Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vaikeudet isovanhempien kanssa
Väsähtänyt äiti
23.09.2017 |
Taas on paha mieli. En jotenkin saa asiallista keskusteluyhteyttä aikaiseksi vanhempieni kanssa koskien lastenlasten hoitamiseen tai meidän kanssa olemiseen. Minulla on kaksi pientä lasta, kaksi ja neljävuotiaat ja olen heidän totaaliyksinhuoltajansa. Meidän perheen käytännössä ainoa tukiverkko ovat minun vanhempani. He ovat seitsemänkymppisiä ja on erilaista fyysistä vaivaa, joten vaivaan heitä erittäin vähän millään avunpyynnöillä. Asuvat lähellä. Siitä tulee sanomista, jos ei käydä tai en ehdota lastenhoitamista. Kuitenkin kun sen harvan kerran ehdotan, on aivan selvää etteivät he oikein pidä siitä. Jos mennään kylään, heitä tuntuu rasittavan meidän oleminen siellä ja myöhemmin jonkun riidan yhteydessä saan kuulla että "asutaan siellä". Yritän aina olla mahdollisimman vähän vaivaksi, siivota kaikki lasten levittelevät jutut ja lähteä pian. Olen maininnut siitä, että minusta ei tunnu luontevalta pyytää heiltä apua, kun eivät tunnu jaksavan lapsia. Siihen isäni on kommentoinut, että täytyykö siitä pitääkin, se on kohtuuton vaatimus.
Heitä rasittaa, kun minulle ei "kelpaa" sellainen apu mitä haluaisivat itse antaa. Minua rasittaa, etteivät ikinä kysy millaista apua minä tarvitsisin. Äitini esim kokee, että hänelle kävisi sentyyppinen apu, mitä antoivat aikanaan laajasti veljeni perheelle kun heillä oli pieniä lapsia. Että soittaisin vaikka päivällä ja sanoisin että kokous menee pitkäksi, voivatko hakea lapset päivähoidosta. Se on sinänsä ok, kiva tietää että on se perälauta jos jotain kävisi. Silti, ei minulla ole tuollaisia tilanteita (no kerran, kun olin ketjukolarissa). En ikimaailmassa voisi järjestää elämääni yksinhuoltajana sellaiseksi, että tollainen tilanne edes tulisi eteen, että yllättäen jotain aivan pakollisia menoja tulisi enkä pääsisi hakemaan lapsia päivähoidosta. Toisena hän on ehdottanut, että pyytäisin häntä sinne tunniksi kun kävisin ruokakaupassa. Sekään ei ole sellaista apua mitä tarvitsen ja mihin haluaisin käyttää niitä vähiä apuja mitä heiltä saisi. Itse kaipaisin ennaltasovittuja aikoja, jolloin voisin käyttää x-määrän aikaa johonkin itselleni tärkeään. Kaikkein mahtavin olisi jos olisi joku vakipäivä, jolloin minä ja he tietäisimme että sinä päivänä he hakevat lapset hoidosta ja ovat heidän kanssaan pari tuntia. Se on kuulemma täysin poissuljettua. Nyt meillä on näitä lastenhoitotilanteita vain hyvin harvoin poikkeustilanteissa, kun on vaikka vanhempainilta tms. Mielellään myös antavat joka kerta nähdessä kaikenlaista tavaraa ja vaatteita lapsille, mutta järjestään vääränkokoisina tai sellaista meille tarpeetonta, kun eivät halua kysyä mitä tarvitaan vaan tehdä kuten haluavat.
