Mummo kylässä - vain pahaa mieltä :(

Vaikkakin miehen isä kyseessä.



Ukilla ja mummolla (siis miehen vanhemmilla) on viisi lastenlasta joista kaksi vanhempaa jo kymmenen paikeilla ja kolme nuorinta 2-4 vuotiaita.



Ukki puhuu todella usein kahdesta lastenlapsestaan jotka ovat sisaruksen poikia: voi että sitä ja tätä. Kun ollaan yhdessä kaikki niin pyytää jompaa kumpaa syliin koko ajan.



Meidän lapsemme ei saa kuin pienessä määrin huomiota, niin puheessa kuin teoissa. Toki synttärit huomioidaan ja kysellään puhelimessa asioita jne.



Harmittaa miehen puolesta eniten kun tämä aina puhuu myös omasta lapsestaan ukin " ylistäessä" kahta muuta samanikäistä lastenlasta. Mutta ukki vaan jatkaa höpöttämistään kahdesta muusta. Ei ns tajua edes vinkkiä. Ja mun mies vaan joka kertaa yrittää samaa.



Miehelleni olisi tärkeää että isänsä huomioisi edes suunnilleen saman verran myös hänen lastaan. Lapseni puolesta ei harmita vielä, mutta varmastikin jatkossa kun hän kasvaa isommaksi ja alkaa ymmärtämään asioita.



Itse en ole vielä puuttunut asiaan, kun ei mun perhe ole, mutta jos lapsi alkaa jossakin vaiheessa ääneen ihmettelemäään niin täytyy harkita että pitääkö asiasta mainita ystävällisesti - kun eivät pahuuttaan asiaa kuitenkaan noin hoida. Mutta ei ole tarkoituksenmukaisesti noin selkeesti tuoda esille ns. suositummuus kysymystä. Tää sama suositummuus-juttu on kyllä muutenkin selkeesti nähtävissä heidän perheessään myös ukin ja mummin omien lasten ollessa kyseessä. Arvatenkaan mun mies (perheineen) ei ole se jota huiomioidaan kun esim tehdään joulujärjestelyjä.



Onneksi lapsellamme on toisetkin isovanhemmat, jotka huomioivat häntä ja muitakin lapsia tasapuolisesti.



Ymmärrän sua hyvin!

...meill toisen puolen isovanhemmat yrittää olla tasapuolisia äärimmäisyyksiin asti. Heillä on neläj lastenlasta, jotka asuvat samalla paikkakunnalla, mutta n. 30 kilsan päässä toisistaan ja isovanhemmat itse asuvat reilu 300 kilsan päässä. Kun he sitte tulee kyläileen, on he joka toinen kerta toisen lapsensa luona, joka toinen kerta meillä. Yötä siis. Mutta kun sitten pitää joka halvatun päivä yrittää nähdä molempien lasten lapset. Eihän se onnistu. Sehän on yhtä eestaas ajamista ja aikataulujen sovittamista. Ja sitten he puhuu aina siitä porukasta, jonka luona eivät ole.



Epäreiluinta tämä mun mielestä on meän esikoiselle, 4½v, joka jo tietää, mitä tarkoittaa isovanhempien vierailu. Muut lapset ovat vielä pieniä alle vuosikkaita, niin meidän kuopus kuin vastapuolen kaksosetkin. Isovanhemmat vain sinkoilevat edestakaisin - ja vielä käyvät ostoksilla, jne.



Olemmekin pikkuhiljaa yrittäneet puhua, että kun tulevat kylään, voisivat olla edes yhden päivän rauhassa siinä perheessä, jossa majoittuvat. Se olisi kaikille tärkeintä.,Ja helpointa. Ne toiset voisivat sitten halutessaan kyläillä siellä majoitusperheessä. Vaikka koko päivän.

Kerran tuli ohjelma, jossa asiaa selitettiin miksi tyttären lapsenlapset ovat ¿rakkaampia¿ isovanhemmille, kuin heidän poikansa lapsenlapset. Siinä asia selitettiin siten, että se on tiedostamatonta ja juontaa siihen, että voit olla 100 % varma siitä että se tyttäresi lapsenlapsi on sinulle sukua ja että sukusi jatkuu, mutta et voi olla varma onko se poikasi lapsi samaa sukua, koska miniäsi on voinut vaikka käydä vieraissa¿ja sitten monesti vielä se ensimmäinen lapsenlapsi on jotenkin monesti läheisempi ja tärkeämpi, se kun on niin odotettu.



Tämä dokumentti oli todella mielenkiintoinen ja avasi ainakin minun silmät, että näinhän se on.



