Jos saisit kieltää ihan mitä tahansa, mitä kieltäisit?
Minä kieltäisin akryylin käytön vaatteissa. Akryylista valmistetut neuleet nyppyyntyvät nopeasti ja ovat epämukaviakin, koska hiostavat. Lisäksi akryylivaatteista irtoaa pestessä mikromuovia. Ympäristöä kuormittaa sekin, että akryylivaatteet menevät huonoiksi jo parin pesun jälkeen, minkä jälkeen niiden tilalle ostetaan halvalla uusia.
Kommentit (60)
Energiajuomien myynnin alle 18-vuotiaille (unesta lasten se vireystila pitäisi saada)
Valehtelun, aivan pienetkin valkoiset valheet.
Minä kieltäisin alkoholin raskaana olevilta ja raskautta suunnittelevilta. Alkoholisti-isät eivät saisi kotihoidontukea, siitä seuraa vielä kauheuksia. Poliitikoilla ei näköjään ole mitään käsitystä kuinka kauheasti pienten lasten isät juovat. Kun pääsee sitten vapaalle juominen vain yltyy, taapero unohtuu.
Alkoholin käytön kokonaan.
Olkoonkin, että meitä suomalaisia olisi vieläkin vähemmän, mutta ehkäpä se olisi ihan ok.
veronkiertämisen ja vähäosaisten syyllistämisen.
Kieltäisin yli kahden lapsen tekemisen. Kaksi lasta riittää yhdelle ihmiselle vallan mainiosti näin kalliissa valtiossa. Jos ero tulee kahden lapsen jälkeen, ei saisi enää lisääntyä uuden partnerin kanssa. Tämä pakottaisi ihmiset miettimään (varsinkin miehet) kenen kanssa ne lapset tehdään. Ei voisi hylätä edellisiä ja tehdä "parempia" tilalle uuden vaimokkeen kanssa. Ei enää sun-mun-meidän perheitä.
Koskisi myös maahanmuuttajia ja l-positiivisia, varsinkin heitä!
Vierailija kirjoitti:
Lasten silpomisen (sekä tyttöjen että poikien), kaikenlaisen puolilaillisen veronkierron, tupakoinnin, abortin, raskaudenaikaisen päihteidenkäytön ja koulukiusaamiseen puuttumattomuuden.
Abortin sallisin, muista samaa mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Työttömyystuen ja asumislisän. Olisi pakko mennä töihin eikä kotoilla veronmaksajien rahoilla. Samoin veronmaksajien rahoilla ei rahoitettaisi sijoitusasuntojen lainoja. Puoliso kustantakoon myös sen, jos haluaa jäädä lastaan hoitamaan kotiin yli yksivuotiaana, ellei ole itse säästänyt sitä varten. Jos ei ole varaa, ei tee lapsia.
Niitä laillisia töitähän ei tulisi tuolla tavalla yhtään enemmän tarjolle, joten monelle se työ olisi sitten sitä, että se elanto käydään hakemassa vaikka puukon kanssa niiltä, joilla sitä laillista tuloa on.
Kieltäisin sellaisten asioiden kieltämisen, joista ei ole suhteetonta haittaa muille.
Lapset ruokakaupoista kieltäisin. Ja teinit ostoskeskuksista kun se käytös on niin järkyttävää...
Alkoholin. Olisi yhtäkkiä hiljaista päivystyksessä ja poliisiputkissa.
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä kuin 7/7 - kieltäisin tupakan. Tupakanpoltto on merkki huonosta itsetunnosta.
Haluaisitko tarkentaa, että miten tupakointi liittyy huonoon itsetuntoon? Tupakointi on kyllä tietenkin huono asia, enkä itse ymmärrä sitä (paitsi tietysti riippuvuuden, mutta en ymmärrä miksi ihmiset haluavat kokeilla tupakkaa ainakaan sitä yhtä ainoaa kertaa useammin, kun tietää ettei se voi tavaksi kuitenkaan tulla). Mulla on tosi huono itsetunto, mutta en ole koskaan kokeillutkaan tupakkaa enkä suostuisi, jos tarjottaisiin.
Vaikutuksille alttiudesta tupakointi voi ehkä kertoa tai miellyttämisen halusta, jos tupakointi on alkanut tarpeesta kuulua joukkoon, mitkä sitten voivat olla huonon itsetunnon merkkejä (mutta haluaisin tietää mitä itse tuolla tarkoitit). Tosin olen kyllä itsekin miellyttämisen haluinen, mutta en ihan ketä tahansa kohtaan. En halua miellyttää ihmistä, jonka ihanteista olen eri mieltä, vaan enemmänkin noudatan käsitystäni siitä, mitä "ihanneihminen" minulta toivoisi, vaikkei kyseinen kuvitteellinen ihminen olisi edes paikalla, hah. Ehkä mulla on sitten surkea itsetunto joissain asioissa mutta joissain toisissa asioissa ei, jos niin voi sanoa...
Alkoholin niiltä jotka eivät osaa käyttäytyä juovuksissa. Ihmisiksi olevat saisivat juoda miten lystäävät.
Vierailija kirjoitti:
Minä kieltäisin akryylin käytön vaatteissa. Akryylista valmistetut neuleet nyppyyntyvät nopeasti ja ovat epämukaviakin, koska hiostavat. Lisäksi akryylivaatteista irtoaa pestessä mikromuovia. Ympäristöä kuormittaa sekin, että akryylivaatteet menevät huonoiksi jo parin pesun jälkeen, minkä jälkeen niiden tilalle ostetaan halvalla uusia.
Kieltäisin sovinismin ja natsismin.
Vierailija kirjoitti:
Kieltäisin sellaisten asioiden kieltämisen, joista ei ole suhteetonta haittaa muille.
Tämä.
Olen niin kyllästynyt, koska asioita vastustetaan perustelujen kuten ällöys, "luonnottomuus" tai outous/epätavallisuus/friikkiys pohjalta. Ihan vain siksi, ettei mahdu siihen omaan pääkoppaan, että asioiden ei ole pakko olla millään tietyllä tavalla. Ajatellaan että asiat ovat olleet niin kuin ovat, koska niiden PITÄÄ olla niin.
Evoluutiotakin luullaan joksikin säännöksi tai säännön noudattajaksi, vaikka se kuvaa vain sitä miten asiat väistämättä tapahtuvat. Tietenkään mikään mikä ei voi lisääntyä, ei myöskään lisäänny. Mutta se ei tarkoita, että minkään pitäisi voida lisääntyä.
Aina ei itsekään oikein tiedetä, miksi jotain oikeasti vastustetaan.
Rahapelit, puhelinmyynnin ja huumeet
Sodat