Miksi kansainväliset yritykset on vapautettu veronmaksusta?
Erilaisella kikkailulla ("konserniavustukset") pystyvät välttämään verojen maksamisen. Miksi tähän ei puututa? Mitä kokoomus on tehnyt asian edistämiseksi?
Kommentit (5)
Kokoomus!?
Porvaripuolue jos jotain tekee niin parantaa suuryritysten verohelpotuksia.
Nyt taas niitä valoja päälle välillä.
Yritykset verolle kirjoitti:
Valtiot kilpailevat kansainvälisistä yrityksistä. Koska vaikkei yritys maksaisi veroja, se työllistää ja työntekijät maksavat veroja. Valtioiden pitäisi tehdä enemmän yhteistyötä verokilpailun estämiseksi ja yhteisen veropotin kasvattamiseksi esimerkiksi EU:n sisällä.
Mutta asiasta valittajat päinvastoin haluaisivat vahvistaa kansallisvaltioita ja vähentää ylikansallista lainsäädäntöä. Outoa on "isänmaallisten voimien" ajatuksenjuoksu.
EU:ltahan on tulossa yhteiset veronkiertolait. Suomion ottamassa käyttöön kaikkein kevyimmän version, eivätkä ne muutkaan ole kummoisia. Eikä ihme. EU:ssa on kaikkien eniten yritysten ja pankkien lobbaajia ja rahaa heillä on lobbaamiseen käytettävissään lähes rajattomasti. TS. EU-lait laaditaan ennenkaikkea yritysten näkökulmasta, meillä taviksilla ei niin väliä, pääasiahan on, etä me meaksamme kaiken kotimaassamme ja vielä lähetämme rahaa EU:iin käytettäväksi suurten palkkojen maksamiseen valtavalle virkamieskunnalle.
Sam juttu pätee Suomessa. On enemmän kuin selvää, että suurten yritysten lobbaaminen on mennyt läpi päättäjillemme, ei meidän veroasteemme muuten olisi niin korkea kuin se nyt on .ämän päivän lehdet kirjoittavat mielenkiintoist juttua eduskunnasta ja sen vierailijoiden listojen hävittämisestä. Hävittämisen ainoa tarkoitus on, että me tavikset emme saa tiettoomme,kuinka paljonn yritykset käyttävät aikaa j arahaa edustajiemme lobbaamiseen.Tulosta on tullut; kiky, työnantajien velvoitteiden siirtämistä palkansaaajien maksettavaksi jne.
Miksi muuten Orpo olisi ollut niin viakeana,kun puoliväliriihen jälkeen häneltä kysyttiin, että miksi yritystukia ei leikattu. Orpon vastaus kertoo kaiken; "Yrityksiltä on niin vaikea leikata, koska niillä on kasvot".
Suomessa harjoitetaan erittäin voimakasta uusliberalismia. Tarkoituksena on hävittää hyvinvointivaltion rippeetkin. Se aloitettiin 2000-luvun alkupuolella siirtämällä valtionhallinnon tehtäviä kunnille.
Näin on voitu alentaa tuloverotusta, mikä käytännössä on kohdistunut eniten suurempiin tuloihin. Toisella kädellä on sitten lisätty kulutusveroja ja kekistty uusiakin, ne kun ovat tasaveroja ja vähentävät siten suurituloisten maksutaakkaa siirtäen sitä pieni ja keskituloisille.
Kunnat ovat vaikeuksissa lakisääteisten tehtäviensä ja velvoitteidensa totetuttamisessa, koska koko ajan kasvava määrä kuntalaisia saa tulonsa ensisijaisesti päomatuloina, joista ei makseta lainkaan kunnallisveroa - ei vaikka henkilöt ja heidän perheensä käyttävät kunnan palveluja. Niinpä me muut maksamme sitten korkeampaa kunnallisveroa.
Koska rahat eivät riitä, kun osa veronmaksajista nkin vapaamatkustajia,niin leikataan julkisia palveluita ja korotetaan omavastuosuuksia.
Näin saadaan julkiset palvelut vähennettyä minimiin, joilloin olemmekin lähellä uusliberalismin täydellistä toteutumista;minimivaltio, jossa valtio tuottaa vain poliisin ja oikeuslaitoksen - nämä molemmat tarvitaan turvaamaan eliitin henki ja terveys sekä tetysti rahat.
Pahinta tässä on se, että pk-yrittäjät , suuripalkkaiset ja jopa keskipalkkaisetkin kuvittelevat tämän poltiikan tuovan heille itselleen jotain hyötyä...ei tuo. Jatkossa maksamme sitten lastemme opiskelut, läääkärissäkännit ja sairaalamaksut omast apussistamme. Se, joka siihen ei kykene, olkoon ilman.
Vierailija kirjoitti:
Yritykset verolle kirjoitti:
Valtiot kilpailevat kansainvälisistä yrityksistä. Koska vaikkei yritys maksaisi veroja, se työllistää ja työntekijät maksavat veroja. Valtioiden pitäisi tehdä enemmän yhteistyötä verokilpailun estämiseksi ja yhteisen veropotin kasvattamiseksi esimerkiksi EU:n sisällä.
Mutta asiasta valittajat päinvastoin haluaisivat vahvistaa kansallisvaltioita ja vähentää ylikansallista lainsäädäntöä. Outoa on "isänmaallisten voimien" ajatuksenjuoksu.
EU:ltahan on tulossa yhteiset veronkiertolait. Suomion ottamassa käyttöön kaikkein kevyimmän version, eivätkä ne muutkaan ole kummoisia. Eikä ihme. EU:ssa on kaikkien eniten yritysten ja pankkien lobbaajia ja rahaa heillä on lobbaamiseen käytettävissään lähes rajattomasti. TS. EU-lait laaditaan ennenkaikkea yritysten näkökulmasta, meillä taviksilla ei niin väliä, pääasiahan on, etä me meaksamme kaiken kotimaassamme ja vielä lähetämme rahaa EU:iin käytettäväksi suurten palkkojen maksamiseen valtavalle virkamieskunnalle.
Sam juttu pätee Suomessa. On enemmän kuin selvää, että suurten yritysten lobbaaminen on mennyt läpi päättäjillemme, ei meidän veroasteemme muuten olisi niin korkea kuin se nyt on .ämän päivän lehdet kirjoittavat mielenkiintoist juttua eduskunnasta ja sen vierailijoiden listojen hävittämisestä. Hävittämisen ainoa tarkoitus on, että me tavikset emme saa tiettoomme,kuinka paljonn yritykset käyttävät aikaa j arahaa edustajiemme lobbaamiseen.Tulosta on tullut; kiky, työnantajien velvoitteiden siirtämistä palkansaaajien maksettavaksi jne.
Miksi muuten Orpo olisi ollut niin viakeana,kun puoliväliriihen jälkeen häneltä kysyttiin, että miksi yritystukia ei leikattu. Orpon vastaus kertoo kaiken; "Yrityksiltä on niin vaikea leikata, koska niillä on kasvot".
Minusta tuo yritystukiasia on samanlainen kuin yritysverokikkailukin: Ei Suomi niistä yksin voi luopua. Niitäkin pitäisi maksaa tai olla maksamatta samoilla säännoilla koko Eu:ssa.