Tuleeko teillä väsyneenä mieleen pahoja muistoja menneisyydestä?

No ei väsyneenä, mutta tietyt tilanteet triggeröivät minussa menneisyyden traumoja. Ei kiva, koska pahimmillaan voin pilata ihmissuhteeni, kun vastapuoli ei ymmärrä käytöstäni. Tai sitten se ihmissuhde ei ole edes säilyttämisen arvoinen, jos alan voida siinä pahoin, en tiedä. 

Joo, yleensä väsyneenä, stressantuneena ja nälkäisenä eniten. Kun sietokyky ylipäätään ylittyy...

Voiko olla ettet ole kunnolla käsitellyt näitä asoita loppuun? Ihan henkisesti oman pääsi sisällä. Koettaisit olla itsellesi armollinen, ja ymmärtää että nämä kärsimykset on kärsitty eikä sinun tarvitse enää ruoskia itseäsi niistä. Itselläni on tällainen auttanut, ja sen tajuaminen ettei kaikki kärsimys (tai edes suurin osa) ollut minun omaa syytäni.

P.S. Nuo tunnetilat saattavat olla ns. emotional flashbackejä

Tulee! Välillä mietin, onko mulla päässä vikaa, kun mulle pulpahtelee noita menneitä ikäviä asioita ihan itsestään mieleen, mutta hyviä asioita ja onnistumisia en pysty palauttamaan, vaikka yrittäisin. Kuitenkin tiedän, että niitä on.

Lisäks monet noista pahoista jutuista on oikeasti aika mitättömiä - miks pitää vielä keski-ikäisenä punastella jotain alakoulussa antamaansa väärää vastausta (vaikka sille koko luokka silloin nauroikin)? Ihan kuin mun oma mieleni yrittäisi ehdoin tahdoin masentaa mua...

Tulee. Varsinkin kun olen tosi väsynyt ja en vain saa unta millään.

Voi varmaan palauttaa koko ajatusketjun alkuunsa ja löytää alkuyllykkeen, sitten todeta että "aha", näin se taas meni.

Tulee. Sen vuoksi en tajunnut, kun ratkaisukeskeisessä terapiassa kysyttiin aina, miten suhtaudut johonkin menneeseen tapahtumaan. Ei minulla ole mitään pysyvää tapaa ajatella jostain menneestä tapahtumasta. Kun menee hyvin, tuntuu ettei millään menneellä ole väliä, enkä kanna kaunaa kenellekään jne. ja sitten taas toisin päin. En muutenkaan tykännyt tuosta ratkaisukeskeisestä menetelmästä, kun se tuntui niin ongelmia vähättelevältä.

Vierailija kirjoitti:

Tulee. Sen vuoksi en tajunnut, kun ratkaisukeskeisessä terapiassa kysyttiin aina, miten suhtaudut johonkin menneeseen tapahtumaan. Ei minulla ole mitään pysyvää tapaa ajatella jostain menneestä tapahtumasta. Kun menee hyvin, tuntuu ettei millään menneellä ole väliä, enkä kanna kaunaa kenellekään jne. ja sitten taas toisin päin. En muutenkaan tykännyt tuosta ratkaisukeskeisestä menetelmästä, kun se tuntui niin ongelmia vähättelevältä.

Mulla samankaltainen ajattelutapa, ja kun vanhat asiat alkaa ahdistamaan siitä suosta on vaikea nousta ylös. Olen käynyt kognitiivisen terapeutin luona ja siellä on toki puhuttu menneisyydestä, mutta enää siitä ei oikein puhuta. Sanotaan vaan että voin paremmin, itse en oikein näe sitä parempaa oloa useinkaan. Jotenkin aihe ohitetaan kun sanon että se ja se ahdistaa vieläkin joka päivä niin että hengitys salpaantuu.