Ymmärrän että ovat iäkkäitä ja ovat omat lapsensa hoitaneet, eikä meidän arki todellakaan pyöri heidän varassaan millään lailla, mutta ei voi mitään että harmittaa todella paljon ettei saada mitään järkevää vuorovaikutusta tässä asiassa aikaan, kun kuitenkin lapset tykkäävät isovanhemmistaan ja hekin varmaan pienissä annoksissa lapsenlapsistaan ja minä tarvitsisin apua. Luulisi että saataisiin jotain kaikillesopivaa aikaan, mutta jotenkin vaan ei. Eikä pitäisi vertailla, mutta väkisinkin harmittaa se, miten nihkeästi minä saan sitä apua ja miten laajasti taas veli, joka on myös puoliso, on vain jokin vuosi sitten sitä saanut (useita kertoja viikossa, osa lasten harrastuksista pyöri isovanhempien panoksella).
No niin, hyökätkää.
Kommentit (36)
Eli sinä haluaisit käytännössä heiltä sitoutumista ennakooon. He taas haluaisivat auttaa hätätapauksissa. Ymmärrän että eivät halua sitoutua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanot vain että olet pettynyt heihin isovanhempina etkä voi luottaa heihin. Olet pettynyt heidän kohdellessaan sinua ja veljeäsi aivan eri tavoilla. Joten et enää pyydä heiltä apua tai tule auttamaan heitä ja pyydät heitä kääntymään oman avun tarpeensa kanssa veljesi puoleen.
Saatat piipahtaa sairaalassa tai hautajaisissa jos se sattuu sopimaan aikatauluusi. Mutta vanhempasi tai veljesi eivät todellakaan voi luottaa siihen, että olet käytettävissä sairauden tai hätätapauksen vuoksi, heidän ei kannata laskea mitään avuntarvetta sinun varaan. Lakiosa on lakiosa, ei tässä ole kyse perinnöstä luopumisesta vaan asioiden tasapainottamisesta.
Ymmärrän hyvin vanhempiasi. Heillä on ikää ja kremppaa ja he eivät jaksa ja pysty sitoutumaan sinun haluaamaasi määrään vastuuta. Sen sijaan he haluavat auttaa oman jaksamisensa rajoissa. Tuntuu hassulta, että edes mainitset kuin isonakin myönnytyksenä, että siivoat lastesi sotkut kyläilyn jälkeen - tämänhän pitäisi olla itsestäänselvyys. Kyläilyäkään ei normaalisti hyvätapainen ihminen venytä yli isäntien jaksamisen, vaan pn normaalia lähteä ennen kuin he väsähtävät.
Sinun kannattaisi nyt yrittää lajentaa tukiverkkoasi, sillä et voi odottaa vanhojen ihmisten venyvän yli jaksamisensa rajojen vain, koska sinä tarvitset. Pyydä apua kunnalta tai seurakunnalta, yritä etsiä ystäviä, jotka voivat auttaa, palkkaa naapurin teini pikkurahalla avuksi...
Vierailija kirjoitti:
Sanot vain että olet pettynyt heihin isovanhempina etkä voi luottaa heihin. Olet pettynyt heidän kohdellessaan sinua ja veljeäsi aivan eri tavoilla. Joten et enää pyydä heiltä apua tai tule auttamaan heitä ja pyydät heitä kääntymään oman avun tarpeensa kanssa veljesi puoleen.
Saatat piipahtaa sairaalassa tai hautajaisissa jos se sattuu sopimaan aikatauluusi. Mutta vanhempasi tai veljesi eivät todellakaan voi luottaa siihen, että olet käytettävissä sairauden tai hätätapauksen vuoksi, heidän ei kannata laskea mitään avuntarvetta sinun varaan. Lakiosa on lakiosa, ei tässä ole kyse perinnöstä luopumisesta vaan asioiden tasapainottamisesta.
Hehän haluaa kohdella ap:ta samoin kuin veljeä, mutta ap haluaa sitouttaa etukäteen.