Itsellä kaksi poikaa ja vanhempi aivan ilmetty isänsä ja todella tärkeä mummulle ja papalle. Toinen lapsistamme taas on ihan minun suvun näköinen ja ei koskaan ole saanut isovanhempien huomiota samalla tavalla kuin esikoisemme. Jännä juttu sinänsä..itse eivät sitä edes huomaa. Mutta kun esim. esikoinen saa lahjaksi 50 ¿ saa nuorempi 20 ¿. Isoveli sitten omistansa antaa pikkuveljelle, ettei tulisi paha mieli. (ihan omasta tahdosta)



Sinun vanhempasi tietävät tasan tarkkaan, että sinun lapset kuuluvat sinun vanhempiesi sukuun..olethan sinä heidän lapsi, joten sinun lapset ovat varmasti heidän " aitoja" lapsenlapsia.

...puhuminen auttaa ja joskus sitä jopa " vaaditaan" .



Ap:lle: Mielestäni kannattaisi asia ottaa rohkeasti puheeksi äitisi kanssa. Etenkin kun sanot, että äitisi esittää olevansa tasapuolinen. Jos näin ei kuitenkaan ole, niin se pitäisi hänelle sanoa. Kuten sanot, ei asia sinua häirinnyt ennen omia lapsia, mutta nyt kun asia ei enää koske vain sinua, niin siihen olisi hyvä puuttua. Ylipäänsä tällainen " huomion kerjääminen" on pirun ärsyttävää. Senhän pitäisi lähteä jokaisesta itsestä, että haluaa viettää aikaa läheistensä kanssa, tässä tapauksessa äitisi sinun ja lastesi kanssa. Siltikin asiasta pitäisi sanoa lastesi vuoksi.



2:lle: Ihan sama juttu miehesi kanssa (ja miksei sinunkin, onhan miehesi isä/vanhemmat osa sinun perhettä). Varmaan vielä vaikeampi miehen sanoa asiasta isälleen, mutta tosiasia on, etteivät asiat kenties muutu, jos niistä ei sanota. Sukulaisissa on se puoli, ettei heitä voi vaihtaa. Tämänkin vuoksi olen sitä mieltä, että PITÄÄ USKALTAA sanoa mitä mieltä itse on. Jos joku juttu painaa, siitä pitää sanoa. Jos toinen osapuoli siitä ottaa nokkiinsa, niin huono juttu, mutta yleensä asiat parantuvat. Kuten 2 sanoo, " eivät he pahuuttaan asiaa noin hoida" . Just niin! Usein isovanhemmat vain ovat niin kerta kaikkisen puupäitä, etteivät edes tajua miten toimivat ennen kuin asioista sanotaan. Todennäköisesti ovat itse yllättyneitä käytöksestään, kun sitten joskus puhutaan...



3:lle: Etäisvanhemmuus on aina haastavaa. Kuten sanot, " olette jo pikkuhiljaa yrittäneet puhua, että olisivat rauhassa edes yhden päivän siinä perheessä, jossa majoittuvat" . Tätä kannattaa varmaan ihan oikeasti sanoa. Hyvä kun tunnutte olevan samaa mieltä tämän toisen perheen kanssa. Luulisi, että asia on isovanhempienkin helppo tajuta, kun asiasta nätisti mainitaan ja vielä yhdessätuumin. On selvää, että tällainen tempoilu kyläpaikasta toiseen ei ole lapsille kivaa, eikä aikuisillekaan.



4:lle: Mielenkiintoinen teoria, ja voi se laajassa mittakaavassa pitää paikkaansakin. Oman ystävä/tuttavapiirini kohdalla ei näin kuitenkaan ole, vaan kysymys on kyllä ihan vain isovanhemmista tyyppeinä: Toisia vain lapsenlapset eivät niin paljon kiinnosta kun taas toiset ovat valmiita pyhittämään elämänsä heille.

Ei ollut sama ohjelma, vaan radiosta. Siinä oli sama asia että tutkitusti tyttären lapset ovat " varmemmin" omaa sukua ja yleensä rakkaampia. Siinä ohjelmassa myös korostettiin että isoäidin olemassaolo ja osaalistuminen/auttaminen on turvaava tekijä lapsen elämässä. En muista tuota enää niin hyvin, mutta olisiko ollut enemmän tyylillä " ihmisille lajityypillisenä" käytöksenä, koska siinä mietittiin myös miksi ihminen ainoana nisäkkäänä lopettaa lisääntymiskyvyn vanhetessaan ja päädyttiin tulokseen, että juuri turvatakseen oman perimänsä jatkumon lastensa kautta ja tässä juuri tytärten kautta. Eli sinänsä puhe oli " alkeellisella" tasolla, mutta mietityttää että vaikka kuinka olemme " sivistyneitä" , niin paljonko viettien ja tiedostamattomien meitä ohjaavien toimintojen osalta meihin vaikuttaa.



