Lue keskustelun säännöt.
Mikä sinusta on rankinta lapsiperheen arjessa?
Kommentit (47)
Syötä ensin lapset tai katso että evästä on mukana, vaihda vaipat molemmille lapsille, vaihda vaatteet, sekä itselle että lapsille, tappele uhmiksen kanssa, että tämä kaikki saataisiin tehtyä, tyynnytä pienempää samalla, yritä laittautua itse siinä lähtötohinassa...arghh. Kaikki kotoolta lähtemiset yhtä showta ja tappelua, ettei paljon huvita edes mihinkään lähteä. Siitä seuraa kamala tylsistyminen ja elämään tympääntyminen. Kaikkea kivaa voisi tehdä, mutta kun ovesta pääsee lopulta ulos, on jo aivan puhki eikä mikään enää huvita!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun joskus harvoin lähden ihan yksin shoppailemaan ja jätän lapset (3 kpl) kotiin isän tai isovanhempien kanssa. Tiedän että minulla on täysi oikeus ja ansaitsenkin tämän pienen breikin, mutta tuntuu kuitenkin siltä että pitäisi tehdä jotain hyödyllistä ( yäk !!!) sen sijaan että juoksee vaatekaupasta toiseen. Toisaalta enimmäkseen ostan lapsille vaatteita ja onhan jonkun pakko tehdä sitäkin, mutta kuitenkin tuntuu siltä että tuhlaa aikaa kun pitäisi tehdä jotain muuta HYÖDYLLISTÄ.
Ja sitten kun ei millään saa viestiä perille että pikkuveljen käsistä ei saa repiä leluja. Ei ollut sallitua eilen, ei saa tänäänkän tehdä eikä huomennakaan ole OK.
Kolmea pidät lapsenasi, mutta sitten tämä yksi on vain" erityislapsi" ei sinun lapsi lainkaan vai, pelkkä taakka? Kamala äiti.
tunteitasi suodattamatta tuntea. Ihmisellä on oikeus olla vihainen, väsynyt, ärtynyt, pettynyt tai jopa raivoissaan. Eivät nuo tunteet ole sen huonompia kuin ilo, onnellisuus, hilpeys tai ylpeys.
Sun elämäsi jää valitettavan väritömäksi, jos sulla ei ole käytössä kuin osa tunteista. Ei elämä ole vain mustaa tai valkoista, siihen väliin mahtuu paljon eri sävyjä.
Toivottavasti sallit lapsillesi aidot tunteet! Todella vahingollista, jos erityislapsi tai sisaruksensa eivät saa tuntea surua vajavaisuudestaan vaan on oltava onnellinen ja kiitollinen koko ajan, että on edes elossa.
miksi yleensä teitte lapsia, kun se on noin vaikeata?
Meillä ei ole koskaan ollut mitään ylitsenpääsemätöntä ja lapsiakin on kolme ja yksi erityislapsi!
Ja aina olen jaksanut, olisiko teillä hiukkasen asenteessa parantamisen varaa vai missä on vika?
Totta kai on rankkaa jos asennoituu että on rankkaa!
Kiva lukea että muillakin samanlaisia ajatuksia...
Rankinta on, että päivät on tätä samaa: heräät, teet aamupalan, siivoat sotkun, teet ruoan, lähdette ulos, syötte, siivoat sotkun, leikität lapsia, teet välipalaa, siivoat sotkun, lähdette ulos, odotat miestä kotiin, teet ruokaa, syötte, siivoat sotkun, lapset nukkumaan, teet kotitöitä... Ei tästä oikein aikuinen virikkeitä saa.
Lisäksi mua ärsyttää ne yliäidit, jotka ei ymmärrä, että ei tää kotiäidin homma ole kaikkien mielestä se ihanin asia maailmassa.
Onneksi mies auttaa lastenhoidossa paljon ja kohta silläkin alkaa loma....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jatkuva sairastelu, uhma ja jatkuva joka asiasta poraaminen
sanoisin, että kaikista rankinta on jatkuva huono omatunto siitä, ettei kerkeä/jaksa/viitsi huomioida tarpeeksi jokaista lasta YKSILÖNÄ.
Arki pyörii hyvin, katkonaisten öitten kanssa pärjään ja kotityötkin jaksan tehdä. Mutta sitten tuo, että keskittys edes hetken joka ikinen päivä jokaiseen lapseen vuorollaan yksin, kuuntelis, tekis jotain kivaa jne. Siinä on NIIN paljon parantamisen varaa ja kannan siitä jatkuvaa syyllisyyttä. Pitäis kai osata jättää vaikka ne kotityöt vähemmälle tai ottaa aina reissuun vain yksi lapsi,mutta..