Pakotatteko lapsen pyytämään anteeksi?

Anteeksipyyntö heti keinolla millä hyvänsä. Kotona sitten keskustelu aiheesta (lempeä mutta napakka).

Kyllä pakotan. Ja sitten lähdetään joka tapauksessa sisälle. Jos ei osaa käyttäytyä niin sitten ei leikitä.

Se anteeksipyyntö ei ole vain sille tekijälle vaan se on myös sille jota on loukattu. Vaikka tekijä itse ei tunne katumusta niin se anteeksipyyntö saa uhrin tuntemaan olonsa paremmaksi.

Itse pakottaisin. Lapsi ei itse vielä välttämättä osaa erottaa oikeaa ja väärää, vanhempi ohjaa ja opettaa siihen. Anteeksi pyytämiseen pakottaminen on osa tuota opettamista. Toinen vaihtoehto olisi, että lapsi ei saa vanhemmaltaan ohjausta moraaliin.

Vaikka lähtisimmekin saman tien kotiin pakotetun anteeksi pyytämisen jälkeen, väärin teon kohde on saanut tunnustuksen siitä, että teko oli väärin, vaikka tunnustuksen alkuperäinen lähde olikin tekijän vanhempi.

Myöhemmin kävisin tapahtuman lyhyesti lapsen kanssa läpi ja selittäisin, että teko oli väärin, miksi se oli väärin ja mikä oli anteeksipyynnön syy...

Kyllä se lapsi alkaa jossain vaiheessa itsekin ymmärtää, mutta jonkunhan täytyy ohjata siihen.

Pakotan ja jo kotona on harjoiteltu, kun on vanhempaa lyönyt, että anteeksi pyydetään.

En.

Monesti nuo hoksaavat heti, että väärin on tullut tehtyä ja pyytävät anteeksi automaattisesti. Jos eivät hoksaa, niin sitten mennään kaverin asemaan ja mietitään miltä kaverista tuntuu. Aika äkkiä on anteeksipyyntö tullut.

Todella harvoin vaan saavat anteeksi, kun toisella osapuolella on ollut kiire viedä omaa kultaansa pois heti anteeksipyynnön jälkeen. Osataanko anteeksiantaa?

Onneksi ei näitä tilanteita usein ole.

En. Anteeksi on muutakin kuin vain sana. Pakottamalla lapsi ei opi sen merkityksestä yhtään mitään. Aikuinen voi mallittaa anteeksipyytämistä pyytämällä anteeksi lapsen puolesta (lapsi mukana tilanteessa). Sitten keskustellaan lapsen kanssa miksi anteeksi pyydettiin. Sitä lyhyempi perustelu mitä pienempi lapsi kyseessä.

Itse kyllä pakottaisin. Kyllä aikuisenakin on paljon tilanteita, esim. työelämässä, joissa sosiaalinen tilanne vaatii anteeksipyyntöä vaikkei todellista katumusta olisikaan. En usko, että tällaisen kohteliaisuusanteeksipyynnön opettaminen lapselle estää normaalin empatian kehittymistä. Kyllähän ruuastakin opetetaan kiittämään vaikkei siitä olisi pitänytkään, eikä se estä tuntemasta aikuisena kiitollisuutta.

En pakota lasta pyytämään anteeksi. Silloin se on vain sana, ei mitään muuta. Sen sijaan olen opettanut, että anteeksi pyydetään, kun on tehty jotain väärää, häiritty toista, vahingossa tehty jotain jne. eli en ole jättänyt anteeksipyyntöä harjoittelematta.

Tosin eipä ole tullut tuollaista tilannetta vielä eteen ja voisin kuvitella, miten lapseni sanoisi täysin automaattisesti, että anteeksi ja huitaisisi uudestaan. Eli mammojen vaatima toiminta olisi toteutunut, vaikka lapsi ei hetkeäkään katuisi.

Koulussa olin kiusattu. Kun menin välitunnilla hakemaan apua päivystävältä/valvovalta opettajalta, hän totesi heti, että ei saa kannella,kanteleminen toisesta on rumaa. Mene heti pyytämään anteeksi siltä, josta äsken kantelit.

Siis mene heti pyytämään anteeksi kiusaajaltasi, koska olet kannellut hänestä. Ja minä vain hain apua aikuiselta. Ja sain tietenkin tämän jälkeen entistä pahemmin turpiini kiusaajaltani, koska olin uskaltanut kannella hänestä.

En ole tämän kaiken koettuani pahemmin pakottanut lapsiani pyytämään anteeksi keneltäkään.

Vierailija kirjoitti:

Itse kyllä pakottaisin. Kyllä aikuisenakin on paljon tilanteita, esim. työelämässä, joissa sosiaalinen tilanne vaatii anteeksipyyntöä vaikkei todellista katumusta olisikaan. En usko, että tällaisen kohteliaisuusanteeksipyynnön opettaminen lapselle estää normaalin empatian kehittymistä. Kyllähän ruuastakin opetetaan kiittämään vaikkei siitä olisi pitänytkään, eikä se estä tuntemasta aikuisena kiitollisuutta.

