Lue keskustelun säännöt.
minulle ei tunnu löytyvän paikkaa tässä maailmassa
13.09.2017 |
Ihan kuin olisi maapallon ulkopuolisena muukalaisena tänne tipahtanut... olen niin yksin. Täysin irrallaan kaikesta ja kaikista. En vaan saa yhteyttä muihin sillä tavalla kuin normaalit ihmiset ja läheisetkin alkavat hiljalleen hylätä minut... on niin outo olo. Ihan kuin sisälläni ei olisi ketään vaan olisin kuollut ajat sitten.
Kommentit (38)
Tiesitkö, että yksinäiset ihmiset ovat usein itse valinneet kohtalonsa, koska eivät ole kiinnostuneita läheisistä ihmissuhteista. Pohjimmiltaan he eivät kelpuuta muita elämäänsä, koska tuntevat olevansa muita parempia, inhimillisempiä ja sydämellisempiä. Muissa on heidän mielestään vikaa. Todellisuudessa he eivät näe kanssaihmisiä kokonaisuutena, koska eivät anna siihen itselleen mahdollisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on lapsesta asti ollut tismalleen sama olo. Minulla vain sattui käymään erinomaisen hyvä tuuri, ja sain ystäviä, jotka haluavat omituisuudestani huolimatta viettää aikaa kanssani ja raahavat minua "väkisin"mukana elämässä :)
Ihania ystäviä sinulla <3
Vierailija kirjoitti:
Tiesitkö, että yksinäiset ihmiset ovat usein itse valinneet kohtalonsa, koska eivät ole kiinnostuneita läheisistä ihmissuhteista. Pohjimmiltaan he eivät kelpuuta muita elämäänsä, koska tuntevat olevansa muita parempia, inhimillisempiä ja sydämellisempiä. Muissa on heidän mielestään vikaa. Todellisuudessa he eivät näe kanssaihmisiä kokonaisuutena, koska eivät anna siihen itselleen mahdollisuutta.
Tässä on kyllä totuuden siemen! Harvoin ystävyys alkaa sillä, että aletaan heti ensimmäisenä minuuttina keskustella syvällisiä, henkilökohtaisia asioita (noin voi toki käydä, ei se mahdotonta ole). Muutenkin odotukset saattavat olla liian suuret yhtä ihmistä kohtaan ja sitten loukkaannutaan, kun tulee jokin juttu, että toiselta ei saakaan sellaista vastinetta kuin olisi odottanut. Minulla ei ollut nuorempana yhtään ystävää, mutta nyt keski-ikäisenä on useampi, mielestäni oikein hyvä ystävä. Opin sen, etten oleta yhdestä ihmisestä olevan välttämättä kaikkeen ja tiedän, kenen puoleen kannattaa kääntyä missäkin asiassa ja mielentilassa. Ei kannata loukkaantua, jos joku ei jaksa kiinnostua tai ottaa osaa aivan kaikkeen.
Voi rähmä, munkin elämä vain lipuu. Tuntuu että olen elossa, mutten elä. Se vain menee etäänpäin, enkä saa siitä otetta. En halua tällaista elämää. Tää on niin syvältä. Periaatteessa kaikki on hyvin. On hyvä työ ja koti, lapsi, ei miestä. Mutta sisällä on vain niin hemmetin tyhjä olo. Välillä oikein sattuu, kun ei löydä mitään kiintopistettä tai suuntaa elämälle. Pelkkää hapuilua vain.
Minä pidän taas nimenomaan yksinäisyyttä aarreaittana, enkä kärsi siitä ollenkaan. Kärsin vaan turhan kilpailun ja eläinten satuttamisen ja ihmisten satuttamisen puolesta niin paljon että se syö tuota onnea ja rauhaa paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja mulla samanlaiset tunnelmat. Minne meneekin niin aina saa osakseen mulkoilua eikä kukaan halua pitää yhteyttä. Mä nimenomaan olen kiinnostunut tutustumaan uusiin ihmisiin syvällisemminkin, enkä vaan hengailu tai ryyppyseurana. Ehkä ihmiset sitten etsivät pinnallista seuraa nykyään tai jotain. :D Ei voi mitään.
Vierailija kirjoitti:
Perustetaan pehmomaailma! Hiiteen kaikki ihmispelit ja eläinten hivutus ja turha kilpailu milloin mistäkin typeryydestä.
Miksi ihminen joka ajattelee juuri näin ja sanoo kannattavansa juuri tätä, toimii itse täysin päinvastaisesti? En puhu siis sinusta, jonka tekstiä lainaan. En voi ymmärtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mullakin ihan aina ollut tunne, että en yhtään kuulu tänne ja olen ihan eri planeetalta. Kun sain Asperger-diagnoosin miljoonien masennuksien ja itsemurha-ajatuksien jälkeen, sain viimeinkin asialle selityksen. Eipä se yksinäisyyttä ole vähentäny, mutta ainakin tiedän mistä johtuu, enkä niin kovasti enää jaksa yrittää sopeutua. Sopeutukoot muut välillä. En siis tarkoita, että ap:lla olisi sama juttu, mutta tämä oli vaan se miten mulle kävi.
