Vapaamuurarit avaavat työnsä salaisuuksien kammiota: "Edellytämme jäseniltämme uskoa johonkin korkeimpaan voimaan"
Monilla on kaikenlaisia ennakkokäsityksiä vapaamuurareista, mutta harva todella tietää järjestön periaatteista paljoakaan.
Suomen vapaamuurarijärjestöt kokoontuivat tänään ensimmäistä kertaa kertomaan työstään yhteisen pöydän ääreen Forum Humanumin tilaisuudessa Helsingin yliopistolla.
Vapaamuurarius on aina herättänyt monia kysymyksiä ja ennakkokäsityksiä, joten vapaamuurareiden jäsenet halusivat hieman raottaa salaisuuksiensa verhoa yleisölle.
Vapaamuurariuden juuret yltävät pitkälle historiaan. Nykyaikaisen vapaamuurariuden katsotaan syntyneen vuonna 1717, mutta Brittien saarilla toimintaa oli todistettavasti olemassa jo monta sataa vuotta aiemmin.
Vapaamuuraritoiminnan kolme keskeisintä tunnuspiirrettä ovat initiaatiomenot, itsensä kehittäminen ja hyväntekeväisyys.
Jäseniksi hyväksytään edelleen pelkästään miehiä. Tämä ei Suomen vapaamuurarijärjestön suurmestarin Jaakko Holkerin mukaan johdu siitä, että vapaamuurarit pitäisivät naisia vähempiarvoisina.
- Kyseessä on hyvin vanha järjestö. Perustamisaikana naisen ja miehen kanssakäyminen avioliiton ulkopuolella ei ollut soveliasta, Holkeri selventää.
Tarkoin valittuja ritulaaleja
Suomessa on 178 vapaamuurariloosia ympäri maata, ja toimintaperiaatteet ovat edelleen samat kuin 300 vuotta sitten perustamisaikana.
Ruotsinkielisten vapaamuurareiden Svenska Frimurare Ordenin johtaja Tom Waselius, kertoo, että vapaamuurareissa itsensä kehittäminen tapahtuu tarkoin valittujen rituaalien kautta.
- Rituaalejamme emme koskaan paljasta ulkopuolisille. Vapaamuurarit eivät kuitenkaan ole salaseura. Jäsenillä on oikeus kertoa kuuluvansa vapaamuurarijärjestöön, mutta toisen jäsenyydestä on kiellettyä kertoa.
Holker kertoo, että vastoin yleisiä käsityksiä, vapaamuurareiden jäsenyys ei välttämättä vaadi kirkkoon kuulumista.
- Emme ole uskonnollinen järjestö, vaikka niin monesti luullaan. Edellytämme jäseniltämme kuitenkin uskoa johonkin korkeimpaan voimaan eli tietynlaisen kristillisen maailmankatsomuksen, Holker sanoi.
Kommentit (68)
Vierailija kirjoitti:
New world order on niiden ainoa päämäärä.
Illuminatin päämäärä taas on luciferin palvonta ja CERN.
On äärimmäisen tärkeää irtisanoutua kaikista vapaamuurariuteen liittyvistä valoista, kirouksista ja siteistä Jeesuksen veren voimalla.
https://docplayer.fi/16042176-Vapaamuurarius-mita-kristityn-tarvitsee-t…

TÄMÄ on juuri sitä illuminatin luciferin palvontaa. Tehdään joku merkityksetön kommentti jotta saataisiin huomiota psykopaattisesti ja narsistisesti jotta voi olla itse lucifer ja imeä muiden energiaa.
CERN imee energiaa maapallosta, se ei tuo mitään. NWÓ tuo 11planeettaa aurinkokuntaamme, CERN 10. CERN on lucifer.
Hei näillä on samoja juttuja kuin AA-kerholla. Sielläkin uskotaan johonkin itseään korkeampaan voimaan. Ja omasta jäsenyydestä saa puhua mutta ei muiden.
Vierailija kirjoitti:
Hei näillä on samoja juttuja kuin AA-kerholla. Sielläkin uskotaan johonkin itseään korkeampaan voimaan. Ja omasta jäsenyydestä saa puhua mutta ei muiden.
Tässähän on jotain hyvää nähtävää, nimittäin luottamus jota tarvitaan.
Illuminatissa ei ole mitään hyvää nähtävää sillä on vain psykopatialla voimistavia tahoja voimistaakseen rahaa, valtaa ja sotia kulttien avuilla joita revitään vapaamiurareilta ja NWÓ:ta ajavilta näkijöiltä kuten tällä jalohopealla c-l-i-p-p-e-r metallilla ollaan nähty. Illuminati herjaa sinut alusta loppuun. Tämä hiljattainen jeesus kommenttikin oli herjaava kommentti illuminatista. Jeesusta ei ole olemassa tai Jumalaa, on olemassa vain jumala ja tämä on todellakin henkinen aihe jota käsittelen. Illuminati kohtaa henkisiä aiheita 6000vuoden maapallon historialla repien ja herjaamalla heidän tuoduilla rahoilla joilla he tekevät vain valtaa ja materialismiä.
Oopium sota kiinassakin on illuminatin tekemä, kaikki on heille sotaa. Illuminatin merkityksettömyys näkyy myös siinä että he nimevät väärin Hon Kongin vaikka se on oikeasti Hoeng gong.
Illuminatiin ei voi luottaa. Kerrot heille yhden asian ja sanot että älkää kertoko kellekkään ja he menevät jeti seuraavaksi huutamaan kaikille megafonin kanssa salaisuutesi.
Ja vaikka ollu olemassa satoja vuosia lomas ja knight löysi hiljattain 1850 vuosilta olleen suurmestarin riittikirjan (lapsenlapsenlapsen.. jne ullakolta) jossa rituaalit tehtiin ihan eri lailla kun nykyään opetetaan että on tehty samoin jo vuodesta Hiram :D
Taitaa noiden touhut olla kuin tyynen meren saarien verkkokutojat. Kuulemma vuosituhansia kutoneet verkkoja samalla menetelmällä. 30v myöhemmin sanottiin samaa vaikka menetelmä oli muuttunut.
Suurin salaisuus on miten nolot ne rituaalit on, aikuiset miehet käytännössä larppailee kaavuissa jotain hiramia ja salominia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
New world order on niiden ainoa päämäärä.
Illuminatin päämäärä taas on luciferin palvonta ja CERN.
älä sitten laita lattiaksi illuminaattia.
Nuo valat ovat aivan totta, niissä ihminen sitoo itsensä pahuuden henkivaltoihin ja avaa demoneille pääsyn itseensä. Ja ne vievät aivan varmasti hengen ennemmin tai myöhemmin. Sehän paholaisen tarkoitus onkin; sitoa ihminen ja lopulta viedä hänen sielunsa helvettiin. Sitä paholainen haluaa.

