En yhtään ihmettele miksi jotkut noista Ensitreffit alttarilla tähdet on olleet pitkään sinkkuja. Ja varmaan jatkossa pysyvätkin sellaisina.
Esim. tällä kaudella Petri; kukaan nainen ei anna tuoda polkupyörää sisälle asuntoon ja jos ei pysty omista tottumuksistaan joustamaan niin pitää pysyä sinkkuna.
Viime kaudella Tanja; pirttihirmu sen todellisessa merkityksessä. Kukaan mies ei jaksa pirttihirmua pidemmän päälle.
Ensimmäisellä kaudella Jussi; jotenkin jäi tosi huono vaikutelma. Ei kunnioittanut Piiaa ollenkaan.
Kommentit (16)
Millä tavalla Tanja oli pirttihirmu? Ei tainnut muuten olla viime kaudella mukana.
Tuo pyöräjuttu on vähän sellainen, että siinä tavallaan molemmat on oikeassa. Ei ole kiva, että pyörä tuodaan sisälle, varsinkin kun asunnossa ei ole parveketta minne sen voisi laittaa, mutta taas ymmärtää senkin, että pyörä lähtee kyllä äkkiä uusille omistajille, jos sen jättää ulos. Ja pyörä on ihan yhtä tärkeä liikkumisväline kuin autokin, eikä kukaan halua, että autokaan joutuu varastetuksi. Kyllä sen pyörän yrittää säilyttää niin, ettei kukaan sitä veisi.
Nykissä on aina pyörä asunnossa, onkohan kaikki sinkkuja
Eipä yllätä, että sinkkuja syyllistetään ja sinkkuutta pidetään omana vikana. Tälläkin palstalla voi kyllä huomata, kuinka ea-sinkkuja ruoditaan aluksi surutta, mutta kun pariutuvat, muuttuu ääni kellossa. Ihan niin kuin parisuhteessa olevat olisivat jotenkin parempaa kastia.
Meillä on teinin pyörä asunnossa sisällä. Asumme ihan hyvällä alueella, mutta ei sillä ole merkitystä. Tai oikeastaan on, koska ammattirikolliset kiertävät erityisesti hyvillä alueilla. Heillä on myös sellaiset työkalut, että minkä tahansa lukon ja ketjun saa irti. Usein nämä ammattivarkaat ovat saaneet toimeksiannon tietynlaisesta pyörästä tms ja liikkuvat alueilla etsien sellaisia. Kun löyty, työkalut esiin ja pyörä lähtee vaikka keskellä kirkasta päivää.
Meidän taloyhtiössä on periaatteessa 3 pyörävarastoa. Pienet kopperot ovien vierellä. Toisessa rapussa iso varasto n. 30 pyörää ja vielä talon alla varasto, jonne mahtuisi ainakin se 30 pyörää. Silti jotkut pitää pyöriään parvekkeella, ja ymmärrän sen täysin. Tiedättekö kuinka helppoa pyörä on varastaa ja vielä helpompi myydä eteenpäin? Nopeaa rahaa ja aina on ostajia. Tiedän jopa että varkaat pyörivät omakotialueilla ja katselevat pihoihin mitä pyöriä on tarjolla ja tekevät keikkansa sitten yöllä. Tuttujen pihasta lähti lukitsemattomasta vajasta lukittu lastenpyörä, ja vanhempien makuuhuone siinä parin metrin päässä.
Mutta Petri toimi kyllä tökerösti. Olisi varmaan pärjännyt tuon viikon ilman pyörääkin. Ja mikä matka sotkea sillä Espooseen töihin, vaikka voisi viettää aikaa vaimonsa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Eipä yllätä, että sinkkuja syyllistetään ja sinkkuutta pidetään omana vikana. Tälläkin palstalla voi kyllä huomata, kuinka ea-sinkkuja ruoditaan aluksi surutta, mutta kun pariutuvat, muuttuu ääni kellossa. Ihan niin kuin parisuhteessa olevat olisivat jotenkin parempaa kastia.
Ei sinkut ole mitenkään huonompia ihmisiä, eikä se varmaan ollut ap:n pointtikaan. Nuo ihmiset kuitenkin nimenomaan EIVÄT HALUA olla sinkkuja mutta eivät myöskään tajua, että parisuhde vaatii kompromisseja.
Vierailija kirjoitti:
Mä kyllä ymmärrän sen pyöräjutun. Monet pyörät maksaa useita tuhansia euroja ja varkaat on erikoistuneet niihin. Niitä etsitään pyörätelineistä ja pyörävarastoista ja ne lähtee oikeasti nopeasti mukaan. Kaikilla harrastajilla on yleensä pyörä joko telineessä asunnossa tai parvekkeella.
