Luurankoja kaapissa – lähtölaskenta suhteen ensimetreiltä?

Elämäntilanteeni on aikanaan tehtyjen väärien valintojen vuoksi heikko taloudellisesti ja osin sosiaalisesti ja on ollut niin jo vuosia. Sen vuoksi olen oikeastaan estänyt itseltäni täysipainoisen onnen etsinnän parisuhdemarkkinoilla. Välillä toki jotkin treffit silloin tällöin, mutta luurangot kaapissani ovat aina viheltäneet pelin nopeasti poikki, joko niin että olen itse häpeän vaikuttamana painanut peruutusnappulaa tai sitten nainen on todennut, ettei tähän kelkkaan kannata istahtaa.

Liityin rakkaan harrastukseni tiimoilta hiljattain uuteen tiiviiseen harrastusporukkaan, ja siellä melkein heti alkoi kipinöidä yhden oikein mukavan mimmin kanssa. Tapailu on vasta hyvin alkuvaiheessa, mutta nainen on selvästi kiinnostunut, ja minustakin tuntuu mahtavalta hänen seurassaan. En voi kuitenkaan olla ajattelematta, että suuri osa vetovoimaani on se, mitä hän luulee minun olevan. Tiedättehän ne iltapäivälehtien "Nämä asiat sinulla pitää olla kun täytät 30?" -listaukset. No, ne voi toki ottaa huumorillakin, mutta tietenkin niissä on paljon perää. Meillä molemmilla ikä alkaa jo kolmosella, ja listoihimme tulee rasteja aivan eri määrä. Tuskin hänenkään elämänsä kiiltokuvaa on, mutta sillä on hyvä perusta.

Rasitteeni eivät liity laittomuuksiin tai moraalittomuuksiin. Sanotaanko vaikka näin että iso summa rahaa ja hyvin napakka ryhdistäytyminen voisi korjata kaiken. Sanalla sanoen olen luuseri. Mutta jos sanon sen itse ääneen, pahentaako vai parantaako se tilannettani? Jos olen mitä olen, mutta kannan sen ylpeästi, tuleeko minusta ns. renttu, koska niihin naiset kuulemma rakastuvat? Kuten todettua, pakkeja on tullut ennenkin, mutta tällä kertaa otin jarrun pois sellaisessa yhteisössä, jossa viihdyn erinomaisesti ja haluan jatkaa senkin jälkeen jos tästä ihmissuhteesta ei kasva mitään pysyvämpää. Tällaisia tässä on tullut mietittyä seuraavia treffejä odotellessa.