Onko täällä muita, jotka haluaa asua yksin?

Joo, täällä, mutta erakkona olen vältellyt suhteiden syventämistä viimeisen asti.. sitoutumisvaiheessa viimeistään lopetan.

Vierailija kirjoitti:

Muutettiin siis miesystävän kanssa toukokuussa yhteen parin vuoden seurustelun jälkeen. Siitä asti minua on ahdistanut. Mies on todella kultainen ja ns. "hyvää aviomiesmateriaalia", mutta tuntuu, etten pysty asumaan yhdessä. Olen introvertti eli tarvitsen paljon omaa aikaa ja tilaa. Tykkäsin asua yksin, koska pystyin itse päättämään omasta tilasta ja siitä ketä tapaan milloinkin.

Olenkin alkanut miettimään pystynkö ollenkaan asumaan yhdessä, mutta en haluaisi erotakaan. Mies tietää, että olen introvertti. Pelkään kuitenkin, ettei hän ymmärrä haluani asua taas yksin ja suhde päättyy sen takia. :(

Onko muita samanlaisia? Osaatteko auttaa?

Tiedän tunteen. Olen asian myös aina suhteen alussa tuonut esiin ja siksi pitäytynyt etäsuhteissa, joissa ei muuteta yhteen. Nykyinen onneksi tämän ymmärtää ja hyväksyy. Vaikeampiakin suhteita on ollut, kun toinen on ensin kovin väittänyt ymmärtävänsä täysin - parhaat jopa selittäneet, miten itsekin ovat introverttejä ja tarvitsevat tilaa ja rauhaa - vain aloittaakseen hetken päästä väkisin iholle tunkemisen. En osaa auttaa, mutta toivon, että,sinunkin kohdallesi on osunut ymmärtävä puoliso.

Yksin asuminen ei olisi välttämätöntä, kunhan yhteisessä kodissamme olisi yksi ylimääräinen huone, jonne voisi vetäytyä, kun tarvitsee hiljaisuutta.

Etäsuhde olisi minullekin ihannetilanne. Nähtäisiin vain esim. viikonloppuisin ja viikolla saisi olla "rauhassa" ja kaivata toista. Nyt kun näkee toista päivittäin, ei sitä kaipuuta ehdi syntyä...

Mulla yhteiselo sujui toisen introvertin kanssa oikein hyvin. Molemmilla oli omat opiskelut ja kotona molemmat lähinnä istuivat omilla tietokoneillaan. Nyt ekstrovertin kanssa seurustellessani jo kokonainen vuorokausikin yhdessä tuntuu kauhealta; hän tahtoisi olla seurassani koko ajan, koko ajan tapahtuu jotakin, mikä vie huomioni ja keskeyttää oman oleskeluni. En todellakaan ole muuttamassa hänen kanssaan yhteen, mikä taas miehelle tarkoittaa, etten ole tosissani hänen kanssaan.

Minä haluan asua yksin ja asunkin 😊

Haluan asua yksin. Perhettä ei mielestäni oikein voi siltä pohjalta perustaa. Tai ei kannata perustaa koska lapset ovat muutenkin niin suuri taloudellinen satsaus. Sen sijaan jokaisen toisella kierroksella olevan ns. varttuneemman henkilön kannattaisi ihan automaattisesti asua omillaan uudesta parisuhteesta huolimatta.

Minä, ja olen asunutkin yksin viimeiset 15 vuotta. :D

Oma haaveeni on myös, että voisin elää parisuhteessa ns. omissa osoitteissa. En usko että voisin enää muuttaa naisen kanssa saman katon alle.

Parhaiten tämä voisi toimia sellaisen naisen kanssa, jolla on lapsia ja asuu omassa kodissaan. Turha sinne on kenenkään ulkopuolisen mennä asumaan, rikkomaan harmoniaa. Nähtäisiin sitten kun lapset ovat isällään tai muuten menossa. Tai kun löytyisi lapseton, itsenäinen nainen jostakin. 

M41_08 

Täällä yksi yksinasuja. Yksi haaveistani on myös parisuhde, jonka osapuolet asuvat eri osoitteissa. Minussa kun on jonkin verran introvertin vikaa ja tarvitsen tavallista enemmän omaa aikaa ja tilaa. En silti ole täysin erakkoluonne ja mielelläni teen asioita myös kaksin. Vierastan myös ajatusta että kokoajan pitäisi olla yhdessä. Ihmisillä kun tuppaa olemaan muutakin elämää kuin parisuhde. Viikonloppuna vietettäisiin enemmän aikaa yhdessä, kun arkena ei ehkä samalla tavalla ehdi/jaksa. Ja kun ei joka päivä kiehnää yhdessä, niin kaipaus ja halu kasvaa jolloin on ihanaa sitten vihdoin nähdä ja olla yhdessä. 

N25

Olen asunut avoliitossa ja koin toisen ihmisen päivittäisen läsnäolon sietämättömänä vaikka henkilössä ei sinänsä ollut mitään tavanomaista suurempaa vikaa. Erottuani tästä tilanteesta 24 vuotta sitten yritin pariinkin kertaan viikonloppusuhdetta eli eri osoitteissa asumista mutta vastapuoli alkoi vouhottaa yhteen muuttamista, yhteistä asuntovelkaa ym. kiviriippoja.

