Onko sinulla (ollut) kaveria, joka on nolannut sinut muiden aikana?

Ei onneksi.

On ollut. Katkaisin välit. Sitä ennen olin moneen otteeseen yrittänyt puhua hänelle, kuinka moinen käytös tuntuu ikävältä. Nauroi ja sanoi, että otan aina kaiken "liian tosissani". Välien katkaisun jälkeen yritti kerran ottaa yhteyttä, en vastannut puheluihin/s-posteihin enkä muutenkaan reagoinut mitenkään. Ei ole ollut ikävä.

Eräs yritti nolata, jonka seurauksena muut porukassa suuttuivat hänelle. Annoin kaveruuden hiipua pois. Lähinnä tunsin sääliä, mutten jaksanut hankalaa luonnetta.

Käly vaani aina kännykkä kädessä valmiina nappaseen sen vähemmän edustavan kuvan musta. Saman tien se otos ladattiin faceen päivityksellä, voi että meillä oli taas ihana ilta. Joopa, kiva katsella kuvia missä istun hikisenä saunanlauteilla, nukun tai kompuroin suksien kanssa. Onneks on entinen käly.

Vierailija kirjoitti:

Käly vaani aina kännykkä kädessä valmiina nappaseen sen vähemmän edustavan kuvan musta. Saman tien se otos ladattiin faceen päivityksellä, voi että meillä oli taas ihana ilta. Joopa, kiva katsella kuvia missä istun hikisenä saunanlauteilla, nukun tai kompuroin suksien kanssa. Onneks on entinen käly.

Inhottavaa, onneksi pääsit eroon

Mulla on myös kaveri joka lähetteli kuviani läheisilleen/latasi FBhen ilman mun lupaa. Todella ikävää käytöstä, vaikka olen moneen kertaan pyytänyt olla ottamatta kuvaa!

Nyt olen ottanut etäisyyttä häneen, on muutenkin hieman rasittava minäminäminä-tapaus joka ei ole lainkaan kiinnostunut minun asioistani vaan pälättää taukoamatta omiaan kun nähdään.

Siskoni lempiharrastus on muiden nolaaminen toisten edessä. Eipä hänellä ole kavereitakaan enää enkä minäkään viihdy hänen seurassa. Olen varma, että hän on narsisti. Ikävät käytöstavat ja elämän hallinnan vaikeuksia.

Nuorena oli. Olin koulukiusattu, enkä osannut arvostaa itseäni (kun ei muutkaan oikein arvostaneet). Luulin että on tärkeää olla edes jossain kaveripiirissä. Oikeasti se taisi olla tärkeää lähinnä vanhemmilleni, että pääsivät välillä eroon minusta ja saivat kuvitella että minulla olisi kukoistava sosiaalielämä.

Eroon pääsin siinä vaiheessa kun koulu loppui. Uuden opiskelupaikkani valitsin suurimmaksi osaksi sillä periaatteella, etten tuntenut sieltä ketään. Sain uuden alun, en pitänyt mitään yhteyttä vanhoihin kavereihin. Eivät ole perään huudelleetkaan, ja hyvä niin.

Nykyään osaan kyllä pudottaa prinsessaiset omalle paikalleen, ja nopeasti.

Olin ollut monta kuukautta sairaalassa. Ensimmäisen kuukauden tajuttomana ja menetin muistini pitkältä ajalta.

Sittemmin toivuttuani menin ystäväni kanssa bilettämään. Siellä oli paljon ystäväni opiskelukavereita, joille ystäväni esitteli minut sanomalla "tässä on se xxxx, joka ei muista mitään".

Olisi kieltämättä tuntunut miellyttävämmältä, jos ystävä olisi puhunut minusta / kokemastani vammasta empaattisemmin.

Vierailija kirjoitti:

Nuorena oli. Olin koulukiusattu, enkä osannut arvostaa itseäni (kun ei muutkaan oikein arvostaneet). Luulin että on tärkeää olla edes jossain kaveripiirissä. Oikeasti se taisi olla tärkeää lähinnä vanhemmilleni, että pääsivät välillä eroon minusta ja saivat kuvitella että minulla olisi kukoistava sosiaalielämä.

Eroon pääsin siinä vaiheessa kun koulu loppui. Uuden opiskelupaikkani valitsin suurimmaksi osaksi sillä periaatteella, etten tuntenut sieltä ketään. Sain uuden alun, en pitänyt mitään yhteyttä vanhoihin kavereihin. Eivät ole perään huudelleetkaan, ja hyvä niin.

Nykyään osaan kyllä pudottaa prinsessaiset omalle paikalleen, ja nopeasti.

Hyvä!