Tuntuu että vanhat asiat tavallaan puhuttiin läpi mutten saanut apua niiden käsittelyyn. Kerroin mitä tapahtui mutten saanut (mielestäni) selville miten vaikeiden muistojen kanssa eletään. Pitäisi kai kysyä mutta joka kerta keskustelu lähtee eri suuntaan ja unohdan mitä halusin oikeasti käsitellä, kunnes olen kotona yksin ja kaikki ikävät asiat muistuu mieleen. Monesti sanon ahdistuksen aiheesta mutten saa kunnon vastausta.

Oletko kokeillut muuta kuin ratkaisukeskeisen? Onko mikään auttanut selviämään huonoista jaksoista?

Vierailija kirjoitti:

Tulee. Sen vuoksi en tajunnut, kun ratkaisukeskeisessä terapiassa kysyttiin aina, miten suhtaudut johonkin menneeseen tapahtumaan. Ei minulla ole mitään pysyvää tapaa ajatella jostain menneestä tapahtumasta. Kun menee hyvin, tuntuu ettei millään menneellä ole väliä, enkä kanna kaunaa kenellekään jne. ja sitten taas toisin päin. En muutenkaan tykännyt tuosta ratkaisukeskeisestä menetelmästä, kun se tuntui niin ongelmia vähättelevältä.

Kiitos tästä kuvauksesta. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi joku asia lakkaisi painamasta, kun vaan pikkasen vaihdetaan vinkkeliä, eikä se ilmeisesti toimikaan. En muutenkaan näin maallikon silmin näe mitään yhteyttä Ericksonin alkuperäisten tapauskuvausten ja nykypäivän ratkaisukeskeisten oppien välillä, jälkimmäiset tuntuvat temputtamiselta.

Vierailija kirjoitti:

Joo, yleensä väsyneenä, stressantuneena ja nälkäisenä eniten. Kun sietokyky ylipäätään ylittyy...

Voiko olla ettet ole kunnolla käsitellyt näitä asoita loppuun? Ihan henkisesti oman pääsi sisällä. Koettaisit olla itsellesi armollinen, ja ymmärtää että nämä kärsimykset on kärsitty eikä sinun tarvitse enää ruoskia itseäsi niistä. Itselläni on tällainen auttanut, ja sen tajuaminen ettei kaikki kärsimys (tai edes suurin osa) ollut minun omaa syytäni.

P.S. Nuo tunnetilat saattavat olla ns. emotional flashbackejä

En ole käynyt näitä asioita koskaan läpi. Kävin kuukauden päivät muutama vuosi takaperin juttelemassa psykologin kanssa, mutta teema oli aivan toinen ja puhuimme vain pintaraapaisun verran mm. kiusaamisesta. Nuo ahdistavat asiat eivät ole minulla pinnassa juuri muuten, paitsi väsyneenä. Viikko sitten lääkärissä käydessäni ja lääkärin kysyessä menneisyydestäni (kiusaamisesta), purin huulta etten itkisi. Eli taitaa kyllä sekin haava edelleen olla auki ja koitettu teipata, eli haudata. Tuntuu vaan hieman hölmöltä buukata psykologille/psykiatrille aikaa, kun mitään akuuttia ei ole. Vaan menneisyys.

Kuitenkin ihana huomata, etten ole ainut tämän asian kanssa! Vaikka asia onkin inhottavaluonteinen... Ajattelin myös, että olenkohan hullu. Herkkä kyllä olen ja ajattelen hirveästi - liikaa.

Ap

Kyllä, 40 vuotta vanhoja asioita kun huudettiin, johtuu osaksi että henkilö kävi tässä talossa, oli yhtenä sunnuntaiaamuna kumma pelokas olo, hän seisoi ulko-ovella.

Nuoruudessani väännettiin pirullisuudeksi jos piti puoliaan, näitä voi torjuakin kauhun tunteita.

Mulla tulee jatkuvasti pahoja muistoja mieleen. Ei tarvi olla edes väsyny. Luulin että kaikilla tulee. Tiettyjä tilanteita "elän" yhä uudestaan ja uudestaan.