Minä soittaisin joka keskiviikko ennen joogaa, että kokous menee pitkäksi, voitteko hakea lapset ja olla tunnin verran heidän kanssaan. Ja joka torstai ennen jumppaa, että piipahtaisin kaupassa, tulisitko katsomaan lapsia. Vitut mitään kerron harrastuksistani vaan mennään kääkkien ehdoilla sitten. Tällä systeemillä saisin pari harrastusta viikottain tai joka toinen viikko. Kannattaa koittaa (ja kusettaa fossiileja).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on vähän miedompi tilanne, mutta ymmärrän todellakin tuon, kuinka ottaa päähän saada sellaista apua, jota ei tarvitse! Jos halutaan auttaa, kannattaa todellakin kysyä mitä toinen tarvitsee. Jos siihen ei sitten mitenkään pysty niin asialle ei mitään voi, mutta jonkun muunlaisen "avun" tarjoaminen menee kyllä ihan metsään. Ei voi olla niin, että pitää vaan ottaa kiitollisena vastaan mitä tahansa, vaikka siitä loppupeleissä olisi itselle jo enemmän riesaa.
Erityisen rasittavaa tämä on juuri tuollaisen tavaran lappamisen muodossa. Meiltäkään ei kysytä mitä tarvitaan, mutta kovasti tuodaan tavaraa! Usein niihin on käytetty paljon rahaakin, mutta kun ei vaan voi kysyä meidän tarpeita, vaatteet on väärää kokoa tai muuten tarpeettomia. Kuopuksellekin ostivat polkupyörän kyselemättä, ja meillä oli jo ihan samankokoinen pihassa. Joskus taas tavaroiden tuominen on aivan täysin meidän perheen ylikävelyä. Esimerkiksi teinin kanssa olimme sopineet uutta kännykkää varten tietyt työkuviot, joilla hän ansaitsisi rahaa haluamaansa luuriin. Kaikki meni tosi kivasti, kunnes vanhempani ilmestyivät kylään ja toivat pojalle lahjaksi uuden puhelimen. No, eipä siinä sitten opeteltu enää oman työn ja ansaitsemisen yhteyttä.
Haluaisin itsekin ihan toisenlaista apua tai tukea heiltä, mutta hekin käyttävät tuota "ollaan jo omat kasvatettu" -litaniaa. He vain oikeuttavat sillä aivan päättömät hankinnat ja mielivaltaiset yhteydenpidot, koska eivät siis osallistu lastemme kasvattamiseen, mutta mielestään saavat hemmotella ja olla heidän kanssaan niin kuin itse haluavat. Tykkäisin ihan tavallisesta yhdessäolemisesta, johon nyt kuitenkin liittyisi se, että minun valintojani kunnioitettaisiin. Ja kun he kerran haluavat rahaa käyttää lapsiini, arvostaisin sitäkin, että meiltä edes kysyttäisiin mihin sitä voisi käyttää.
Ongelmana on se, että isovanhemmat haluavat auttaa ja ap puolestaan ei tarvitse apua, vaan hemmottelua. Isovanhempien mielestä he voisivat olla paikalla kiperissä tilanteissa, joissa ap:n on hankala yksin pärjätä, ei suinkaan silloin, kun ap haluaa vapaata aikaa lapsistaan, jotka muutenkin jo ovat pitkää päivää hoidossa.
Esitä surunvalitteluni ap:lle, ei ole helppoa olla nuori leski tässä maassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokeilepa mennä vanhempiesi kotiin ja vetää vessan seinään kiinni turvakaide pytyn viereen, liukuestematto suihkuun ja pyörätuoliramppi ulko-ovelle. Sitten viet Doro-puhelimen ja selität toiminnot kovalla äänellä, selkeästi artikuloiden. Selität kuinka käteviä nämä jutut ovat vanhoille ihmisille.
Pöyristyneeseen vastalauseiden metakkaan voit vaan sanoa, että ettehän teekään koskaan kysy mikä passaa..
Meillä on just päinvastainen tilanne.
En voi koskaan pyytää satunnaista apua ilman että siitä yritetään luoda rutiini.