Itselläni oli tuollainen tunne nuorempana, mutta jossain kolmenkympin korvilla tajusin ,että ei minun tarvitsekaan "kelvata" kellekään ihmiselle. Saan olla sellainen kuin olen, vaikka kukaan ei pitäisi minusta, ja olen arvokas silti. Lopetin ihmisten huomion ja seuran kaipailun ja ruinaamisen ja aloin elää omien polkujeni kulkijana. Olen ollut hyvin onnellinen erakko siitä asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tuolla joku kysyi miksi nekin jotka haluavat pehmomaailmaa tekevät toisin?
Se on siinä kun puhuu kaipaavansa pehmeämpää maailmaa tulee siihen heti joku oitis kumoamaan ja inttämään "että kyllä minä tiedän mitä sinä oikeasti ajattelet". Nykyisin ei ole niinkuin tajua olla ylittämättä rajaa toisen sisäiseen maailmaan vaan sinne väkivalloin tungetaan. Kun sitä jatkuu ja jatkuu eikä pääse aina poiskaan sellaisesta tunkemisesta niin sitä alkaa ärtyä ja tehdä rajaa
Sitten ajan mittaan kun suojamuuri alkaa nousta on oltava tarkkana ettei se nouse korkeammaksi kuin tarpeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä löysin kaltaisiani reikistä.
Menkää rohkeasti "totuuttanne " kohti ♡
Reiki on vapaamuurarimaailman tuote ja se taas maailman kovimpien ihmisten sydämetön kerho.
Eläs nyt! Oliko usui vapaamuurari? Vai onko mahdollista että vapaamuurarit ovat kehittäneet reikistä oman lahkonsa? Oisko linkkiä tms. kiinnostaa tosi paljon!
No, miten olisi mulkku. Varmasti olet kuullut sanan ennenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
..tun tampio kirjoitti:
No, miten olisi mulkku. Varmasti olet kuullut sanan ennenkin.
Weledan kirjoitti:
Voi, meitä on muitakin. Ihmiset tuntuvat usein kovilta, kylmiltä. En sopeudu normaaliin työelämään. En ymmärrä ihmisiä, materian haalimista, luonnon riistämistä ja kyynärpäätaktikointia.
Miksei maailma voisi olla pehmeämpi, lempeämpi paikka?
Lempeä :D Onko mitään tyhmempää sanaa olemassa? :D
Kommentti oli tarkoitettu vastaukselle numero 11.
En kuulu tähän maailmaan. Täällä pitäisi olla isot Munat että on Mies, mulla on surkean pienet Munat, miehet nauraa mulle saunassa eikä haluaa olla mun kanssa tekemisissä. Isomunaiset miehet ovat kavereita, mun kanssa ei haluta olla. Minut savustetaan pois harrastusporukoissa, kun mulla on pienet Munat. Miksi tässä maailmassa jalkojen välissä olevalla elimellä on niin suuri merkitys
Vierailija kirjoitti:
Tiesitkö, että yksinäiset ihmiset ovat usein itse valinneet kohtalonsa, koska eivät ole kiinnostuneita läheisistä ihmissuhteista. Pohjimmiltaan he eivät kelpuuta muita elämäänsä, koska tuntevat olevansa muita parempia, inhimillisempiä ja sydämellisempiä. Muissa on heidän mielestään vikaa. Todellisuudessa he eivät näe kanssaihmisiä kokonaisuutena, koska eivät anna siihen itselleen mahdollisuutta.
Tjaa, mä olen tässä viimeiset 10v kuopannut kaikki sukulaiset joista osa on mennyt ennen aikojaan. Sukulaisia ei siis vaan enää ole. Sisariakaan ei ole. Osa mun kavereista jätti mut kun kävin vuosikausia surua läpi kun kaikki sukulaiset menivät toinen toisensa jälkeen. Olen käynyt myllyn läpi. Nyt olen yksinäinen ja hajalla oleva ihmishenkilö. Mielestäni en ole valinnut mun kohtaloa eikä tämä muutenkaan ole millään tasolla ollut valinta!
Suomalainen mies ei tykkää pienimunaisista miehistä. Suomalainen sauna kulttuuri edellyttää että sukuelimet näytetään muille saunassa olijoille. Suomalainen sauna on alusta asti järjestetty että miehet vertailevat sukuelimiään, jos mies ei paljasta sukuelimiääntoiselle miehelle se nähdään epäystävällisyytenä. Sauna kulttuuriin liittyy suomalaisten miesten tapa virtsata yhdessä, jolloin kaikki näkevät toistensa sukuelimet. Suomalaisessa kulttuurissa pienet sukuelimet nähdään että mies on kykenemätön harrastamaan seksiä ja saamaan jälkeläisiä. Pienet sukuelimet yhdistetään mieheen joka on luuseri. Aina Suomessa on arvostettu miestä joka on seksi suhteessa mahdollisimman monen naisen kanssa
Voi teitä =(
Eikö teillä ole vanhempia tai lapsia joiden kanssa tunnette olonne hyväksi.
Ei ihmisen kuulu olla yksin.