kirjoita seksinovellin alku. (ei seksiä)

Palasin baarista pimeän puiston läpi. Kuulin askeleita takaani, yritin kiristää tahtia korkeissa koroissani.

Tätä tulee joskus harrastettua! Tässä yksi, noh ei välttämättä ihan alku, mutta kuitenkin:

Olin aina pitänyt maantiedosta. Nyt en kuitenkaan ollut maantiedon tunnilla. Sen sijaan katsoin kuinka hikipisarat valuivat miehen mannerlaattamaisten rintalihasten poikki kohti graniitinlujia vatsalihaksia. Mies kääntyi selkä minuun päin ja melkein haukoin henkeäni nähdessäni miehen hiestä kimmeltävän, lihaksikkaan selän. En ollut koskaan nähnyt mitään niin miehistä näkyä, ja jokin tuossa näyssä herätti minussa alkukantaisen halun heittäytyä tuon rotevan miehen lämpimään ja turvalliseen syleilyyn.

Kun ovikello soi, olin jo niin hermostunut, että hätkähdin, ja käsivarsieni iho meni kananlihalle. Sydämeni hakkasi ja kuulin veren kohinan korvissani. Kävelin ovelle kuin hidastetussa filmissä ja avasin oven vapisevin käsin.

Tiesin kuka oven takana oli, mutta se ei tehnyt tilannetta yhtään helpommaksi, päinvastoin.

- Teidän katuosoite on väärin kirjoitettu, hän sanoi hymyillen ja viittasi ajotielle päin.

- Tiedän. Mä olen valittanut siitä isännöitsijälle kolme kertaa, mutta ei se mitään auta. Tule sisään.

Hän riisui kenkänsä tuulikaappiin ja tuli peremmälle.

- Yritä mahduttaa takkisi johonkin, sanoin. - Anteeksi tämä kaaos, mutta mä olen hamstraajan tytär. Ihan ensimmäiseksi mun pitää kysyä onko sulla kiire pois? Jotain määräaikaa tai sovittua tapaamista, mihin pitää ehtiä?

- Ei, hän sanoi riisuessaan takkiaan ja asetellessaan sitä vaateripustimeen.

Jorma avasi oven ja astui taukotupaan, avasi jääkaapin ja otti hk:n sinistä paketin, huokaisten syvään. Toisessa kädessä sinappipötkö, hän istahti rennossa takakenossa toimistotuoliin.

haha nää on ihan parhaita... mäki haluan kokeilla!

Nojasin tuolissani ja otin korkokenkäni pois. Tiputin ne maahan, hieroen samalla kipeitä varpaitani. Katseeni eksyi vaivihkaa kohti naapurinpöydän Minnaa ja hänen kauniita sääriään. Päivän kokous oli peruttu, mutta me kaksi olimme vielä jäljellä muiden kipittäessä kotiin. Minna oli vielä hyvin kaunis iästään ja kylmästä luonteestaan huolimatta. Purin alahuultani etten punastelisi liikaa.

Olin viimeistellyt muutaman raportin, joita Minna kävi haukkakatseisena nyt läpi. Vähän aikaa venyteltyäni hartioitani, huomasin että paitani ylin nappi oli lähtenyt irti. En ollut edes huomannut, kuinka kireys rintojeni ympärillä oli antanut periksi, mutta nyt poveni sai vihdoin hengittää. Olin kasvanut pari kokoa sitten viime vuoden. Voihkaisin harmissani, koska tiesin että minun pitäisi ostaa uusi paita huomista varten.

Havahduin ajatuksistani, kun Minna laski paperikasan pöydälleen. Hänen katseensa oli nyt keskittynyt kauniiseen vartalooni.

