Vieläkö peruskoulussa pitää hankkia nokkahuilu?
Kiinnostaa tietää kuuluuko vielä opetusohjelmaan.
Kommentit (20)
Koulussa oli lainasoittimia, ei kovin hygieenistä. Nokkahuilu maksoi 8 euroa. Meille sellainen ostettiin omaksi.
Meillä koulun vanhempainyhdistys hankkii oppilaille nokkahuilut. Varoja nokkahuiluihin kerätään erilaisissa varainkeruutapahtumissa, missä koululuokatkin kerryttävät leirikoulukassaansa ja vapaaehtoisella vanhempainyhdistyksen kannatusjäsenen jäsenmaksulla. Käytännössä siis vanhemmat maksavat ne huilut.
Meillä on pyydetty hankkimaan, jos mahdollista. Voi käyttää myös koulun huiluja mutta toki sitten pesu ja huolto on työläämpää.
Samoin meillä, joko osti oman (8€) tai käytti koulun yhteisiä. Kyettiin hommaamaan oma.
Ostettiin oma. Sen jälkeen oon ostanut 3 kitaraa.
Meillä on kaksi nokkahuilua ja yksi alttohuilu. Piti ostaa, ei edes annettu mahdollisuutta koulun tarjoamiin. Neljännelle olisi pitänyt ostaa ukulele musiikintunneille, se jotenkin jäi tekemättä...
Täälläpäin iloisesti maksaa kaikki kouluun liittyvä. Luokkaretket maksavat avain älyttömästi, ja jos niihin ei ole varaa voi kuulemma jäädä pois. Meillä on varaa, mutta kaikilla ei. Siksi on tosi surullista kun aina joku lasten kavereista sanoo, ettei halua lähteä esim. Särkänniemeen
Vierailija kirjoitti:

Missä maassa lapsesi käyvät koulua? Suomessa peruskoulu on ilmainen, mutta kyllä täälläkin kerätään luokkaretkirahoja erikseen.
Meidän ei pitänyt, aloitin peruskoulun 2001.
Voisiko joku ope tms selittää, miksi sitä nokkahuilua pitää yhä edelleen opetella soittamaan? Miksi nimenomaan nokkahuilu?

Luuletko että monestakin maasta tehdään luokkaretkiä Särkänniemeen?
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku ope tms selittää, miksi sitä nokkahuilua pitää yhä edelleen opetella soittamaan? Miksi nimenomaan nokkahuilu?
Nokkahuilu on halpa, ei mene helposti rikki, kulkee kevyesti koululaisen repussa mukana viemättä juuri lainkaan tilaa. Juuri mikään muu soitin ei taida täyttää näitä kriteerejä.
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaa tietää kuuluuko vielä opetusohjelmaan.
Jos se kuuluu opetusohjelmaan, niin koulu hankkii, koska maksuton perusopetus.
En kyllä ymmärrä miksi se nokkapilli pitää hankkia. Itse en ikinä oppinut soittamaan yhtään sointua (paitsi jos siihen pilliin puhaltaminen lasketaan soittamiseksi niin sitten yhden soinnun osasin). Ketään kavereitakaan ei kiinnostanut puhallella pilliin. Varmaan jonkinlainen korruptio tässäkin on takana että jokaisen pitää tukea nokkapilliteollisuutta
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kaksi nokkahuilua ja yksi alttohuilu. Piti ostaa, ei edes annettu mahdollisuutta koulun tarjoamiin. Neljännelle olisi pitänyt ostaa ukulele musiikintunneille, se jotenkin jäi tekemättä...
Täälläpäin iloisesti maksaa kaikki kouluun liittyvä. Luokkaretket maksavat avain älyttömästi, ja jos niihin ei ole varaa voi kuulemma jäädä pois. Meillä on varaa, mutta kaikilla ei. Siksi on tosi surullista kun aina joku lasten kavereista sanoo, ettei halua lähteä esim. Särkänniemeen
Jokku lampaat ostaa, kun opettaja "käskee". Suomessa on maksuton perusopetus, eikä opettaja voi käskeä ostamaan mitään varusteita, jos käskee niin hänestä kannattaa kannella.
Minun ei pitänyt hankkia, en ole ikinä soittanut. Kävin peruskoulun jo 80-luvulla.
