkemykset ovat niin erilaiset, että yhteistä säveltä ihanne-elämästä ei löydy, erilaisuus voi myös johtaa suhteen päättymiseen.

Tällaisia juttuja olen viime aikoina miettinyt.

Ap

Hyvää kelaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, ratkaisu sinulle on vaihtaa kumppania muutaman vuoden välein. Jos et kaipaa arjen jakajaa niin mikä ongelma?

Mikä logiikka tässä nyt on? Ihmiset ovat sinun mielestäsi yhdessä lähinnä, koska heidän suhteensa on arkinen?

Miksi ihminen, joka ei halua suhteen muuttuvan arkiseksi, voisi kuitenkin haluta pidempiä kuin kahden vuoden suhteita?

Ap

Eivät ole yhdessä sen takia että suhde on arkinen, vaan koska ihmisten kaipaavat kumppanuutta ja suhteista tulee arkisia kun ollaan yhdessä kauan.

En ymmärrä miten voit estää suhteen arkipäiväistymisen ja samalla saada pitkän suhteen edut, johon kuuluu se että tuntee toisen henkilön hyvin. Tai sitten en ymmärrä mitä edes kysyt. Mikset voi vaan olla jonkun kaa ja keksiä jänniä juttuja? Kun tylsistyt niin jätät tai yrität enemmän. Niinhän kaikki muutkin tekee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juhlatkin käyvät tylsäksi, jos niitä on joka päivä,

Mutta kysymksen perusteella ymmärrän hyvin, miksi avioerot ovat niin yleisiä.

T: 36 v. onnellisesti naimisissa

Tiedoksi, että ihmisillä on nykyisin paljon enemmän erilaisia syitä olla parisuhteissa kuin 36 vuotta sitten. Kaikki eivät enää etsi loppuelämän lastenkasvatus- ja maatilanhoitosuhdetta. Sitä myöden hyvän parisuhteen omnaisuudetkin muuttuvat. Esimerkiksi minulle on tärkeää, että suhteessa on intohimoa, romantiikkaa ja seksiä. Sillä ei ole minulle väliä, asutaanko samassa asunnossa vai ei.

Ap

Kuulostaa ihanalta. Varmaan juuri tuo erikseen asuminen pitää suhteen tuoreena. Talouteen ja kodista huolehtimiseen liittyvät asiat usein aiheuttavat niitä riitoja. Jotkut ovat jääkaappiloisia, kotityöt eivät jakaudu tasaisesti, ei saa tarvittaessa omaa tilaa jne. Erikseen asuen molemmat huolehtivat omista käytännön asioista ja sitten kun tavataan, niin keskitytään paremmin siihen toiseen ihmiseen ja oikeasti nautitaan siitä toisen ihmisen seurasta.

Suhteen arkistumisessa on varmaan ainakin osittain kyse siitä, että toisen läsnäoloon ikään kuin turtuu jatkuvan altistumisen myötä. Hänestä tulee osa oman kodin kalustusta eikä ihminen, joka ilahduttaa sinua pelkällä läsnäolollaan.

Ap

Se on kiinni kumppanista ja omasta asenteesta. Voi elää yhdessä toisen huomioonottaen joka päivä, mutta se vaatii molemminpuolista ymmärrystä ettei täällä eletä ikuisesti ja jokainen päivä on erilainen, joku niistä viimeinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi kun ihmiset oppisivat arvostamaan arkea ja sen jakamista toisen kanssa. Sitä toisen huomioimista päivittäin, sanoin ja teoin - kosketa ohikulkiessa, halaa, pussaa, sano että rakastat ja näytä se. Kunnioita, arvosta, rakasta. Se arjen rakkaus on sitä että keitetään toiselle aamukahvit, helpotetaan myös toisen arkea, esimerkiksi jos toinen on myöhään töissä ei jätetä kotitöitä sille vaan tehdään oma osa. Vietetään myös kahdenkeskistä aikaa lapsista huolimatta, ihan oikeasti se on tärkeää! Kyllä pitkä parisuhde on tahto- ja taitolaji, sitä pitää haluta ja siihen panostaa. On maailman parasta tulla kotiin pitkän päivän jälkeen kun vastassa on rakkain ihminen. Mutta nykypäivänä halutaan elämyksia ja uusia kokemuksia, eikä osata arvostaa sitä mitä on nyt. Aina pitää saada lisää, mikään ei riitä. Kertakäyttökulttuuuri.

T. Parisuhteessa 15v, lapsia 2.

Toiset ovat kai luonnostaan parisuhde/perhekeskeisiä eli nauttivat juuri siitä perusarjesta ja sen jakamisesta läheisen kanssa (puoliso, lapset). Itselleni ahdistavaa ja osasyy varmasti omaan erooni. Kaksikymppisenä pidin itseäni taattuna "vanhapiikamateriaalina", mutta osin turvallisuushakuisuuttani päädyin pitkiin parisuhteisiin, jotka eivät sitten tyydyttäneet sitä toista puolta. Ja käytännössä suhde ei kestänyt sitä erilleen kasvamisen vaihetta, kun toinen halusi jatkaa perhekeskeistä elämää - minä en.

Omassa arvomaailmassani itsenäisyys ja vapaus ovat aika korkealla sijalla. Ja ovat itse asiassa aina olleet  - en vain aiemmin tajunnut sitä niin selvästi. Fiksumpaa olisi ollut varmasti tiedostaa tämä jo aiemmin ennen pysyvää vakiintumista, mutta minkäs teet. Kipinä voi säilyä myös, kun molemmat panostavat suhteeseen täysillä oli sen sitten minkälainen tahansa eli ns. tahtovat rakastaa panostamalla suhteeseen ja toisiinsa, kukin tavallaan. 

-65

Erilleen kasvamisen vaihehan on se hetki kun molemmat itsenäistyy parisuhteessa. Ei tarvitse hätäisenä liimaantua toiseen ja elää elämäänsä toisen kautta. Se on hieno hetki. Luottamus kumppaniin ja suhteeseen ja ennen kaikkea hyvä itseluottamus antaa vapauden tunteen suhteessa. Ei tässä miehen kesken lupia kysellä jos haluaa vaihtaa alaa, lähteä opiskelemaan, toteuttaa itseään. Meillä periaate on se että suhde mahdollistaa enemmän kuin sinkkuus, saadaan yhdessä enemmän kuin erikseen.