Miksi huono onni aina vaan jatkuu ja jatkuu?

Hetki menee hyvin (tällä tarkoitan jotakin kuukautta) ja sitten tapahtuu jotakin isoa ja kaikki menee taas alta. Voimia tässä ei enää ole, eikä kyllä kovin taistelutahtoakaan. Mutta en ole kyllä luovuttajakaan, joten eipä tässä voi kun vaan itkeä ja mennä taas eteenpäin tuulen vietävänä ja toivoa, että paikkansa pitää se ettei kenellekään anneta enempää kuin jaksaa kantaa taakkoja.

Toisaalta olen viimeisen viiden vuoden aikana kasvanut henkisesti varmaankin 20 vuotta, olo ainakin tuntuu 50 kymppiseltä, sen myötä mitä elämässä on tapahtunut ja kokenut ja tämäkään ei välttämättä ole kauhean hyvä asia.

puolitoista vuotta on ollut isoja vaikeuksia, on tosiaan yritetty nousta tästä suosta, mutta aina vaan tulee uusia ongelmia. Tuntuu että kaikki täytyy tehdä pohjan kautta, mistään ei päästä helpolla tai edes kohtuudella. Ollaan varmaan tehty jotain pahaa, tuntuu että meitä rangaistaan jostain. Voimat loppuu.

mitä ovat isot ongelmat?

Ihan kuin omasta suustani tuo tekstisi. Alkoi tuntumaan, että samanlaisten ongelmien kanssa painitaan. Joka tapauksessa, tämä on raastavaa, enkä suostu ajattelemaan että vielä monta vuotta pitäisi jaksaa. Vaikka päivittäin käy kyllä mielessä, ettei tämä oikeasti varmaan koskaan lopu, siis että on mahdotonta että tästä ahdingosta joskus eroon päästäisiin.

ap

Ymmärtäisin jos tämä olisi vaan "omaa kuvitelmaa", mutta ystävienkin sanonta alkaa olla jo, että jos vaan jotakin pahaa/huonoa voi jollekin tapahtua, miten ihmeessä se aina tapahtuu sulle. Niin, tähän kun tietäisi vaan vastauksen. En ole ilmeisesti syntynyt kovin onnellisten tähtien alla.

Yritetään jaksaa eteenpäin, jollei itsemme vuoksi niin läheistemme vuoksi.

3.

mut mua auttoi yhet laulunsanat jotka edelleen saa vähän itkemään.



"lensin matalalla, liian matalalla, voi törmätä johonkin, niellä koukun ja kohonkin, nousin ylemmäksi, ja kaikki hidastui, muuttui pieneksi ymmärrän, koska näen nyt enemmän"



meillä oli kanssa pahoja ongelmia vuosikausia, läheisen kuolemaa ym.... nyt ajan myötä kun voin katsoa asioita kauempaa tajuan, että ne ovat vain pieni osa elämääni, sillä osalla oli joku tarkoitus mutta nyt näen sen tuskan objektiivisemmin. helposti päätyy isojen ongelmien jälkeen noidankehään jossa tavallaan hysterisoituu pienemmästäkin, pelkää koko ajan eikä pysty enää näkemään sitä suurta kokonaisuutta, että elämä kumminkin jatkuu.

kun tuttava kehotti lukemaan tunneälykkyydestä. Opin jäsentelemään asioita enkä antanut kaiken mennä tunnetasolla niin syvälle itseeni.

mutta eipä täällä kai kukaan ruusuilla tanssi.



meillä on monta projektia perheen kanssa menossa. vaikka osa jutuista on hyviä ja toivottuja, mahtuu joukkoon liuta ei-toivottuja ja hermoja ja jaksamista äärirajoilleen koettelevia asioita.



lisäksi minut pitkään tunteneet ystäväni ihmettelevät vahvuuttani ja selväpäisyyttäni (vaikka sitä itse vlillä epäilenkin :D) kaiken kokemani jälkeen.



vaikka sinusta tuntuu, että kaikki paha osuu juuri sinulle, haluan vain kertoa, että meitä mahtuu siihen samaan junaan aika monta, mutta ei se aina päälle näy.

Mutta jos on aina piirissään se jolle käy huonosti ja tuttaville, naapureille ym jotka tuntee ja tietää, käy äina hyvin, niin varmasti syö "miestä". En ole ap.

sitähän tässä ihmetellään, että miksi joidenkin elämä menee tuolla tavoin, kun ei kuitenkaan muilla. En toivo tietenkään kenellekään vaikeuksia, mutta ihmettelen, miksi ne tulevat niin suurena taakkana meille. Minulle eräs ystävä sanoi, että hän ei tajua, miksi meidän perheeseen tulee noin paljon surua, murhetta, sairautta, kuolemaa ja muita vaikeuksia. Kaikki ystäväni ja tuttavani tuntuvat ihmettelevän samaa. Meille on viimeiset 15 vuotta kasautunut sellaisia vaikeuksia samaan perheeseen, että monet eivät edes tunne yhtään ihmistä joka olisi kokenut edes yhden näistä vaikeuksista, puhumattakaan sitten kaikki yhtäaikaa. Minä ihmettelen myös, mitä pahaa oikein olen tehnyt, tai lapseni. Meidän täytyy olla tosi kauheita.