Lue keskustelun säännöt.
Miten tässä yhteiskunnassa voi toipua romahtamisen jälkeen?
28.09.2017 |
Nuorempana olin innokas, motivoitunut, ahkera, hyvän itsetunnon omaava nuori nainen, jolla oli tietyt mielenkiinnon kohteet ja ajattelukykyä löytyi. Sitten, noin reilu parikymppisenä, voimakkaan stressin seurauksena romahdin henkisesti, enkä ikinä toipunut siitä. Olen kyllä käynyt suurimman osan ajasta töissä ihan normaalisti, mutta henkilökohtainen elämäni on täysin tyhjää. Olen vain tyhjä kuori joka täyttää kiltisti yhteiskunnallisen vastuunsa. Tuntuu vähän siltä, että se on tärkeintä. Olen tosin välillä ollut työttömänä ja yrittänyt sitten sinä aikana saada pakkaa takaisin kokoon, mutta eipäs se olekaan niin helppoa. Työttömänä ollessaan ei saisi hetkeksikään unohtaa olevansa työtön vaan pitäisi sinäkin aikana olla tavallaan virittynyt työelämäsuuntaisesti, häpeämään työttömyyttään ja etsimään aktiivisesti töitä. Uskoisin, että jos voisin puoli vuotta häiriöttä keskittyä kokoamaan itseni minusta tulisi todennäköisesti taas sama innokas ja ahkera ihminen joka joskus olin. Ymmärrän etten mitään saikkua saa, koska olen ihan työkykyinen, mutta ihan henkilökohtaiselta kannalta tämä vaikuttaa niin epäreilulta, että kerran romahdettuani elämäni on vain tyhjää raatamista koska ei ole aikaa eikä tilaa kunnolla toipua. Eikö missään saa enää vain olla? Kaikkialla on pakko suorittaa jotain? Tai sitten stressata ja hävetä sitä että ei suorita?
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi puolituttu romahti myös nuoruudessaan, paloi töissä ilmeisesti loppuun. No, sai sitten vuoden olla isänsä hoteissa ja itkeä ja parkua ja tuntea ihan mitä hyvänsä kaikessa rauhassa, ilman että kukaan painostaa takaisin sorvin ääreen. Tuona ainaka toipui ja löysi romahtamisen kautta elämälleen uuden suunnan ja elämäntehtävän. Nykyisin on yrittäjänä hyvinvointialalla ja menestyy hyvin. Paljon lienee myös persoonasta kyse ja omasta halusta, mutta olen snadisti kateellinen tyyppille, kun sillä oli tukiverkko (isä) joka otti kiinni ja sai sitten isänsä suojissa palautua ja nousta uudelleen jaloilleen ilman stressiä, häpeää ja painostusta.
Ap