Luulisi että ihan omien tuntemusten mukaan kun ajattelee, niin isovanhemmilla voi käytökseen vaikuttaa kuin " oman suvun ja itsen näköiseltä lapsenlapsi vaikuttaa" . Sinänsä siis kuinka tutulta ja " omalta" lapsenlapsi tuntuu. Kuten vaikuttaa voi myös syntymäjärjestys, ensimmäinen saa helposti enemmän huomiota, muiden kohdalla asia ei ole enää niin uusi.

Meillä poika 4kk ja toinen mummu ei ole edes nähnyt pojan poikansa, ei tullut edes ristiäisiin.

Toinen mummu minun äiteni käy joka toinen vk kerran (vuorotyöt) ja vkl käydään mummolassa. Jolloin aina myös 3.v on kylässä, huomio yleensä kohdistuu häneen " eihän poika vielä tajua" kommenteja kun 3.v vie mummun pois ja käskee antaa pojan pois sylistä. Joskun ajattelen, että voisit kyllä tutustua tähänkin pikkuseen enemmän. Mutta kun vauva kasvaa uskon, että huomiokin. Joskus vaan ottaa päästä ihan oikeesti.

Mutta parempi nauttia että on mummu ja vaari jotka välittävät kuin mainita asiasta. ....Elämä on

Meillä isovanhemmat ovat toimissaan kiitettävän tasapuolisia, mutta korviin sattuu poiien ja tyttöjen erilainen arvostus miehen puolen suvun puheissa. Heillä pojat ovat aina ja ikuisesti jotenkin parempia. Siis jos tyttö ja poika tekevät saman asian, poikaa kehutaan ja ihastellaan huomattavasti enemmän. Samoin pojista puhutaan heidän poissa ollessaan jatkuvasti ihailevaan sävyyn. Tämä on ihmetyttänyt minua aina, ei vain nyt, kun on lapsia. Aiemmin ihmettelin, kun mieheni tekemisiä kehutaan AINA. Mieheni siskon tekemisiä enemmänkin ihmetellään tai ne vain mainitaan. Sama juttu miehen siskon lapsien kohdalla, poika ja tyttö.



Nyt meillä oma lapsi on tyttö, ja on aika erikoisessa asemassa, onhan hän POJAN tytär. Eli saa aika hyvin huomiota ja kehuja. Mutta huomaan, että tyttäremme kiusaantuu siitä, kuinka paljon serkkupojasta puhutaan. Siis kun tyttömme vaikka haluaa näyttää papalle, kuinka voimakas on, kun jaksaa nostaa tuolin (heh!), niin pappalle tulee heti mieleen mainita, että niin oot, mutta kyllä se serkkupoika vasta onkin oikea voimanpesä, ookkos kuullut kun...



Tämäkään ei ole mitään tahallista, mutta huomaan, että tyttäreni (4-v.) viihtyy paljon paremmin toisessa mummulassa, missä mitään vertailua ei ole. (Ei ole sen puolen serkkujakaan.) Vaikka itse pidän appivanhempia muutoin paljon parempina ja fiksumpina kasvattajina kuin omaa äitiäni, niin tyttäreni menee paljon mieluummin äidilleni hoitoon. Luulen sen johtuvan juuri tästä vertailusta.

Sinällään jännä juttu kun hänellä itsellään on kaksi poikaa. Miehen veljen perheessä on tyttö ja poika. Anopille tyttö on tärkeä ja häntä kehuu, passaa, lahjoo ym. ja samalla poikaa arvostelee ja vähättelee. Näiden viiden vuoden aikana olen kuullut kerran anopin kehuvan poikaa ja samaan hengenvetoon selittävän kuinka fiksu ja ihmeellinen tyttö kuitenkin on. Kysessä on kouluikäiset lapset.



Kauhulla olen seurannut menoa ja nyt kun olen raskaana ja toinen tulossa (ensimmäinen on poika) väkisin tulee mieleeni kuinka meidän lasten käy jos toinen on tyttö. Meillä mies on enemmän ja vähemmän sokea vanhempiensa suhteen mutta olen päättänyt jutella asiallisesti hänen kanssaa ja sen jälkeen puhun anopille (jos kakkonen on tyttö).



Mahdanko olla kohtuuton jos vaadin tasapuolista kohtelua lapsilleni. Mulle on sama mitä anoppi pienessä ahtaassa mielessään miettii. Mutta niitä sammakoita joita hän on suustansa päästänyt puhuessaan poikani serkusta ei tarvitse minun pojalle toistella.

Usein puhutaan kuinka isovanhemmat kohtelevat sisarusten lapsia eritavalla mutta entä kun kyseessä on saman perheen lapset? Mitä se mahtaa tehdä tässä tapauksessa siskon ja veljenen väleille?