Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Tytär ei ole vieläkään "päässyt yli" vaihtovuodestaan
26.09.2017 |
Hoi kaikki, joiden lapset on olleet vaihdossa! Kuinka kauan teidän nuorilta kesti sopeutua takaisin kotimaan rutiineihin?
Tyttäreni palasi heinäkuun ensimmäisellä viikolla Japanista, eikä ole ilmeisestikään vieläkään toipunut arkeen paluuseen. Tuntuu typerältä, kun kohta on jo lokakuu ja tyttö on lähemmäs kolme kuukautta ollut jo kotona.
Mikään ei kuulemma kiinnosta, Japanissa kaikki asiat oli paljon paremmin. Oli kuulemma paljon ystäviä, jotka oli kiinnostuneita länsimaisesta, erityisesti suomalaisesta kulttuurista.
Suomessa uusi koululuokka on "ihan paska", ja opetus on kuulemma erittäin tylsää ja yksitoikkoista. Japanissa tunnit olivat kuulemma paljon monipuolisempia ja ympäristö miellyttävämpi.
Sen kyllä huomaa, ettei mikään kiinnosta, arvosanat laskee eikä suomikaveritkaan ole kiinnostuneita hänestä. Henkilökemiat eivät kuulemma enää klikkaa.
Yritin selittää, että tietenkin asiat voivat muuttua paljonkin vuodessa, mutta se ei tarkoita, ettei ystävät enää välittäisi hänestä. Veikkaan, että kaikille osapuolille olisi helpompaa, jos tyttö olisi avoimempi ja ymmärtäväisempi. Ei kaikki aina pyöri oman navan ympärillä.
Pelottaa myös se, että taustalla on jotain muuta vakavampaa, kuten esimerkiksi masennusta. Ahdistaa, kun en saa tyttöön oikeastaan minkäänlaista kontaktia.
Tuntuu siltä, että viettää kaiken aikansa netissä jutellen vanhoille koulukavereilleen japanissa, sekä host-perheelleen.
Kommentit (13)
Itse olen ulkomailla useampaan otteeseen asunut. Tulee mieleen seuraavat asiat:
* Tyttäresi saattoi ihastua/rakastua siellä, siksi suomessa on nyt kaikki tylsää
* Vuosikin voi olla lyhyt aika ulkomailla ja todellista honeymoonia vielä, jos olisi jäänyt toiseksi vuodeksi niin voisi olla nyt eri ääni kellossa - turvaverkoston tärkeyden ymmärtää yleensä vasta sitten kun asiat alkaa menemään huonommin ulkomailla tai todellinen soeputuminen on käynnissä.
* Tyttäresi saattaa olla myös vielä niin nuori, ettei hän ymmärrä nähdä metsää puilta, esim sitä ettei missään sitä paratiisia ole, jos sitä ei sisältään löydä
* Jos tyttäresi on nyt oikeasti masentunut, niin taustalla on varmaan jo suomessa alkanut masentunut - kannattaa mennä juttelemaan ammattilaiselle
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omasta vaihtovuodesta on nyt viitisen vuotta aikaa. Kulttuurishokki ja aikaerorasitus Suomeen tullessa kesti koko sen kesän. Se, että vaihtovuoden jälkeen joutui uudelle luokalle jossa ihmiset oli tosi vahvasti omina porukkoinaan mutta toisaalta vanhat kaverit olivat jatkaneet eteenpäin johti siihen ettei kouluun sopeutunut lopuk lukion aikana enää ollenkaan.
Yksinäisyys ja ikävä laukaisivat myös masennuksen reilu puoli vuotta suomeen paluun jälkeen. Tähän vaikutti ehkä myös odotukset mitä kaikilla oli: vaihtovuodesta ulkopuoliset puhuvat ihannoiden, kaverit saattavat olla hyvinkin kateellisia ja vanhemmat odottavat lähinnä kiitollisuutta jolloin negatiivisiä tunteita on hyvin vaikea käsitellä.
Onneksi itse hakeuduin lopulta puhumaan koulupsykologille. Itsekseni en olisi toipunut ollenkaan.
Muistan kun kaveri tuli vaihtovuodesta Jenkeistä 80-luvulla. Oli ihan hirveän levoton koko ajan ja puhui vaan kaikista huumeista mitä eri perheissä oli käytetty. Tosin hän itse (ei ainakaan omien sanojensa mukaan) ollut mitään käyttänyt.... Jutut kuitenkin kuulosti tosi levottomilta, varsinkin kun siihen aikaan Suomessa ei edes kannabista kovin paljon käytetty. Koko Amerikan meininki kuulosti tosi oudolta. Muistan ajatelleeni että onpas hyvä ettei minun tarvitse lähteä mihinkään.
