Miehen naispuolinen työkaveri mietityttää...
Miehen työpaikalla on nainen joka haluaa yhtäkkiä pitää yhteyttä työn ulkopuolella. Eivät tee töitä yhdessä, joskus tekivät jonkun lyhyen projektin mutta siitä on vuosia.
Eivät työpäivän aikana edes näe toisiaan.
Kyseinen nainen on itse eronnut liitostaan jonkun aikaa sitten petettyään miestänsä ja on nyt tämän silloisen rakastajansa kanssa parisuhteessa. Taitavat olla jopa kihloissa.
Mitä tästä nyt sitten ajattelisi?
Mieheni ei ole sellaista tyyppiä että olisi ikinä pitänyt työn ulkopuolella työkavereihin yhteyttä vaan pitää työn ja perheen/vapaa-ajan erillään.
Tuntui kuitenkin jotenkin vaivaantuneelta kun sain asiasta kuulla.
Nainen ei kyllä ole mikään nuori kauneuden perikuva ja vaikka en itseäni minään mallina näe niin en usko tuon ulkonäöllisesti miestäni enemmän miellyttävän.
Jotenkin tuntuu siltä että tuo nainen olisi jotakin enempää hakemassa ja positiivisesti ulospäinsuuntautunut/ sosiaalinen mieheni olisi kiikarissa.
Muuten meillä menee oikein mukavasti ja touhutaan perheen kesken (2 lasta) paljon. Mutta kun se joku ihmeen "tunne"...
Onko teidän mielestä ihan ok tämän naisen yhtäkkinen kiinnostus miestäni kohtaan ottaen vielä huomioon hänen taustansa?
Mikä on ylipäänsä ok ja mikä ei? Kaipaan kokemuksia!
Kommentit (34)
Ei sinun sitä naista tarvitse miettiä. Joku tuntematon touhutkoon mitä touhuaa. Kysymys kuuluu luotatko mieheesi?
Puhut suoraan miehesi kanssa. Kerrot, että sinua asia nyt painaa. Kyllä hän on hiukan velvollinen selittämään "naissuhteitaan" sinulle.
Minullakin oli mies jonka en olisi ikimaailmassa uskonut pettävänsä, en siis mitenkään.
Kotona meni hyvin ja lapsiakin on. Oikeestaan mies vaikutti jopa parempi tuuliselta kuin aiemmin vaikkei mitään ihmeellistä ollut aikaisemminkaan ollut.
Itselleni oli tullut muutama kilo lisää kolmen raskauden aikana (lapset noin puolentoista vuoden välein) mutta ei mitään hirveitä määriä.
Toki oli miehellekin tullut niitä kiloja hieman lisää, asia ei minua ikinä vaivannut koska oli jotenkin miehekkäämpi kun ei ollut sellainen solakka enään.
Olen kuitenkin hirveän itsekriittinen ja omat kiloni vaivasi hieman liikaakin pääkoppaa.
Muutenkin kolmen pienen lapsen hoidot ja asiat menivät aina itseni edelle niin ei tullut niitä hiuksia värjäiltyä/ laitettua ja meikkisudinta heiluteltua niin paljon kuin ennen. En nyt kuitenkaan totaalisesti rupsahtanut myöskään.
Meillä ei esim ikinä ollut ongelmia antaa toisen käyttää omaa puhelinta jos vaikka oma oli jäänyt matkasta tai akku sattui loppumaan. Itse olin yhteisestä päätöksestä hoitovapaalla, vakituinen työpaikka oli kuitenkin.
Sitten eräänä iltana yritin saada erästä toimintoa toimimaan miehen puhelimella kun ei tämä itse sitä saanut toimimaan.
Tilanne meni sillain "No anna tänne niin mä yritän.." ja otin puhelimen ihmeteltäväksi.
Tuli viesti jossa oli hymiö sydänsilmillä.
Viestiketjussa ei ollut muita viestejä ( meillä oli aina tapana katsoa, että kuka lähetti ja mitä vaikka olisi ollut toisen puhelin kyseessä ja huikata toiselle, että "nyt se ja se lähetti sulle tällästä").
