Olen niin onnellinen!

Saako sen sanoa ääneen?

Minulla kävi uskomattoman hyvä onni sen jälkeen, kun edellinen mies jätti. Kaksi vuotta himmailin ja mietin, että olen suurella todennäköisyydellä loppuelämäni yksin, koska huonompaa miestä en tilalle halua, ja edellinen oli niin hyvä että sellaisia ei tule kaikille vastaan elämän aikana kertaakaan. Mutta sitten käveli vastaan ihminen, joka on lyönyt kaiken aiemmin kokemani laudalta ihan täydellisesti. Joudun vieläkin nipistämään itseäni silloin tällöin, jotta uskoisin että tämä ei ole unta. Aluksi luulin, että tässä on kyseessä klassinen "Liian hyvää ollakseen totta" -tapaus, mutta luuloni osoitettiin kerta toisensa jälkeen vääriksi. Nyt uskallan jo uskoa, että totta se on.

Kerron asiasta palstalla, koska suurin osa tuttavapiiristäni ei kestäisi sitä, jos hehkuttaisin onneani heille kasvotusten. Onneksi kaksi sellaistakin ystävää minulla on, jotka ovat aidosti puolestani onnellisia.

Onko muita, joilla on vaikeuksia sopeutua ns. liian suureen onnellisuuden tunteeseen, koska tuntuu että en ole voinut ansaita tällaista?