YLE areenassa oli joskus joku haastatteluohjelma jossa pari nuorta kertoi juuri tuosta paluushokista, etsi se käsiisi !
Mulla kuusi vuotta aikaa vaihtovuodesta ja vaikka tuo oli elämäni parasta aikaa ja välillä kaipaankin takaisin siihen, niin muistutan itselleni, ettei sielläkään ole elämä pysähtynyt ja samat ihmiset eivät enää ole siellä eikä minulla olisi samoja kämppäkavereita. Tuota aikaa pitää vaan muistella lämmöllä eikä yrittää saada sitä takaisin, kun se on kuitenkin ihan mahdotonta. Tuon jälkeen olen asunut myös ulkomailla ja se oli isompi isku, kun en tuntenutkaan enää sieltä ketään eikä ollut niin helppo ystävystyä, kuin muiden vaihto-oppilaiden kanssa oli ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Omasta vaihtovuodesta on nyt viitisen vuotta aikaa. Kulttuurishokki ja aikaerorasitus Suomeen tullessa kesti koko sen kesän. Se, että vaihtovuoden jälkeen joutui uudelle luokalle jossa ihmiset oli tosi vahvasti omina porukkoinaan mutta toisaalta vanhat kaverit olivat jatkaneet eteenpäin johti siihen ettei kouluun sopeutunut lopuk lukion aikana enää ollenkaan.
Yksinäisyys ja ikävä laukaisivat myös masennuksen reilu puoli vuotta suomeen paluun jälkeen. Tähän vaikutti ehkä myös odotukset mitä kaikilla oli: vaihtovuodesta ulkopuoliset puhuvat ihannoiden, kaverit saattavat olla hyvinkin kateellisia ja vanhemmat odottavat lähinnä kiitollisuutta jolloin negatiivisiä tunteita on hyvin vaikea käsitellä.
Onneksi itse hakeuduin lopulta puhumaan koulupsykologille. Itsekseni en olisi toipunut ollenkaan.
Yllä olevasta tekstistä hyvin paljastuu, että se 16-17v on aivan liian nuori vaihtariksi. Sekoittaa hormonitäytteisen pään.
Mä en matkustelun jälkeen enää ikinä sopeutunut Suomeen. Nykyään asun muualla. Nyt tiedän, että jotkut asiat ovat paremmin Suomessa, jotkut täällä.
Voi olla, että käy kuten minulle eikä koskaan sopeudukaan. Sitäkin varten voi nyt painottaa opiskelujen tärkeyttä, koska muuttaa voi muualle mutta Suomesta saa ilmaisen koulutuksen, jonka varjolla voi sitten lähteä vaikka pysyvästi jos siltä edelleen tuntuu. Arvosanojen lasku ei edesauta työlupien saantia. Vaihtoon pääsee, mutta työperäinen maahanmuutto onkin sitten vaikeampi hoitaa. Kannattaa hoitaa opinnot ensin kunnialla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moni lukiokaveri joka kävi vaihdossa sanoi että paluushokki oli paljon pahempi kuin se kulttuurishokki mikä iski uudessa paikassa. Moni ikävoi host-perhettään, siellä saatuja ystävyyssuhteita. Suhtaudu nuoreesi ymmärryksellä ja jos taustalla on vaikkapa masennusta, niin auta nuori avun piiriin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omasta vaihtovuodesta on nyt viitisen vuotta aikaa. Kulttuurishokki ja aikaerorasitus Suomeen tullessa kesti koko sen kesän. Se, että vaihtovuoden jälkeen joutui uudelle luokalle jossa ihmiset oli tosi vahvasti omina porukkoinaan mutta toisaalta vanhat kaverit olivat jatkaneet eteenpäin johti siihen ettei kouluun sopeutunut lopuk lukion aikana enää ollenkaan.
Yksinäisyys ja ikävä laukaisivat myös masennuksen reilu puoli vuotta suomeen paluun jälkeen. Tähän vaikutti ehkä myös odotukset mitä kaikilla oli: vaihtovuodesta ulkopuoliset puhuvat ihannoiden, kaverit saattavat olla hyvinkin kateellisia ja vanhemmat odottavat lähinnä kiitollisuutta jolloin negatiivisiä tunteita on hyvin vaikea käsitellä.
Onneksi itse hakeuduin lopulta puhumaan koulupsykologille. Itsekseni en olisi toipunut ollenkaan.
Yllä olevasta tekstistä hyvin paljastuu, että se 16-17v on aivan liian nuori vaihtariksi. Sekoittaa hormonitäytteisen pään.