Jos pyydäm joskus leipomaan lapsen synttäreille, sukuumme ilmestyykin perinne, että siskoni aina leipoo kaikkien lasten synttärikakut.
Tai jos joskus olen kipeä, yhtäkkiä kaikki keskiviikot onkin korvamerkitty mummolle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mitenkäs ne puolison puolen sukulaiset?
Kuusikymmpisenä jaksaa ihan eri tavalla kuin seitsemänkymppisenä. En ihmettele, että veli sai apua mutta sinä et. Et tunnu varsinaisesti apua tarvitsevan vaan vain vapaapäiviä lapsistasi. Miksette voi mennä kerran viikossa kylään puoleksi tunniksi? Se ei olisi varmaankaan liikaa vanhemmillesi. Jos he ovat hyvissä voimin, voit kysäistä, voisitko käydä yhtäkkiä kaupassa ja tehdä heillekin ostokset samalla.
Miten vanhempasi muutoin on kohdelleet sinua ja veljeäsi? Jo siis silloin kun olitte lapsia ja nyt aikuisina kun teillä ei ollut vielä omia lapsia? Oletteko olleet heille tasa-arvoisia ja onko teillä ollut molemmilla hyvä olla esim. lapsena/nuorena kotona? Vai onko tuollainen käytös alkanut vasta sinun lastesi myötä ja heidän ikäännyttyään?
Narsistikortin heittäminen on klassikko, enkä nyt halua sitä varsinaisesti heittää, mutta tuli silti mieleen, että voisiko jotain sen tyylistäkin olla heillä taustalla? Jotain mt-ongelmaa, heillä siis? Tuli mieleen mm. tuosta, että ostellaan kaikkea vääränkokoista, vaikka on sanottu monta kertaa? Tätä toki voi tapahtua monella muutenkin ilman mitään mt-ongelmia, mutta noiden muiden asioiden valossa tämä pisti silmään. On nimittäin aika tyypillistä tuollaisille ihmisille, että eivät ota korviinsakaan, kun sanotaan oikeasta koosta ym.
Hoitaako he edelleen veljesikin lapsia paljon? Tai kun hoitivat aiemmin, oliko heillä silloin kremppoja jo? Se on ymmärrettävää ja ok, että jos eivät oikeasti jaksa oman vointinsa takia hoitaa. Mutta se on aika outoa musta, jos heille kävisi mieluummin kaikki tosi yllättävät ja epäsäännölliset hoitamiset? Vai meinasivatko, että niitä olisi sitten vain tosi harvoin, eivätkä halua usein hoitaa, mitä ehkä säännöllinen hoito olisi? Auttaisiko, jos koittaisit vielä selittää, että sinulla on tosi erilainen työ ja elämäntilanne kuin veljellesi, eikä tuollaisia yllättäviä juttuja niin vain ole? Jos ehdottaisit vaikka alkuun jotain yhtä päivää kuukaudessa, jos on siitä kiinni, että eivät halua liian usein hoitaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sympatiani sulle ap. Ymmärrän että harmittaa, vanhempas haluaa auttaa sua tasa-arvoisesti (ilmeisesti) ja samallalailla kuin veljeäsi, mutta yksinhuoltajana sun tarpeesi apuun on erilaista kuin parisuhteessa olijoiden.
Mutta, et voi vaatia vanhemmiltas tietyn sorttista apua, kuten he eivät voi tuputtaa tietyn sorttista apuaan väkisin. Suosittelen hakemaan toisenlaista tukiverkkoa, joka helpottaa sun tarpeistasi.
Ja niistä väärän kokoisista vaatteista... sovita jos voit niin heti lasten päällä niitä vanhemman läsnäollessa ja toteat, että pienethän nämä ja välittömästi annat ne takaisin. Tai palautat samalla tiedolla ne mahdollisimman pian takaisin. Sanot vaikka, kivat nämä hellemekot, olivat vaan liian pieniä. Sääli ettey löytänyt koon X:n kevythousuja sen sijaan, niille olisi ollut enemän tarvetta tällä hetkellä.