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä miksi se nokkapilli pitää hankkia. Itse en ikinä oppinut soittamaan yhtään sointua (paitsi jos siihen pilliin puhaltaminen lasketaan soittamiseksi niin sitten yhden soinnun osasin). Ketään kavereitakaan ei kiinnostanut puhallella pilliin. Varmaan jonkinlainen korruptio tässäkin on takana että jokaisen pitää tukea nokkapilliteollisuutta
No eipä sillä nokkahuilulla normaalisti sointuja soitetakaan, vaan on melodiasoittimena. Olisit kuunnellut niillä musiikintunneilla häiriköinnin sijaan.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kaksi nokkahuilua ja yksi alttohuilu. Piti ostaa, ei edes annettu mahdollisuutta koulun tarjoamiin. Neljännelle olisi pitänyt ostaa ukulele musiikintunneille, se jotenkin jäi tekemättä...
Täälläpäin iloisesti maksaa kaikki kouluun liittyvä. Luokkaretket maksavat avain älyttömästi, ja jos niihin ei ole varaa voi kuulemma jäädä pois. Meillä on varaa, mutta kaikilla ei. Siksi on tosi surullista kun aina joku lasten kavereista sanoo, ettei halua lähteä esim. Särkänniemeen
Aika erikoista meininkiä tosiaan... Muistan kyllä itsekin, että olin lapsena ainut luokaltani joka ei lähtenyt Särkänniemeen. Minulla ei ollut varaa.
Ihmettelen kyllä että miten voidaan vaatia esimerkiksi ukulele ostamaan. Kunnollinen ukulele maksaa yli satasen, ja huonompi ei pidä välttämättä niin hyvin virettä. Yleensä sieltä koulun musiikinluokasta löytyy niitä ukuleleja tarpeeksi. Ja jos ei, niin oppilaat vuorottelevat soittamisen suhteen. Ottaisin kyllä tästä asiasta yhteyttä rehtoriin, että miten voi olla tällainen linja koululla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kaksi nokkahuilua ja yksi alttohuilu. Piti ostaa, ei edes annettu mahdollisuutta koulun tarjoamiin. Neljännelle olisi pitänyt ostaa ukulele musiikintunneille, se jotenkin jäi tekemättä...
Täälläpäin iloisesti maksaa kaikki kouluun liittyvä. Luokkaretket maksavat avain älyttömästi, ja jos niihin ei ole varaa voi kuulemma jäädä pois. Meillä on varaa, mutta kaikilla ei. Siksi on tosi surullista kun aina joku lasten kavereista sanoo, ettei halua lähteä esim. Särkänniemeen
Missä maassa lapsesi käyvät koulua? Suomessa peruskoulu on ilmainen, mutta kyllä täälläkin kerätään luokkaretkirahoja erikseen.
Suomi, pohjanmaalla, mikään ei ole ilmaista. Kokoajan on jotain hankintoja. Ennen asuttiin pk-seudulla, jossa tämä ilmaisuus oikeasti ymmärrettiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kaksi nokkahuilua ja yksi alttohuilu. Piti ostaa, ei edes annettu mahdollisuutta koulun tarjoamiin. Neljännelle olisi pitänyt ostaa ukulele musiikintunneille, se jotenkin jäi tekemättä...
Täälläpäin iloisesti maksaa kaikki kouluun liittyvä. Luokkaretket maksavat avain älyttömästi, ja jos niihin ei ole varaa voi kuulemma jäädä pois. Meillä on varaa, mutta kaikilla ei. Siksi on tosi surullista kun aina joku lasten kavereista sanoo, ettei halua lähteä esim. Särkänniemeen
Missä maassa lapsesi käyvät koulua? Suomessa peruskoulu on ilmainen, mutta kyllä täälläkin kerätään luokkaretkirahoja erikseen.
Koulu on ilmainen mutta ei se lapsen varusteita välttämättä maksa. En ole vielä kuullut että koulu maksaisi lapsen liikuntavaatteet vaikka liikuntatunteja on. Lainavaatteita ei aina kaikille ole eli kyllä vanhemmilla on myös vastuuta näissä.
Koulu hankkii, jos hankkii. Perusopetus on Suomessa maksuton.