Aikuinen ymmärtää anteeksipyytämisen merkityksen, lapsi vasta opettelee sitä. Minusta ei siis voi verrata keskenään. Aikuinen osaa ajatella sosiaalisia normeja syvemmälle, leikki-ikäinen vasta opettelee empatiakykyä.

Jos lapsi tuntee katumusta ja haluaa pyytää anteeksi niin hieno juttu.

Riitojen selvittelyn aloittaisin kuitenkin kuulemalla kumpaakin osapuolta tapahtuneesta (olettaen että ikää yli 3v). Tämän jälkeen keskustellaan siitä, miltä nyt maijasta tuntui kun liisa löi lapiolla, ja miltä liisasta tuntui kun maija varasti liisan ämpärin jne.

Sitten lapselta itseltään kysytään miten asian voisi ratkaista ja sopia. Voisiko maija kysyä ensi kerralla ämpäriä kauniisti joko liisalta tai aikuiselta? Voisiko liisa luvata että seuraavan kerran vastaavassa tilanteessa hakee aikuisen apuun, sillä lyöminen ei ole koskaan oikein?

Lopuksi varmistetaan että kummallakin hyvä mieli ja leikit voi jatkua. Jos lyöminen tai varastaminen jatkuu niin leikki loppuu (tai lelut lähtee) kyseiseltä lapselta.

Eli en pakota pyytämään anteeksi, se ei itsessään tarkoita mitään. Ennemminkin vaadin lapselta lupauksen siitä että huono käytös loppuu.

Myöskään halaamaan en pakota riidan päätteeksi, kuka haluaa halata pakosta toista jos ei olekaan vielä täysin anteeksi antanut..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse kyllä pakottaisin. Kyllä aikuisenakin on paljon tilanteita, esim. työelämässä, joissa sosiaalinen tilanne vaatii anteeksipyyntöä vaikkei todellista katumusta olisikaan. En usko, että tällaisen kohteliaisuusanteeksipyynnön opettaminen lapselle estää normaalin empatian kehittymistä. Kyllähän ruuastakin opetetaan kiittämään vaikkei siitä olisi pitänytkään, eikä se estä tuntemasta aikuisena kiitollisuutta.

Aikuinen ymmärtää anteeksipyytämisen merkityksen, lapsi vasta opettelee sitä. Minusta ei siis voi verrata keskenään. Aikuinen osaa ajatella sosiaalisia normeja syvemmälle, leikki-ikäinen vasta opettelee empatiakykyä.

Normaalin empatian kehittyminen ei vaadi mitään erityistä empatiaan kasvattamista tai vippaskonsteja, vaan turvallisen kasvuympäristön ja terveen kiintymyssuhteen. Hyviä käytöstapojen opettaminen ei sitä estä vaan pikemminkin tukee.

Vierailija kirjoitti:

Pakotan ja jo kotona on harjoiteltu, kun on vanhempaa lyönyt, että anteeksi pyydetään.

Täysin pielessä on suhde lapseen, jos lapsi lyö vanhempaansa. 

Ei meillä koskaan. Sen verran on auktoriteettia pienestä pitäen meillä vanhemmilla aina ollut. 

Ja kysymykseen: en ole pakottanut. Mutta eipä tällaisia tilanteita juuri ole ollutkaan. Jos juuri ja juuri puhekykyinen ottaa kädestä toiselta lapion, ovat selviytymiskeinot ihan toisenlaiset eli opastetaan oikeanlaiseen käytökseen. Anteeksi pyytäminen tulee sitten, kun ymmärtää tehneensä väärin ja silloin ei ole tarvinnutkaan painostaa asiaan. 

Nämä ketkä sanovat pakottavansa lapsen pyytämään anteeksi, niin miten tämä käytännössä tapahtuu? Miten voit pakottaa pienen lapsen pyytämään anteeksi jos se vaan yksinkertaisesti menee mykäksi?

Meillä opetetaan että lyödä ei saa ketään. Ei ihmistä eikä eläintä. Nyrkkeilysäkkiä saa mätkiä.

entä pakotetaan saako anteeksi? no x- löi/kiusasi annatko  anteeksi , annatko?

ei ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse kyllä pakottaisin. Kyllä aikuisenakin on paljon tilanteita, esim. työelämässä, joissa sosiaalinen tilanne vaatii anteeksipyyntöä vaikkei todellista katumusta olisikaan. En usko, että tällaisen kohteliaisuusanteeksipyynnön opettaminen lapselle estää normaalin empatian kehittymistä. Kyllähän ruuastakin opetetaan kiittämään vaikkei siitä olisi pitänytkään, eikä se estä tuntemasta aikuisena kiitollisuutta.

Aikuinen ymmärtää anteeksipyytämisen merkityksen, lapsi vasta opettelee sitä. Minusta ei siis voi verrata keskenään. Aikuinen osaa ajatella sosiaalisia normeja syvemmälle, leikki-ikäinen vasta opettelee empatiakykyä.