Jos se nainen yhtään haluaisi parisuhteeseen, hän olisi voinut ehkä ottaa selvää miksi mies ei haluaisi jättää pyörää ulos. Ylipäätään sellainen kiinnostus toisen elämään vaikuttaa puuttuvan. On vain se oma tapa elää ja täysi joustamattomuus siitä.
Tämä kyseinen pyörä ei maksa tuhansia euroja. Samanlainen pyörä on myynnissä torissa 300e. Autossa pelkät renkaat vanteineen maksaa enemmän kuin tuo pyörä. Kuka kantaa auton renkaat sisälle jotta ei menettäisi yöuniaan mahdollisten varkaiden takia.
Minä en ymmärrä ihmistä joka jättää pyöränsä surutta varastettavaksi. Ei asuta edes isossa kaupungissa, mutta silti täälläkin lähtee pyörät lukkoineen varkaiden mukaan. En voisi elää sellaisen "mitään väliä" ihmisen kanssa. Kaikki muutkin asiat olisi varmasti silloin puoli tiessä tekemättä.
Petrille sopisi joku toinen treenaaja puolisoksi. Marille sopisi joku vähän rennompi mies. Semmonen hipsterityylinen Punavuoresta joka ajaa Jopolla.
En tajua miksi noin erilaiset on paritettu. Petri puhui vaan pyörästä, ruokavaliosta ja siitä urheilun tärkeydestä. Marille ne asiat ei selvästikään ole kiinnostavia. Mari on sellainen kulttuuri ihminen ja vaikuttaa että tykkää käydä ravintoloissa ja tapahtumissa. Petri tykkää jostain rahkasta ja protskujauheesta :D
Miksei pyörälle voi ottaa vakuutusta, kun autokin voidaan varastaa ja sitä varten on vakuutus? Esim. Petri tuskin tulee pärjäämään kenenkään kanssa parisuhteessa, vaikuttaa niin ehdottomalta tyypiltä. ap
Vierailija kirjoitti:
Eipä yllätä, että sinkkuja syyllistetään ja sinkkuutta pidetään omana vikana. Tälläkin palstalla voi kyllä huomata, kuinka ea-sinkkuja ruoditaan aluksi surutta, mutta kun pariutuvat, muuttuu ääni kellossa. Ihan niin kuin parisuhteessa olevat olisivat jotenkin parempaa kastia.
Ehkä henkilöt jotka ovat parisuhteessa vain tietävät että niitä kompromisseja ihan oikeasti joutuu tekemään. Se ei ole mitään sananhelinää, se on ihan oikeasti se miten se parisuhde pysyy. Jos ei halua tehdä kompromisseja, ainoa vaihtoehto on olla yksin.

Kotivakuutus koskee yleensä pyörääkin. Se vaan on ongelma noiden harrastuspyörien kanssa, että ne on usein valmistettu tilauksesta tai tilattu jostain toiselta puolelta maapalloa. Samanlaista ei saa moneen viikkoon tilalle kun se viedään. Ja kun se viedään tosiaan ihan varmasti jos sen jättää pihalle. En katsonut kyseistä jaksoa, joten en tiedä millainen pyörä siinä nyt sitten oli. Mummon vanhan helkamankin kanssa on se ongelma, että vakuutus korvaa siitä arvon joka sillä katsotaan olevan varastamishetkellä, eli esimerkiksi käytetystä normipyörästä n. 100 €. Ei sillä rahalla saa uutta tilalle.
Mutta suurin osa pirttihirmuista on parisuhteessa. Hankala luonne ei ole syynä sinkkuuteen, koska iso osa ihmisistä yhä edelleen tekee suuria uhrauksia elämänlaatunsa kustannuksella vain voidakseen olla parisuhteessa. Siten pirttihirmut löytävät kumppanin halutessaan. Löytävät jopa todennäköisemmin kuin mukavat usein, koska heillä on tahtoa ja jyräyskykyä, nämä seikat houkuttavat monia tahdottomia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä yllätä, että sinkkuja syyllistetään ja sinkkuutta pidetään omana vikana. Tälläkin palstalla voi kyllä huomata, kuinka ea-sinkkuja ruoditaan aluksi surutta, mutta kun pariutuvat, muuttuu ääni kellossa. Ihan niin kuin parisuhteessa olevat olisivat jotenkin parempaa kastia.
Ehkä henkilöt jotka ovat parisuhteessa vain tietävät että niitä kompromisseja ihan oikeasti joutuu tekemään. Se ei ole mitään sananhelinää, se on ihan oikeasti se miten se parisuhde pysyy. Jos ei halua tehdä kompromisseja, ainoa vaihtoehto on olla yksin.
Asian ytimeen. Parisuhde on kompromisseja ja toisen ihmisen huomioon ottamista. Näiden joustamattomien tyyppien kannattaa pysyä yksin.