Ringissä seisoi puolentusinaa kirurgia ja sairaanhoitajatarta ja arkeologeja oli paikalla kuusi sängyn ympärillä siinä makaavaa hahmoa otsa hiessa tuijottaen. Tämä ei ollut mikä tahansa vaikeasta leikkauksesta toipuva potilas vaan hönen viereensä tuotu esineistö kertoi miehen tulleen kaukaa. Sängyn viereeen oli raahattu n metrikolmekymmentä korkea täysikultainen hevospatsas, samaa ainetta olevat sandaalit sekä erittäin kauniin naisen kasvokuva joka oli voimakkaasti koristeltu ja tyylitelty. Naisen kuva oli suunnattu potilaaseen niin että tämän kasvot olisivat ne ensimmäiset jotka hön silmät avattuaan näkisi.

Huoneessa oli äärettömän kuuma eikä kuumuus johtunut huonosta ilmastoinnista vaan siiitä että vuoteen ympärille oli suorastaan tunkeuduttava näkemään jotain potilaaasta vaikka väkisin. Tämä asiakas oli ensimmäinen laatuaan ikinä jolle yritettiin elvytystä aina kolmentuhannen vuoden takaa. Tästä ei voinut olla erehtymättä ettei mies sängyssä näyttänyt tavanomaiselta häne oli pieni ja kuivettuneen oloinen mutta erittäin kauniskasvoinen hahmo jolla oli suuret silmät joshtuen juuri kehon kuihtumisesta.

Päälääkäri kumartui nähdäkseeen olisiko soluissa iholla jo elpymisen merkkejä sillä keinoverenkierto oltiin aloitettu jo aikaa sitten ja kohta pitäisi näkyä selkeitä merkkejä elintoimintojen käyntiinlähdöstä sillä mies oli kytkettynä kehkokoneeseen ja sydänkoneeseen. Kaiken tuli olla valmista tätä hetkeä varten. Filmiryhmä oli asettautunut tässä erityishuoneessa valonlähteen päälle lasikaton tuolle puolen. Filmille tallentui jokainen värähdyskin mahdollisesta elämänväreilystä.

Kun päälääkäri kumartuu miehen kasvojen ylle tippuu hänen omilta kasvoiltaan muutama hikipisara miehen tummille kasvoille ja suoraan silmiin! Ärtyneenä vilkaisee lääkäri vieressä puuvillaliinan kanssa vahtivaa sairaanhoitajatarta ja tempaisee rätin häneltä käsistään tekee liikkeen pyyhkiäkseen miehen kasvoja mutta ei tee sitä kuitenkaan. - Antaa olla kuiskaa hoitaja vieressä, - Odotetaan nyt vain hän jatkaa lääkäriä rauhoitellen.

Huoneessa kuuluu kaupungin kumea humu, ambulanssien ulina ja huoneesta kuuluu huokaava koneen ääni joka pumppaa ilmaa keuhkoihin hitaammin kuin mikään muu kellon tai muun kojeen tikitys. Kaikki ovat kuin hypnotisoituneina tuijottamaan kaukaista potilasta. Hänen nenänsä on epämääräinen siistä ei saa selvää onko se pyöreä vai kotkamainen valo leikkii sen rakenteissa tepposia tehden. Vanha mies ei ole se on jo todettu vaikka posket ovatkin pitkästä aikamatkasta kuopilla ja hampaat enemmän esillä kuin tavallisesti. Miehen hento käsi on taivutettu rinnan ylitse niin kuin sen siihen olisi kivusta itse laittanut mutta jokainen huoneessa tietää että sen asento liittyi asemaansa joka hänellä haudatessaan oli. Mies oli nimittäin ei enempää eikä vähempää kuin farao kansalleen joka eli muinaisessa Egyptissä. Hönen nahkassaan oli yhä merkkejä painavista koruista vaikka siirrettäessä hänelle uudet elimet entisten purkkeihin sijoitettujen tilalle ja palautettuaan hänelle hänen muinaisen aivomassansa ja - kapasitettinsa niitä tarpeettomia esineitä hänen ympäriltään oli ollut pakko hellästi poistaa. Sormukset ja kaulakääty laitettiin takaisin rinnalleen heti kun keho oli valmis noitten toimenpiteitten jäljiltä lisätoimenpiteisiin. Verisuonet oli avattava ja purkissa kasvatettuna sijoitettava hermostoineeen koko kehoa ympäröimään.

