En kestä läheisyyttä enää - mikä minuun on mennyt?

Jospa täällä näin iltasella ois enemmän porukkaa, joka osaisi samaistua... :)

Mitä pelkäät?

En tiedä pelkäänkö varsinaisesti mitään, mutta sängyssä koskettelussa "pelottaa" että se johtaisi seksiin. Enemmänkin koen kaiken läheisyyden ja koskettelun kovin epämukavana tunteena ihollani. En ymmärrä tätä yhtään! :(

En ole psykologi, mutta kyse voi olla masennuksesta tai siitä, että et pidä itseäsi enää viehättävänä. Voisiko jompikumpi näistä olla mahdollinen sinun kohdallasi?

Vaikea sanoa, mutta samankaltaista täällä. En vain pidä kosketuksesta. Ongelma ei liity pelkästään mieheen vaan jonkin verran myös lapsiimme. Pyrin olemasta näyttämättä sitä heille, eli lapset saavat tietenkin tulla syliini halutessaan ja halata, mutta huomaan etten oikein nauti siitä. Kuitenkin rakastan heitä kaikkia yli kaiken.

Hei. Minulla on tämä sama ongelma ja seurustelua takana 3 vuotta :/ Pelkään, että suhde loppuu, jos en saa tätä muutettua, mutta en tiedä mitä, koska tunteet tulevat enkä voi tehdä niille mitään. Minusta myös tuntuu, että varsinkin iltaisella halailu/muu kosketus johtaa aina seksiin. Tämä on hirveää ja ennen pidin kosketuksesta.

Ymmärrän tasan tarkkaan tuon tunteen.

Paine ja velvollisuus seksi seksi seksistä, pilaa kyvyn nauttia läheisyydestä.

Ei haluaisi tuottaa toiselle pettymystä, muttei haluaisi aina rikkoa itseään vastaan, suostumalla pumpattavaksi.

Tarvitseeko sen aina olla jotain vakavaa masennusta tai "viallisuutta" jos on kausia jolloin seksi ei huvita?

Pitääkö ihmisen olla oikeasti aina valmis seksiin. Onko pakko. Onko ihminen joku kone?

Minä olen huomannut itsestäni, että mitä kauemman on koskematta ja harrastamatta seksiä, sitä vähemmän sitä haluaa ja sitä vaikeampi siihen on ryhtyä.

Samoin olen huomannut, että nuorena vaikutti liikaa meihin iskostetut ajatukset, että tytön ei pitäisi"antaa" liian helposti, että pojat "haluaa vain sitä". Silloin seksistä tulee jotain laskutoimitusta antamisesta ja saamisesta, ja tytön pitää olla pankkiiri ja kirstunvartija.

Kauan meni kääntää oma ajatus siihen, että rakastaminen on antamista ja antautumista. Että ei pidä kysyä, paljonko minun on sopivaa antaa hyvää oloa rakastamslleni miehelle. Pikemminkin lakata laskemasta, ja joka päivä yrittää vain tehdä hyvää niin paljon kuin ehtii ja jaksaa. Mieluummin vielä niin, ettei laske onko nyt varmasti saanut tasan yhtä paljon takaisin.

Minulla on se onni, että mies tekee samoin

Vierailija kirjoitti:

Minä olen huomannut itsestäni, että mitä kauemman on koskematta ja harrastamatta seksiä, sitä vähemmän sitä haluaa ja sitä vaikeampi siihen on ryhtyä.

Samoin olen huomannut, että nuorena vaikutti liikaa meihin iskostetut ajatukset, että tytön ei pitäisi"antaa" liian helposti, että pojat "haluaa vain sitä". Silloin seksistä tulee jotain laskutoimitusta antamisesta ja saamisesta, ja tytön pitää olla pankkiiri ja kirstunvartija.

Kauan meni kääntää oma ajatus siihen, että rakastaminen on antamista ja antautumista. Että ei pidä kysyä, paljonko minun on sopivaa antaa hyvää oloa rakastamslleni miehelle. Pikemminkin lakata laskemasta, ja joka päivä yrittää vain tehdä hyvää niin paljon kuin ehtii ja jaksaa. Mieluummin vielä niin, ettei laske onko nyt varmasti saanut tasan yhtä paljon takaisin.

Minulla on se onni, että mies tekee samoin

Ajattelin että pitää ehkä tarkentaa.

Tietenkään ei pidä ns "antaa miehen panna" silloin jos itse ei tee mieli. Se rikkoo kaiken ja tappaa rakkauden.

Millainen teidän seksielämä on ollut? Osaako mies pitää hyvänä ilman että sitä seuraa penetraatio?

Jos ei, niin en ihmettele jos sinun halut on kadonneet.

Kokeilkaa sellaista sääntöä, että vaikka kaksi viikkoa joka ilta jompi kumpi hieroo ja silittelee toista, saa muutenkin hyväillä, mutta panna ei saa. Silloin voi vaikka tehdä toiselle orgasmin jos itse niin haluaa, mutta ei tarvitse jännittää että tämä menee taas samaksi panemiseksi kuin aina.

Minulla sama. Ainoastaan jonkun superhotin kanssa voisin harrastaa.

Jätä se sika nyt kuitenkin.

Itse kärsin pitkiä haluttomuuksia ja joskus suoranaista vastenmielisyyttä, ja syvää ahdistusta tuntenu aihetta kohtaan. Mullakin kuitenki hyvä ja muilta osin toimiva suhde, läheisyyttäkin välillä.

Mut oon ajan saatossa huomannu mistä tää ainaki mulla johtuu.

-Usein pidän itseäni vastenmielisenä, useimmiten jo peiliin katsominen on vaikeaa. Vaikeaa yrittää rentoutua kun toinen näkee ja koskee niitä osia, mitä haluaisin kokonaan piilottaa.

-Koen tarvetta olla hyvä kumppani ja seksissä edes jossain normaalin alarajoilla taidoissa, ja pelkään etten osaa ja sitten suoritus ajatukset ja ahdistus ottavat liikaa valtaa.

En oo vielä onnistunu tätä itsetunnon puutetta korjaamaan. Miehellä myös haluttomuus, joten jos tästä tilanteesta pitää jotain hyvää keksiä niin ollaan hyvä match, kumpikaan ei erityisemmin hermostu puutteesta vaan pysytään ihan suht tyytyväisenä näinki. Tää on kyllä sotku minkä haluisin joskus korjata, en niin tyytyväiseks ole viel päässyt.