Jaa.
Vaikka näkisin että se vaihtovuoden paluushokki olikin se joka sen masennuksen ja muut ongelmat laukaisi, en usko että vaihtovuosi niitä aiheutti. Vaihtovuosi oli elämäni opettavaisin ja paras vuosi. Ei sielläkään ollut aina helppoa mutta kokonaisuutena olen tyytyväinen kokemukseen. En myöskään kadu mitään, en edes paluun jälkeisiä asioita.
Sairastuminen ei ole mikään ikäkysymys. Olisin ihan hyvin voinut masentua yliopistovaihdon jälkeen tai vaikka työpaikkaa vaihtaessa, kun geneettistä alttiutta ja muita aiheuttajia elämästäni siihen kuitenkin löytyy. On todella alentavaa niin nuorille kuin mt-ongelmista kärsiville puhua sairastumisesta "pään sekoittumisena" joka johtuu "vain hormoneista". Melkein tulee mieleen ne ihmiset joiden mielesrä nainen ei voi koskaan olla muuten vain hermostunut tai jopa syystä hermostunut, vaan kaikki tunteet ohitetaan aina "tolla on varmaa menkat" -toteamuksella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse oireilun aikuisenakin paluumuuttajana. On oikeasti vaikea palata kylmien ihmisten maahan, kun on nähnyt, että jossain toisista oikeasti pidetään huolta. Tulee kotiin, mutta ei tulekaan. Parin vuoden päästä on taas minulla muutto edessä Suomeen, ja nyt jo vähän jännittää sopeutuminen. Eli oikeasti tutkimme jo uutta mahdollisuutta muualta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se vähitellen laantuu. Minulla oli ihan samanlainen vaihe vaihtovuoden jälkeen ja se pahin vaihe kesti ainakin vuoden päivät.
Yksi syy oli se, ettei minulla ollut kavereita Suomessa ja vasta vaihtarivuotena sain kavereita ja vieläpä runsaasti. Olin kohdemaassa erikoinen ja takaisin Suomessa ollessa olinkin vain se ujo seinäruusu ilman kavereita, roikuin väkisin vanhoissa ns. kavereissa, jotka olivat jo abeja ja itse olin vasta kakkosella. Nyt jälkeenpäin ajatellen olisi ollut hyvä tutustua uuteen ryhmään, mutta se jäi kun vain haaveilin vaihtomaahan paluusta, joka ei sitten tietenkään toteutunut.
Lukio meni vaihtoon, samoin suunnitelmat lukion jälkeisista opinnoista. Lähdin pian lukion jälkeen ulkomaille (en vaihtomaahani) ja sillä tiellä ollaan vielä reilut 15 vuotta vaihtovuoden jälkeen.
Uskon, että vielä kestää jonkin aikaa toipua ja sitten vähitellen mieleen alkaa hiipiä jatkosuunnitelmia ja motivaatiota koulua kohtaan, kun tajuaa, että elämässä on mentävä eteenpäin. Kyllä ne kaverit ja isäntäperhekin menevät elämässä eteenpäin siellä vaihtomaassa ja sen kun sisäistää, niin huomaa kyllä, että elämä on tässä ja nyt, eikä siellä menneessä. Ehkä jo ensi keväänä alkaa helpottaa. Kannattaisi kanavoida haikea olo vaikkapa vapaaehtoistoimintaan Suomessa olevien vaihtareiden kanssa, jos mahdollista. Se voisi helpottaa, kun saa jakaa kokemuksia muiden vaihdossa olleiden tai olevien kanssa. Muut eivät ehkä ymmärrä mielen myllerrystä niin hyvin. Ja ehkä voisi jopa jutella vaihdosta jonkun ammattilaisen kanssa.
Alue: Aihe vapaa
Vaihtovuosi on iso mullistus nuoren elämässä. Sopeutuminen niinkin erilaiseen kulttuuriin kuin Japanissa on vienyt varmasti aikansa ja kun on alkanut kotiutua sinne, tuleekin paluu Suomeen. Kuka tahansa olisi vähän hukassa eri kulttuurien sekamelskassa, saati sitten nuori joka on aikuistumassa ja muutenkin tunteet myllertää.
Välillä mielessä on käynyt, että kuinka moni lukiolainen on sittenkään kypsä vaihto-oppilasvuoteen? Se vaatii nuorelta kyllä uskomattoman paljon. Jos hyvä tuuri käy niin isäntäperhe on mukava, koulu sujuu ja saa uusia ystäviä jne. Kääntöpuolella voi olla yksinäisyyttä, turvattomuutta, ajautumista huonoon seuraan.