Nyt oli vain toivottava että keho toimisi näin laajojen kokeilujen ja keinotekoisenkin massan jälkeen hänessä. Ja tietysti toiveena oli että suurin osa muististaan ja kokemuksistaan olisivat tallella tässä uudessa pääkopan sisällössään.

Jatkuu...

Emme olleet nähneet aikoihin. Ajoin hieman ylinopeutta jotta piinaava odotus vihdoin päättyisi.

Sydämeni hakkasi ja hengitykseni tiheni mitä lähemmäs saavuin. Lopulta tuttu näkyi paljastui mutkan takaa.

Hiljensin vauhtia ja kaarroin parkkipaikalle. Hiekka rutisi renkaiden alla etsiessäni parkkipaikkaa. Kehoni oli jo aivan virittynyt, pian näkisin hänet, saisin kuulla hänen äänensä ja pääsisin koskemaan häntä.

Purin malttamattomana huultani ja käänsin ratista. Hengitykseni pysähtyi. Siellä hän seisoi parkkipaikan nurkassa, minua odottamassa. Sydän kiihkeästi hakaten sammutin auton hermostuneen nopeasti ja nousin ulos. Minua kuumotti sillä hän oli jo huomannut minut ja käveli luokseni rivakasti himoitseva katse silmissään ja lopultakin painoi.....

Vaatekaupassa on laiskan hiljainen tunnelma. Vain pari muuta asiakasta selailee vaaterekkien tarjontaa yhtä hajamielisesti kuin puhelinta bussipysäkillä.

Kivan näköinen kuosi herättää mielenkiintoni ja otan puseron kainalooni. Mallinukella on kyllä vähän toisen värinen pusero samalla kuosilla ja pysähdyin tarkastelemaan sitä hetkiseksi.

"Meiltä löytyy varastosta tuota toista väriä, voin käydä katsomassa"  kuulen takaani äänellä joka resonoi ja soi  jonnekin syvälle. "Öö- joo tota vaikka" saan takellettua suustani kun käännyn katsomaan myyjää. Sydän ottaa ylimääräisiä, rauhoittuu hieman. Nuo silmät ja kevyesti lainehtivat hiukset. Myyjä katsoo minua arvioiden, hymyilee ja lausuu oikean vaatekoon. "Sovituskopit on tuolla vasemmalla" kuulen ja ehdin miettiä miten pelkkä äännetty s-kirjain voi tuottaa tällaisen tunteen alavatsaan.

Pukukoppi on iso ja tilava, paksun beigenvärisen verhon erottama. Kirkkaassa valossa katson punertuneita poskiani ja mietin. Tunnistikohan se? Siitä on niin monta vuotta että en edes uskalla laskea.

Riisun oman paitani ja katson peiliin. Jalat tuntuvat heikoilta ja ajattelen käsiä jotka kantavat juuri parhaillaan ihan tavallista paitaa tänne, minun kokeiltavakseni, käsiä jotka kerran niin lämpiminä, vaativina, mutta pehmeinä kulkivat ihollani. Edes tajuamattani sitä olen sulkenut silmäni.

Paksut metallirenkaat päästävät pari vaimeaa kilahdusta kun verho vedetään syrjään ja takaisin paikalleen.  Tunnen paljaalla ihollani ilmavirran, toisen kehon lämmön sekä lanteilleni laskeutuvat kädet. Uloshengityksen lämpö osuu niskaani kun kuulen korvaani kuiskatut sanat: "Älä sano mitään, ollaan niinkuin silloin."

up

Harmaana maanantaisena työpäivänä saavuin töihin sateen kastelemassa valkoisessa kesämekossa.

Rintaliivit hehkuivat punaisena märän kankaan läpi ja märkä kangas oli muovautunut tiukaksi paketiksi paljastaen treenatun vartaloni ääriviivat.

Yritin livahtaa huomaamatta huoneeseeni...