Ainoa keino on kääntyä Jeesuksen Kristuksen puoleen ja katkaista kaikki pahan siteet Jeesuksen veren voimalla. Kristus on voittanut pahan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
New world order on niiden ainoa päämäärä.
Illuminatin päämäärä taas on luciferin palvonta ja CERN.
älä sitten laita lattiaksi illuminaattia.
Marmori lattia on suosikkini. Tuli mieleen marmorista WTC-tornit.
WTC tornitkaan ei olisi kaatunut ellei aktiivinen verkostoituja kuningatar Elizabeth2 olisi mennyt ryöstöretkelle New Yorkiin illuminatin hyväksi. Verkostot ja lobbaus on oikeasti politiikan maailman pahuuden lähde, illuminati varmaan väittää nytkin että politiikalla ei ole vaikutuksia, sitten täytyy varmaan tehdä uusi sota? Ihmiskunnan äänestys olisi optimaalinen ratkaisu tähän maailman tilanteeseen.
NWÓ jos aloittaa sodan niin se ei lähde siihen jonkun Boltonin sionismin verkoston ahneudesta. Jos sota syntyy niin se tehdään munilla joita mm. Bushilla on taatusti kohdillaan verrattuna lucifer Boltonia joka itkee pedofiilisesti verkostoituneen kuningas monarkian puolesta.

Raamatun sana on Totuus ja Jeesus Kristus on Herra.
"Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra,
minun edessäni pitää
jokaisen polven notkistuman
ja jokaisen kielen ylistämän Jumalaa".

NWÓ jos aloittaa sodan niin se ei lähde siihen jonkun Boltonin sionismin verkoston ahneudesta. Jos sota syntyy niin se tehdään munilla joita mm. Bushilla on taatusti kohdillaan verrattuna lucifer Boltonia joka itkee pedofiilisesti verkostoituneen kuningas monarkian puolesta.Raamatun sana on Totuus ja Jeesus Kristus on Herra.
"Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra,
minun edessäni pitää
jokaisen polven notkistuman
ja jokaisen kielen ylistämän Jumalaa".
Ne lääkkeet...
Kristinuskonto on ihmiskunnan pahuuden lähde. He puhuvat Jumalasta kuin on olemassa vain jumala.
Kristinuskonto on uskonnoista pahin.
Katolilaisuus on hyvä ja jumala, ei kristinuskonnon Jumala jota revitään raamatusta mielipuolisesti.
Jumalaa ei ole olemassa, jumala on olemassa.
TUossa porukassahan on mukana paljon pappeja ja korkeita kirkonmiehiä. Samoin poliitikkoja ja talouselämän edustajia. Siinä se kolmen pahan kopla: uskonto, politiikka ja raha. Kautta aikojen näillä on hallittu ihmisiä.
Kristityt antavat varastamisen ja pedofilismin anteeksi, katolilaisuus ei.
Kristityt ovat kristinuskovia, katolilaisuus on eri asia.
Vierailija kirjoitti:
Liian pitkä; en lukenut.
Kannattaisi joskus. Kehittää aivotoimintaa sekä saattaisit oppia jotain uutta.
Vierailija kirjoitti:
Kristinuskonto on ihmiskunnan pahuuden lähde. He puhuvat Jumalasta kuin on olemassa vain jumala.
Kristinuskonto on uskonnoista pahin.
Katolilaisuus on hyvä ja jumala, ei kristinuskonnon Jumala jota revitään raamatusta mielipuolisesti.
Jumalaa ei ole olemassa, jumala on olemassa.
Joku mähmed oppinut suomenkielen, ainaskin melkein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei yllätä. Johan se miten katolinen kirkko päästää pedofiilipapit kuin koirat veräjästä kertoo millaisesta sakista on kyse.
justiinsa näin.
Katolinen kirkko ilmoittaa, etta vapaamuurari ei vi olla kristitty, on kuoleman syntiin verrattava asia olla muurari.
On niitä paljon muitakin mutta tuo on tietty yksi. Lisäksi harvalla niistä muista on "rituaaleja".