Kadun lasten saantia ja on raskasta, kun tästä ei voi puhua kellekään. Olen siis mies.

Muista nyt kuitenkin ettei ne lapset ole syypäitä tuohon ja kohtele hyvin. Se atooppinen yleensä helpottaa kun kasvaa kuten myös uhma.

On kyllä melkoisen peruuttamaton päätös. Pitäisi saada pakolliseksi vauva-palstan lukeminen kaksi viikkoa. Jos sen jälkeen on lapsenteko haluja, ei voi kun syyttää itseään.

Kyllä lapset on siunaus ja lahja.itselläni ei olisi elämässä mitään ilman lapsiani.Sellainen elämä ei olisi elämisen arvoista.

Höh. Kyllä pitää vaimon kanssa voida puhua siitä että lapset kaduttaa. Vaimoakin nimittäin joinain hetkinä kaduttaa aivan varmasti. Jokaista kaduttaa. Vaikka rakastaisi niitä lapsia jne eikä niitä oikeasti kuitenkaan pois haluaisi antaa vaikka välillä tekee mieli toivottaa ne hornankuuseen. Ota puheeksi asia vaimon kanssa, hän ymmärtää kyllä, ja koko asia helpottaa kun sen sanoo ääneen eikä salaile. 

Huoh, jotkut ne ovat niin pullamössöä. Voivoi sentään. Ryhdistäydy nyt.

Sulla oli 3 vuotta aikaa tehdä päätös lisälapsesta ja hankit sen kuitenkin. Et voi siis olla aivan tosissasi.

"Lapsiani rakastan, mutten meinaa jaksaa!" No joo, en usko että tunteesi on oikeasti katumus, vaan pikemminkin ehkä väsymys yhdistettynä turhautumissen. Kyllä se siitä.

Minusta tuntuu, että sinua lievästi sanottuna harmittaa enempi se, että koet voimattomuutta ja kyvyttömyyttä kun arki on (välillä) niin rumasana raskasta. Sen sijaan, että sinulla varsinaisesti olisi mitään erityistä syytä katua lapsien saamista.  Hyviä voimia & jaksamista toivottaen! 

T. Hieman lapsista ja kumppanista haaveileva mies.

On ihan normaalia olla väsynyt. Puhu vaimosi kanssa etenkin jos epäilet että hän on myös. Voitte tukea toisianne.

Mitä sitten luulit elämän lasten kanssa olevan? Ikuista onnea ja auvoa, terveyttä ja iloa? Entäs jos itse sairatelet tai olet kiukkuinen?  Entä jos puolisosi sanoisi katuvansa sun kanssa suhteeseen ryhtymistä tai lapset toivoisvat, ettet olisi heidän isänsä?

Katuminen on niin turhaa, ei sillä voi kun pilata elämänsä, uhriutua oikein kybällä.

Tsemppiä!  Tiedän tunteen ainakin tuon atooppisen lapsen kanssa! 5 vuotta katkonaisia unia, rasvapurkkeja enemmän kuin apteekissa, käyntejä yksityisillä lääkäreillä, kallita ja turhia luontaistuote-kokeiluja... Välillä tuntuu, että järki menee mutta silti en tyttöä vaihtaisi mihinkään <3

En ymmärrä näitä pareja jotka ei voi mistään puhua toisilleen suoraan. Minä ainakin pamautan miehelleni että kaduttaa vauva tai kaduttaa meidän koirat tai harmittaa moehen käytös.. Ja sitten helpottaa kun on saanut paineet purettua ja miehen kanssa ohan rauhallisesti ollaan analysoitu tilannetta ja mitä voi tehdä asian parantamiseksi. En ymmärrä niitäkään joille tulee huutoraivari riita kaikesta.

Jos te ette vaimon kanssa ole toistenne parhaat ystävät ja puheyhteys kunnossa, miten te kumpikaan jaksatte mitään? 

Siihen atopiaan suosittelisin etsimään ratkaisua virallisen lääketieteen ulkopuolelta. Oletettavasti aiheutuu jostain lapselle epäsopivasta ruoka-aineesta. 

ajattele, että sinun lapsellasi on vaikeampaa sen atopiansa kanssa. Hän kärsii enemmän. Itse olen sen kanssa tapellut  50 vuotta, ja sen jälkeen saanut vielä psoriaksen ja ruusufinnin, sekä muita allergiota. Mutta silti ihan iloinen olen elämästäni.