Kysyin mieheltä, että kuka tämä on kun ei numeroa ollut tallennettu johon pikainen ja hieman vaikean oloinen vastaus : "On ihan normaalia keskustella työkavereiden kanssa!"
Totesin vain, että tokihan nyt niin eikä asiaa puitu enempää koska en halunnut antaa syyllistävää vaikutelmaa.
Oikeasti asia jäi vaivaamaan hieman ja selvitin numeron joka kuului eräälle naiselle miehen työpaikalta.
En tiedä mitenkä paljon keskenään viestittelivät mutta noinkin pieni asia sai ottamaan itseäni huonon itsetunnon omaavana niskasta kiinni ja laihdutin entisiin mittoihini, aloin laittautumaan joka aamu, kynnet oli aina nätisti lakattuina ja vaatekaapinkin päivitin.
Olin aina nättinä vastassa kun mies tuli töistä, talo entistä siistimpänä ja ruoan lisäksi nyt odottikin leipomukset myös pöydässä. Aloin siis satsata oikein kunnolla.
Sitten aloin pistämään merkille, että kun mies oli aina ennen se enemmän aloitteita tekevä sänkypuuhiin (olin aina suostunut ja tein aloitteita toki itsekin) niin nyt ei niitä aloitteita paljoa hältä enää tullutkaan.
Itse tein, tai yritin pikemminkin tehdä aloitteita entistä enemmän ja aina oli jokin syy.. väsymys/ ei aamulla voi/ ei illalla voi/ nyt on tärkeämpää tekemistä jne.
Tulin jo aika epätoivoiseksi ja asiasta keskusteltiinkin monesti. Mies ei ollut kovakaan menijä vaan perheen kesken yleensä puuhailtiin työn ulkopuolella.
Jonkun kerran kävi baarissa, yllätys, yllätys työkavereiden kanssa ja silloin olin todennut, että arvostaisin jos pistäisi sormuksen sormeensa mutta ei pistänyt. Ei ollut käyttänyt sitä pitkään aikaan ja aina eri selityksen siivittämänä kun otin asian puheeksi.
Pikkuhiljaa taustalta alkoi selvitä, että tämän sydänsilmähymiön lähettäjän kanssa oli tehty muutakin kuin vain keskusteltu.
Hänkin oli tahollaan naimisissa ja hänellä kolme lasta niinikään.
Taisi olla miestäni yli 15 vuotta vanhempi ja sen kyllä näki päältä.
Tuo nainen ei kuitenkaan ollut pelkästään omaa miestäni vailla vaan hänpäs olikin kaikkia niitä miehiä vailla joihin sai kyntensä iskettyä työpaikallaan.
Kiersi niin nuoret kuin vanhat ja ukkomiehet kuin sinkutkin, keltä sai vastakaikua keltä ei.
Ei siis ollut miehelläni mitään tulevaisuutta tiedossa hänen kanssaan mitä nyt hauskaa pitivät perheidensä kustannuksella.
Eli näin jälkikäteen totean, että oli tuo mies aika hemmetin hyvä näyttelemään ennenkuin ne kulissit sitten sortuivat.
Ei voi päälepäin aina tietää, että missä sitä mennään vaikka kaikki vaikuttaisikin olevan kunnossa. "Se tunne" lienee valitettavankin usein todenperäinen ja aiheellinen.
Jatkoa nro 5
"Onko teidän mielestä ihan ok tämän naisen yhtäkkinen kiinnostus miestäni kohtaan ottaen vielä huomioon hänen taustansa?
Mikä on ylipäänsä ok ja mikä ei? Kaipaan kokemuksia!"
Kertoo se tietenkin naisesta jotakin jos hänelle samantekevää on miehen tausta. Mutta ei haittaa vaikka joku nainen miehestäni kiinnostuisi, harvemmin sekään että mies tuntuisi olevan kiinnostunut jostakin naisesta. Asia häiritsisi enemmän vasta sitten jos huomaisin että mies on kiinnostuneempi romanttisessa mielessä jostakin toisesta kuin minusta.