Normaalin empatian kehittyminen ei vaadi mitään erityistä empatiaan kasvattamista tai vippaskonsteja, vaan turvallisen kasvuympäristön ja terveen kiintymyssuhteen. Hyviä käytöstapojen opettaminen ei sitä estä vaan pikemminkin tukee.

Minä olen liikaa nähnyt niitä ipanoita, joille on opetettu että sana "anteeksi" riittää eikä empatiaa edes yritetä opettaa mallittamalla tai keskustelemalla. Ja sama lyöminen tms. jatkuu saman tien, kun edellinen isku on hyvitetty yhdellä sanalla. Siksi en sitä sanaa lapselta kiristä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse kyllä pakottaisin. Kyllä aikuisenakin on paljon tilanteita, esim. työelämässä, joissa sosiaalinen tilanne vaatii anteeksipyyntöä vaikkei todellista katumusta olisikaan. En usko, että tällaisen kohteliaisuusanteeksipyynnön opettaminen lapselle estää normaalin empatian kehittymistä. Kyllähän ruuastakin opetetaan kiittämään vaikkei siitä olisi pitänytkään, eikä se estä tuntemasta aikuisena kiitollisuutta.

Aikuinen ymmärtää anteeksipyytämisen merkityksen, lapsi vasta opettelee sitä. Minusta ei siis voi verrata keskenään. Aikuinen osaa ajatella sosiaalisia normeja syvemmälle, leikki-ikäinen vasta opettelee empatiakykyä.

Normaalin empatian kehittyminen ei vaadi mitään erityistä empatiaan kasvattamista tai vippaskonsteja, vaan turvallisen kasvuympäristön ja terveen kiintymyssuhteen. Hyviä käytöstapojen opettaminen ei sitä estä vaan pikemminkin tukee.

Minä olen liikaa nähnyt niitä ipanoita, joille on opetettu että sana "anteeksi" riittää eikä empatiaa edes yritetä opettaa mallittamalla tai keskustelemalla. Ja sama lyöminen tms. jatkuu saman tien, kun edellinen isku on hyvitetty yhdellä sanalla. Siksi en sitä sanaa lapselta kiristä.

Juuri tämä. Anteeksi pyytäminen on kuin anekauppaa; kaikkea saa tehdä kun vain lopuksi sanoo "anteeksi". Eli: A teke jotain B:lle ja pyytää anteeksi. Vääryyden kokenut B joutuu vielä em. vääryyden lisäksi antamaan anteeksi A:lle. (koska näin meitä on opetettu ja anteeksi antamatta  jättäminen koetaan suureksi "synniksi")

Minä en enää pyydä anteeksi. Pahoittelen tapahtunutta ja (yritän) olla sortumatta toista kertaa samaan virheeseen. Ei "anteeksi" sana tapahtunutta tekemättömäksi saa ja varmaan kohteenkin kannalta tärkeämpää on se, ettei sama enää uudestaan tapahdu.

"18" lisää.

Ja näin olen opettanut lapsillenikin. Eivät enää kylläkään ole noin nuoria, joten ehkä osaavat hahmottaa paremmin tilanteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse kyllä pakottaisin. Kyllä aikuisenakin on paljon tilanteita, esim. työelämässä, joissa sosiaalinen tilanne vaatii anteeksipyyntöä vaikkei todellista katumusta olisikaan. En usko, että tällaisen kohteliaisuusanteeksipyynnön opettaminen lapselle estää normaalin empatian kehittymistä. Kyllähän ruuastakin opetetaan kiittämään vaikkei siitä olisi pitänytkään, eikä se estä tuntemasta aikuisena kiitollisuutta.

Aikuinen ymmärtää anteeksipyytämisen merkityksen, lapsi vasta opettelee sitä. Minusta ei siis voi verrata keskenään. Aikuinen osaa ajatella sosiaalisia normeja syvemmälle, leikki-ikäinen vasta opettelee empatiakykyä.

Ja juuri siihen opetteluun kuuluu, että toisia henkisesti ja fyysisesti satuttavilla teoilla on seuraukset. Aito empatia kasvaa vasta murrosiässä, siihen mennessä mennään syiden ja seurauksien ehdoilla. Lyöt, pyydät anteeksi. Takaraivoon tulee lopulta tietoisuus, joka toivottavasti pysäyttää käden jo ennen kuin ehdit lyödä.

Ja tietysti myös se, että jonkinlainen hyvitys pitää sen kaltoin kohdellunkin lapsen saada. Jos toiset saavat huitoa ja satuttaa miten sattuu, aikuisen puuttumatta, on perusturvallisuus varmasti lujilla.

T. Mutsi, joka on pistänyt lapsensa pyytämään anteeksi satoja kertoja (sisarukselta) ja joskus pistänyt vieraankin lapsen pyytämään anteeksi omalta lapseltaan (se onkin toinen tarina).