Joillakin ihmisillä on kuvitelma, että yllätysapu (ylläriii, kato miten söpön mekon ostin, ihan summanmutikassa koon vaan otin.) on parempaa apua kuin soittaisi kaupassa ollessaan törmänneensä alennusrekissä oleviin talvihaalareihin, olisiko tarvetta ja jos on niin mitä kokoa kannattaisu ostaa. Kuosina on keltaista tai vihreää.
Kysy suoraan, johtuuko ero siitä, että sinä olet nainen ja veljesi on mies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä minun vanhempani, lähinnä äitini, on aina korostanut, että he ovat aina tasa-arvoisia lastenlasten suhteen. Ja tämä ei todellakaan pidä paikkansa.
Meidän kaksi vanhinta ovat aina saaneet isovanhemmiltaan hyvin sekä rahaa että vaatteita yms. Samoin sisarukseni vanhin lapsi.
Mutta meidän seuraavat lapset eivät enää sitten juuri mitään saakaan. Tai jos saavatkin, niin tuntuu vaikealta. Asiaa vetvotaan ja vatvotaan, että oikeastiko tarvitsee. Yleensä ei edes kysytä, että olisiko heillä tarvetta.
Viimeksi on äitini vienyt sisarukseni esikoisen shoppailemaan ja syömään. Tätä on sitten hehkuttanut ja mainostanut myös meidän lapsilleni, siis juurikin näille, jotka eivät mitään juurikaan saa.
Yhdelle lapsistani päivitteli kerran, kuinka kalliin takin me olimme hänelle ostaneet..hinta oli peräti huimat 45e. Että noin kallis takki, ei koskaan noin kallista takkia ole serkkunsa saanut ja mitä edes teet tuollaisella takilla.
Tyttö on kovasti takista tykännyt, käyttänyt sitä jo 2v. Mummonsa ei siis takkia ostanut, vaan me. Ja huvittavinta se, että serkkunsa saa aina kalliita merkkivaatteita.
Ollaan toki kiitollisia kaikesta, mitä ovat lapsille ostaneet, mutta tasa-arvosta on turha puhua. Tekisi tuon edes vaivihkaa, mutta on erikseen pakko hehkuttaa, mitä on toisille ostettu.
Väsähtänyt äiti kirjoitti:
Siitä tulee sanomista, jos ei käydä tai en ehdota lastenhoitamista. Kuitenkin kun sen harvan kerran ehdotan, on aivan selvää etteivät he oikein pidä siitä. Jos mennään kylään, heitä tuntuu rasittavan meidän oleminen siellä ja myöhemmin jonkun riidan yhteydessä saan kuulla että "asutaan siellä".
Todella ikävää käytöstä isovanhemmilta! Minusta tästä kannattaisi puhua mahdollisimman suoraan, muulloin kuin riidan yhteydessä. Seraavan kerran kun vihjaillaan, ettet käy tai pyydä apua riittävän usein, nostaisin kissan pöydälle ja sanoisin, että jos nyt tullaan niin valitetaanko siitä myöhemmin? Että mikä olisi isovanhemmille sopiva kyläilytahti, ettei tarvitse valittaa, että ette käy ikinä, muttei myöskään tarvitsisi kyläilyjen jälkeen valittaa siitä että kävitte! Kertokoon he, kuinka usein sopii tulla niin ettei heille jää paha mieli, kun sinusta tuntuu, että mikään ei ole hyvä.
Olisiko sinulla varaa palkata lastenhoitaja edes joskus?