Minulle ei ole ok se, että lyöt rivinvaihdon lähes joka lauseen jälkeen. Tosin sen ansiosta paljastuu hyvin myös ne kommentit, jotka olet kirjoittanut esiintyen toisena henkilönä ;-)
Minusta yksikään ulkopuolinen ei saisi tehdä johtopäätöksiä mitä joku yksityiselämässään tekee ja miksi.
Tuo on vaan surullista että joku on tuomittu. Eikä sen kanssa voi olla.
Pysähtyykö kukaan teistä koskaan miettimään että miltä tuo tuntuu hänestä? Entä jos sinusta puhutaan noin?
Jos joku juttelee miehen kanssa, on heti tämän munaa vailla? Tai panee ketä tahansa? Tuskin kuitenkaan monikaan on saanut kyytiä?
Kamalaa luettavaa ja toivottavasti metsä vastaa..
Miehenä, jolla on ollut rakastajia, olen alkanut suhtautumaan melko epäilevästi tuollaisiin naisiin. Noitten kanssa pidetään hetki kivaa ja that's it.
Ne tarvitsevat huomiota, paljon. En ole ainoa jos minua vampataan. Kuten tuokin nainen, on eronnut miehestään rakastajan takia ja kalastelee taas lisää huomiota.
Saako miehellä siis olla vastakkaista sukupuolta olevia tuttavia? Paneeko se oletuksena jokaista vastaan tulevaa ihmistä, joka erehtyy sitä moikkaamaan? Panetteko te itse jokaista työkaverianne, jos vaan mahdollisuus tulee? Onko luottamus tällä tasolla, ja kannattaako enään yhteiseloa jatkaa, jos tilanne on tämä?
Jos tämä ei ollut provo, niin oikeasti säälin ap:n miestä.
Aika monessa pettämis-ketjussa on nainen voivotellut, kuinka on pitkä avioliitto, lapsia, perhe-elämä, talo, työt, harrastukset ja koira, mutta kuitenkin on mies pettänyt (tai ainakin asiaa on epäilty). Miten tuo pettäminen ja kaikki nuo muut luetellut asiat liittyvät toisiinsa? Jos nainen kuvittelee 'sitovansa' miehen suhteeseen itsensä kanssa noilla muilla syillä, on hän kyllä mielestäni pahasti hakoteillä. Ei pysy puoliso lapsilla, talolla eikä velalla. Rakkautta, hellyyttä ja keskustelua se vaatii. Ja aina välillä voileivän ja poskeenoton.... :-)
Vierailija kirjoitti:

Taloa ja velkaa en tähän vetäisi mukaan, mutta kyllä niillä lapsilla on merkitystä. Tai ainakin pitäisi olla. Ja tarjoiletko voileivän ja poskeenoton samalla kertaa? Kuulostaa yhtä karmealta kuin tekstisi.

Kyse ehkä enemmänkin siitä, että yhdessä ollaan uhrattu paljon aikaa ja vaivaa ja rahaa ja muita henkilökohtaisia resursseja sen toisen puoliskon ja yhteisen suhteen ja yhteisen elämän vuoksi.
Kaikki on kiinni miehestäsi. Ihan sama vaikka nainen tekisi mitä. Kysy itseltäsi, mitä miehesi tekee?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika monessa pettämis-ketjussa on nainen voivotellut, kuinka on pitkä avioliitto, lapsia, perhe-elämä, talo, työt, harrastukset ja koira, mutta kuitenkin on mies pettänyt (tai ainakin asiaa on epäilty). Miten tuo pettäminen ja kaikki nuo muut luetellut asiat liittyvät toisiinsa? Jos nainen kuvittelee 'sitovansa' miehen suhteeseen itsensä kanssa noilla muilla syillä, on hän kyllä mielestäni pahasti hakoteillä. Ei pysy puoliso lapsilla, talolla eikä velalla. Rakkautta, hellyyttä ja keskustelua se vaatii. Ja aina välillä voileivän ja poskeenoton.... :-)
Taloa ja velkaa en tähän vetäisi mukaan, mutta kyllä niillä lapsilla on merkitystä. Tai ainakin pitäisi olla. Ja tarjoiletko voileivän ja poskeenoton samalla kertaa? Kuulostaa yhtä karmealta kuin tekstisi.
