Oton opintovapaata,mutta en opiskellut.
Meillä ei työnantaja myönnä palkatonta ns virkavapaata, vaan ainoa mahdollisuus saada pidempää vapaata on opintovapaa.
No ilmottauduin sitten avoimeen eri kurssikokonaisuuksille ja hain opintovapaata.
Sain kyllä vapaata hakemani ajan eli muutamia kuukausia, mutta en suorittanut mitään opintoja vaan käytin ajan ihan akkujen lataamiseen ha kakkosasunnon remontointiin.
Koska kurssit joita aion opiskella eivät liity mitenkään työhöni tai edes ole samaa alaa, niin käsittämättääkseni se ei vaikuta työnantajaan mitenkään, suoritinko niitä vai en.
Eli työpanokseni vapaan jälkeen on vähintään samalla tasolla kuin ennen vapaata. Ehkä jopa parempi kun olen saanut levätä ja rentoutua kunnolla.
Voiko tästä kuitenkin tulla firman puolelta jotain ikäviä seurauksia minulle jälkikäteen?
Rahoitin vapaan omilla varoillani eli mitään rahallista epäselvyyttä ei voi olla.
Kommentit (5)
Vierailija kirjoitti:
Oisit hakenut aikuisopintorahaa ja suorittanut ne kurssit! Ei se aikopintorahaan oikeuttava kurssimäärä ole ede kovin suuri. Vapaa-aikaa ois jäänyt reilusti ja kun oisit tehnyt mahd.paljon etänä, oisit voinut suunnitella aikataulu ihan kuten lystää.
En tarvinnut mitään avustusrahaa, minulla on varallisuutta ja rahaa hyvin riittävästi. Pointti on, että voiko työnantajalta tulla minulle jotain sanktioita tai sanomista jos selviää etten opiskellut mitään ollessani opontovapaalla?
Aion nimittäin tehdä saman uudestaan jonakin talvena jos tämä näin hyvin onnistuu... Silloin vietän talvikuukaudet jossain Aasiassa.

No, se opintovapaa on opintoja varten. Et varmasti ainakaan tule saamaan opintovapaata jatkossa jos käy ilmi ettet oikeasti opiskele. En tiedä voiko toi olla irtisanomisperuste mut huijaamistahan toi on. Työnantajan kun on pakko suostua siihen opintovapaaseen.. On siinä varmaan jotkut rajoitukset,oletko tsekannut miten paljon ja miten usein voit opintovapaata pyytää?
Opintovapaan myöntämisen ehto on nuo opiskelut. Jos et suorittanut niitä niin se on sopimusrikos mutta en tiedä onko siitä säädetty rangaistusta muu kuin et enää saa opintovapaata.
Onpa eoä-kannustavia vastauksia. Sen kun haet vapaata niin paljon kuin saat ja mieli tekee! Niin tekisin itsekin jos vaan rahaa olisi.
Ja iha sama millä syyllä sitä hakisi.
Kateelliset vaan mäkättää...