Vierailija kirjoitti:
Minä soittaisin joka keskiviikko ennen joogaa, että kokous menee pitkäksi, voitteko hakea lapset ja olla tunnin verran heidän kanssaan. Ja joka torstai ennen jumppaa, että piipahtaisin kaupassa, tulisitko katsomaan lapsia. Vitut mitään kerron harrastuksistani vaan mennään kääkkien ehdoilla sitten. Tällä systeemillä saisin pari harrastusta viikottain tai joka toinen viikko. Kannattaa koittaa (ja kusettaa fossiileja).
Ja olet valmis vaarantamaan lapsesi turvallisuuden.
Jos ap. vanhemmat ovat yli 70v. niin lähespoikkeuksetta heidän toiminta- ja reagkointikyky on merkittävästi alentunut. Muutenhan he olivat vielä työelämässä.
En ikimaailmassa jättäisi 2v. ja 4v. noin vanhojen ihmisten hoidettavaksi, sillä tuon ikäiset tarvitsevat ihan fyysistä apua, eikä heiltä voi odottaa samaa järjenjuoksua, kuin 5v. tai alakoululaiselta.
Miksi et palkkaa ulkopuolista hoitajaa esim. 4H tai jotakin opiskelijaa. Ja jos olet leski, niin kyllähän lapset saavat eläkettä, jolla voi palkata hoitoapua, sitä vartenhan sitä eläkettä maksetaan.
Oma äitini on rehellisyyden perikuva. Hän kertoi, kuinka ihanaa oli, kun ensimmäinen lapsenlapsi syntyi. Oli mukava ostella vaatteita, hoitaa lasta jne. Mutta kun sisko sai toisen, veli kaksoset ja meillekin tuli esikoinen, nuin tilanne oli toinen. Viidelle lapaenlapselle ei enää löytynyt samalla tavalla aikaa eikä ollut voimia hoitaa heitä kaikkia.
Äiti sanoi tämän tosiasian ääneen ja me kaikki ymmärsimme sen oikein hyvin.
Eihän tuon ikäiset osaa ennakoida etukäteen mikä on vointi, kun se voi vaihdella paljon jo tunnin parin sisällä.
Ja vaikka lupautuisivat hoitamaan, vointi voi romahtaa nopeasti, jolloin ei ole kivaa, jos isovanhemmat hermostuvat lapselle.
Ilmiö on hyvin tuttu, muuallakin kuin lastenlapsien hoidossa, esim. harrastusryhmissä, johon saatetaan tulla intoa puhkuen ja puolen tunnin päästä ollaan väsyneitä ja ote herpaantuu.
Vierailija kirjoitti:
Kokeilepa mennä vanhempiesi kotiin ja vetää vessan seinään kiinni turvakaide pytyn viereen, liukuestematto suihkuun ja pyörätuoliramppi ulko-ovelle. Sitten viet Doro-puhelimen ja selität toiminnot kovalla äänellä, selkeästi artikuloiden. Selität kuinka käteviä nämä jutut ovat vanhoille ihmisille.
Pöyristyneeseen vastalauseiden metakkaan voit vaan sanoa, että ettehän teekään koskaan kysy mikä passaa..
Uskon, että ap:n vanhemmat ilahtuisivat todella, jos se vähän yli 7000 e maksava pyörätuoliramppi ulko-ovelle tulisi tuosta vain pyytämättä. Turvakaidetta ei kannata itse asentaa, koska jos samalla rikkoo vesieristyksen, niin siitä tulee iso lasku. Liukuestematto olisi takuuvarmasti toivottu, kunhan ap vaivautuu varmistamaan, että kyseessä on aidosti turvallinen tuote. Mutta jos ap oikeasti haluaa ilahduttaa, niin moottoroitu vuode olisi monen 70v täyttäneen unelma.
Alue: Aihe vapaa
Miksi meidän pitäisi hyökätä? Sulla on nyt ihan väärä asenne, ei me mitään petoja olla. Sun täytyy keskustella vanhempiesi kanssa, koska teidän tarpeet ei kohtaa toisiaan.