Oikeasti? Kuvitteletteko, että kun on lapsia, niin puoliso on sillä sidottu suhteeseen kanssanne??? Aika harva lapsi on kuitenkaan kuollut avioeron takia. Jos vanhemmat eivät tule toimeen keskenään, niin eiköhän se ero ole lapsillekkin helpompaa, kuin esim. jatkuva huuto ja tappelu kotona?
Ja se voileipä ja poskeenotto olivat kuvannollisia toisesta välittämisen muotoja. Meneehän ne yhtäaikaakin, mutta enemmän nauttii erillänä.
Eikö se nyt ole se ja sama, mitä joku nainen sun miehestäsi tykkää? Jos miehesi ei vastaa muikin mielenkiintoon, niin anna olla vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika monessa pettämis-ketjussa on nainen voivotellut, kuinka on pitkä avioliitto, lapsia, perhe-elämä, talo, työt, harrastukset ja koira, mutta kuitenkin on mies pettänyt (tai ainakin asiaa on epäilty). Miten tuo pettäminen ja kaikki nuo muut luetellut asiat liittyvät toisiinsa? Jos nainen kuvittelee 'sitovansa' miehen suhteeseen itsensä kanssa noilla muilla syillä, on hän kyllä mielestäni pahasti hakoteillä. Ei pysy puoliso lapsilla, talolla eikä velalla. Rakkautta, hellyyttä ja keskustelua se vaatii. Ja aina välillä voileivän ja poskeenoton.... :-)
Kyse ehkä enemmänkin siitä, että yhdessä ollaan uhrattu paljon aikaa ja vaivaa ja rahaa ja muita henkilökohtaisia resursseja sen toisen puoliskon ja yhteisen suhteen ja yhteisen elämän vuoksi.
Jokainen parisuhde on ihmissuhde. Ei voi olettaa että talolaina tai lapsi sitoo.
Ihmissuhde se toiseen ihastuminen myös on ja ehkä halu elää tämän kanssa silloin vie?
Silloin on ok haukkua nainen kaikille antavaksi? Moniko työpaikan miehistä on siltä saanut lopulta? 1 vai 20? Ja mitä ne syyt naiselle on? Kerro kun tiedät.
Jokainen saa harrastaa seksiä halutessaan, haluamansa ihmisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika monessa pettämis-ketjussa on nainen voivotellut, kuinka on pitkä avioliitto, lapsia, perhe-elämä, talo, työt, harrastukset ja koira, mutta kuitenkin on mies pettänyt (tai ainakin asiaa on epäilty). Miten tuo pettäminen ja kaikki nuo muut luetellut asiat liittyvät toisiinsa? Jos nainen kuvittelee 'sitovansa' miehen suhteeseen itsensä kanssa noilla muilla syillä, on hän kyllä mielestäni pahasti hakoteillä. Ei pysy puoliso lapsilla, talolla eikä velalla. Rakkautta, hellyyttä ja keskustelua se vaatii. Ja aina välillä voileivän ja poskeenoton.... :-)
Kyse ehkä enemmänkin siitä, että yhdessä ollaan uhrattu paljon aikaa ja vaivaa ja rahaa ja muita henkilökohtaisia resursseja sen toisen puoliskon ja yhteisen suhteen ja yhteisen elämän vuoksi.
Tämän ymmärrän ja allekirjoitan kyllä. Mutta se ei mielestäni oikeuta puolison kyttäykseen ja normaalin ihmisten kanssa seurustelun rajoitukseen. Ja tässä viittaan tuohon lapsen harjoitusten aikana kahvilla käyntiin.
Jos elämä menee kovinkin hankalaksi, niin silloin haitat ylittää hyödyt ja panostukset, ja tulee valintojen hetki...
Jätä se sika!