Luovutin suosiolla suhdekuviot muiden ongelmaksi ja elelen tyytyväisenä lemmikkieni kanssa. Tulijoita toki olisi mutta valehtelen olevani suhteessa, osaan myös käyttäytyä varatun oloisesti niin tarkkakatseisimmat osaavatkin pysyä poissa.

Mitään hyvää neuvoa minulla ei oikein ole, jos toinen pitää läheisyydestä voi erilleen muuttamisesta tulla ongelma. Suora keskustelu asiasta voisi olla hyvä ajatus, näkisit ainakin olisiko teillä mahdollisuutta vakauttaa suhteenne vain suhteeksi, ei siis liitoksi. Se olisi reilua miestä kohtaan, jos hän haluaa tiiviin liiton hänellä olisi ainakin vapaus valita menettelytapansa, perustele toivettasi oman rauhan tarpeella, ei vapauden tarpeella , ymmärrät mitä tarkoitan.

Toivottavasti päädytte sopivaan kompromissiin. 

Taidan asua just niin kuin moni haluaisi; pitkä parisuhde ja omat osoitteet jo 15 vuotta.

Olen asunut yksin 19-vuotiaasta lähtien eli melkein 10 vuotta. Olen myös introvertti ja aika erakkoluonne joten en usko että pystyisin asumaan jonkun kanssa. Onneksi tollasta ei tarvi miettiä sillä en ole koskaan edes seurustellut. Katsotaan sitten jos joskus pääsen edes suhteeseen. N28

Asun yksin ja se on paras mahdollinen asumismuoto minulle. En voisi kuvitellakaan asuvani enää yhdessä kenenkään kanssa, muutama päivä jossain reissussa vielä menee samassa huoneessa, mutta sitten tarvitsee jo yksinään oloa. Voi olla, etten pystyisi elämään edes etäsuhteessa, enkä itse asiassa edes kaipaa parisuhdetta.

Sulla tarttee vaan olla oma oma womancave

Itse kanssa oon kerran seurustellut vakavasti, enkä koskaan halunnut muuttaa hänen kanssaan yhteen. Aloin keksimään hänestä vikoja, mutta en tiedä, oliko ne oikeasti mua häiritseviä vikoja, vai olenko vaan niin introvertti, että mua ahdisti hänen kanssaan ”arjen viettäminen”. Erottiin kuitenkin.

Pienenä halusin aina puolison ja monta lasta. Olen nyt 25 vuotta, ja ikäväkseni mitä vanhemmaksi tulen, ja ”lapsuuden haaveita” pitäisi alkaa työstämään niin huomaan, että ne ovat varmaan oikeasti sellaisia utopistia haaveita, millainen haluisin olla, mutta etten oikeasti taida sellaiseen olla valmis koskaan. En haluisi todellakaan jos nyt ”naps” saisi päättää, haluanko ympärilleni perheen niin en halua.

Yksinolo on vaan niin parasta, en pysty palautumaan toisen ihmisen kanssa, vaikka se olisi oma äitini tai paras ystäväni tai sisareni.

Ehkä kaukosuhde olisi hyvä? Joku kaveri. Kyllä elämä varmaan näyttää tässä ajan saatossa kaiken minkä tarvitseekin.

Minäkin haluan asua yksin, ja asunkin.

Tuo että viihdyn enimmäkseen yksin, on vain yksi syy siihen. Toinen syy on se, että minun on vaikea saada uusia asioita kuten muuttoa aikaiseksi. Asun nyt yksin ja olen jo useamman vuoden ajan halunnut muuttaa (yksin), mutta en ole saanut aikaiseksi. Jos asuisin ensin jonkun kanssa mutta haluaisinkin muuttaa erilleen, niin en välttämättä onnistuisi siinä ja olisin tavallaan "ansassa" sen toisen kanssa asumisessa. Ajatus siitä on kauhistuttava. Siksi yhdessä asumista en voisi edes kokeilla. Yökyläily on erikseen. Silloinkin on kuitenkin aina oltava se oma koti olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Haluan asua yksin. Perhettä ei mielestäni oikein voi siltä pohjalta perustaa. Tai ei kannata perustaa koska lapset ovat muutenkin niin suuri taloudellinen satsaus. Sen sijaan jokaisen toisella kierroksella olevan ns. varttuneemman henkilön kannattaisi ihan automaattisesti asua omillaan uudesta parisuhteesta huolimatta.

En ymmärrä,taloudellinen satsaus! Mitäh...Lapsi tuo leivän tullessaan sanottiin ennen. Lapsilisätkin on.  Ei lapselle tarvitse olla kaappitolkulla tavaraa,vähemmälläkin pärjää.

Olen seurustellut yli 10v toisen introvertin kanssa. En halua muuttaa kenenkään kanssa yhteen eli asumme erikseen.

On. En luota kehenkään niin paljon, että asuisin yhdessä.