Lue keskustelun säännöt.
Surettaa ja itkettää vaikka itse annoin pakit
09.09.2017 |
Tapailimme joitakin kuukausia ja tämä henkilö oli aivan mahtava ihminen, mutten tuntenut sitä tarvittavaa kipinää hänen seurassaan. Pari päivää sitten annoin pakit ja tämä tuttavuus otti asian hyvin, mutta minua itkettää vieläkin. Tuntuu että pidin hänestä enemmän kuin tajusinkaan. Tuntuu että toimin oikein, eli vaikka surettaa aivan hirveästi, niin en kadu päätöstä. Onko tämmöiset tunteet normaaleja? Tuntuu kuin olisi menettänyt suuren rakkauden, vaikka tapailun aikana suhtauduin paljon välinpitämättömämmin.
Kommentit (16)
Ihan Ok,kyllä se helpottaa.Tiedostit,ettei ollut sinulle kaikinpuolin se oikea.Olen naisena tehnyt myös tuon saman päätöksen ja en kadu sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Te akat nyt olette vain tuollaisia tuuliviiriä.
Vierailija kirjoitti:
Te akat nyt olette vain tuollaisia tuuliviiriä.
Sä sen sijaan pysyt mulkkuna vuodesta toiseen.
Miten voi olla noin väärässä? Jos kerran tunnet hänet varmaankin ihan hyvin jne ... ei pysty ymmärtämään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"You only know you love her when you let her go"
Ei tässä ole kyse että olisin tuuliviiri. Koko tapailun ajan kamppailin sen kanssa että haluaisin tuntea suurempaa vetoa häntä kohtaan, yritin siis pakottaa tuntuita johonkin suuntaan. Hänen kanssaan oli helppo olla, mutta tuntui että olisin halunnut muuttaa häntä monella eri tavalla, ja lopulta aloin ahdistumaan. Nyt kun erosimme, niin näen vain sen hyvän ihmisen siellä taustalla. Jos nyt peruisinkin eron, niin ne samat ahdistukset tulisivat pintaan. Harmittaa ja ikävöin kovasti, mutta mielestäni yritin tarpeeksi.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin että itse annat pakit ja sitten itket... kuulostaa tunteilta.... mut hei ei hätää.. itse jätin exäni ja itkin kolme kuukautta millon missäkin kun ihmiset vielä katsoivat.... että sen jälkeen tajusin olevani voiton puolella...
Mä ymmärrän ap.tä vaikkakaan ei minullakaan tähän vastausta ole, vastaava kokemus kylläkin. Vielä monen kuukauden jälkeenkin, mietin häntä ja mietin teinkö virheen. Meillä oli kyllä vetoa, mutta ei henkistä yhteyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Te akat nyt olette vain tuollaisia tuuliviiriä.
No onneksi sä vaikutat tosi tasapainoiselta ihmiseltä.
Ei voi kun auraa näille ongelmille. Hahhah. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä enemmän itkettää se haaveen murskautuminen mitä hän olisi pienellä viilauksella voinut olla. Tai sen unelman murskautuminen et taas pitää aloittaa alkutekijöistä ja ei oo ketään, edes sitä epäsopivaa siinä vierellä.
Mulla on ollu samalainen ero. Ja suretti tosi pitkään mitä kaikkea sen ihmisen kans olis voinu olla jos se olis ollu pikkusen erilainen. Ja jos mä olisin tuntenu vetoa siihen. Ärsyttävää ku on melkein täydellinen, mut kuitenkaan ei mitenkään istu sittenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei voi kun auraa näille ongelmille. Hahhah. :)
Senkus auraat.
mitä ihmeen pilvilinnoja te rakentelette ennen kuin edes on ketään tavannut... ymmärrättekö että ei sitä saa kaikkea vaikka kuinka haluaisi... jos mä oikeesti tapaan miehen joka sanoo että naisella täytyy olla pitkät hiukset tai oikeesti pitkät ripset..... ei rakkaus kysy ikää....
Minusta -miehenä jos sukupuolellani on tässä kohtaa mitään väljä- aivan normaalia. Mutta miksi se on niin -normaalia on vaikeampi selittää.