Kannattaa jutella jonkun ulkopuolisen kanssa. Vaimo ei välttämättä ymmärrä vaan voi loukkaantua. Toisaalta, vaimollakin saattaa olla samanlaisia tuntemuksia. Hankkikaa lastenhoitoapua, sukulaisia tai vaikka palkattua ja menkää välillä kahdestanne jonnekin tai tehkää kumpikin jotain kivaa erikseen. Jos sukulaiset tai tuttavat eivät halua ottaa molempia lapsia yhtä aikaa hoitoon, viekää lapset eri paikkoihin. Yleensä sukulaiset ja tuttavat kyllä auttavat, jos kerrotte, että tarvitsette apua.

Parisuhteen hoitoon sekä omaan hyvinvointiin kannattaa satsata. Tuo on rankka vaihe, tiedän kokemuksesta. Noista rankoista vuosista selviää kyllä ja oikeasti ne lapset ovat tosi ihania, huomaat sen kyllä, kun vähän helpottaa. 

kiitollinen äiti kirjoitti:

Kyllä lapset on siunaus ja lahja.itselläni ei olisi elämässä mitään ilman lapsiani.Sellainen elämä ei olisi elämisen arvoista.

Olisi varmasti elämässä jotain ilman lapsiakin, mutta se on kyllä totta, että lapset antaa siihen paljon lisää. 

Vierailija kirjoitti:

On ihan normaalia olla väsynyt. Puhu vaimosi kanssa etenkin jos epäilet että hän on myös. Voitte tukea toisianne.

Just nyt ikävä ajankohta, kun on eskariuhmaa ja allergia pahana, mutta ajan kanssa molemmat helpottaa ihan varmasti. Aikuisen ihmisen pitää oppia sietämään pientä ja välillä vähän isompaakin epämukavuutta ja vanhemman erityisesti. Helpottakaa elämää muilta osin sen minkä pystytte. 

Surullista ettet rakasta lapsiasi.

Teet sen perinteisen miesten ratkaisun, sanot vaimolle että nyt on kolmenkympin/neljänkympin kriisi ja otat eron. Lapset jää vaimolle. Ihana uusi rauhallinen elämä ja uusi muikkeli kainaloon.

Vierailija kirjoitti:

Tuo on rankka vaihe, tiedän kokemuksesta. Noista rankoista vuosista selviää kyllä ja oikeasti ne lapset ovat tosi ihania, huomaat sen kyllä, kun vähän helpottaa. 

What? Mikä läppä tää nyt on, että varhaislapsuus on rankka vaihe ja sitten helpottaa? Ei välttämättä todellakaan helpota. AP:n toisesta lapsesta saattaa tulla anorektikko jonka kuihtumista seurataan ja murehditaan kunnes lapsi tekee itsemurhan. Toinen saattaa alkaa käyttämän huumeita ja sitä seuraava rikoskierre päättyy henkirikokseen ja linnatuomioon. Kumpi vaan voi masentua vakavasti, sairastua syöpään, jäädä auton alle, saattaa ilmetä että lapsella onkin harhainen skitsofrenia ja yhden kohtauksen aikana hän puukottaa äitinsä.

Lasten kanssa on sellainen homma että et voi KOSKAAN tietää minkälainen henkilö sieltä pimpistä ulos väkertyy. Jos lapsesi on terve, iloinen ja onnellinen ja pysyy terveenä ja iloisena ja onnellisena niin onnea sinulle, olet lottovoittaja. Mutta voi myös käydä niin että lapsesi elämä ja sitä myöten sinunkin on täyttä paskaa. Ja se ei sitten helpota.

AP:lle voimia, suosittelen että puhut vaimosi kanssa mutta älä kerro että kaduttaa. Sano että väsyttää ja arki masentaa, kerro että rakastat, ja esitä toive että miettisitte elämää ja arkea helpottavia juttuja. Oli ne sitten yhteisiä lomamatkoja tai lomamatkoja kavereiden kanssa, treffejä, mitä vaan.