Mikä sinusta on rankinta lapsiperheen arjessa?

kun yrität rauhoittaa lapsia nukkumaan ne vaan innostuu lisä ja lopulta kaikki huutaa

kun ei enää millään jaksais ja on pakko tehdä kuitenkin tietyt asiat. Ja se, että joskus mikään sana ei auta.

ja sellainen riittämättömyyden tunne. Välillä tulee annettua periksi, kun ei enää jaksa komentaa..

Erityisesti sairastelu. Jatkuva univaje rassaa myös.

riemusta. Yöllä korvat soi niin ettei uni tule ja jatkuva väsymys tehnyt musta aivan lahopään.

Eli kun tajuaa kuinka suuresta on vastuussa.

Jos saisi nukkua tarpeeksi, jaksaisi melkein mitä vaan - väsyneenä taas pienetkin vastoinkäymiset hyökkäävät päälle ja meteli moukaroi tajuntaa jne jne.

se ettei ole tukiverkostoa. Jos vaikak kerran vuodes sais lapset hoitoon yhtäaikaa, jaksaisin vaikka kuinka ison suurperheen.

Siis se miten perhe-elämä vaatii pitkäjänteisyyttä - arkea on jaksettava pyörittää vaikka kuinka ei jaksaisi. Perhettä ei voi laittaa sivuun joksikin aikaa jotta voisi elää "sinkkuna" jonkun aikaa - tai kai voisi mutta se jättäisi aikamoiset arvet perheeseen.



Ehkä se että esikoisemme on 12-vuotias erityistä tukea vaativa lapsi korostaa jotenkin tätä pitkäjänteisyyden vaatimusta - lapsen puolesta on jaksettava taistella. On jaksettava päivästä toiseen vääntää samoista asioista ja samalla ymmärtää ettei lapsi tahallaan tee/jätä tekemättä asioita. Karille matkalla oleva parisuhde on myös aika rankka asia tässä arjen pyörittämisessä. - Päivä kerrallaan tässä elellään...



Onneksi mulla on kodin ulkopuolista elämää paljon, ilman sitä ei jaksaisi.



T. kolmen äiti

vaikka olisi miten väsynyt. Vastuu.

miehen työn vuoksi (3 lasta)

Arjet varsinkin on niin tasaisen harmaita että oksat pois.

Aamupala, lapset hoitoon, itse töihin, lapset hoidosta, kotiin, ruokaa, pyykkiä,tiskiä, lapset nukkumaan, parituntia telkkaria/nettiä ja itse nukkumaan.

Eikä viikonloput paljon eroa tuosta paitsi päivällä leikkipuistoa, pyöräilyä tms.



2 lapsen yh.

ja niin helppo, tyytyväinen ja iloinen tapaus että eipä meillä oikeastaan ole mitään todella rankkaa. Jos tästä helposta tilanteesta kuitenkin valitsee sen vaikeimman asian, niin se on katkonaiset yöt ja väsymys.

Lapsia ei voi päivä toisensa jälkeen istuttaa television tai muun vimpaimen eteen viihdyttämään itseään. Leikkiä ei lasten kanssa tarvitse, mutta niiden kanssa täytyy olla elävässä vuorovaikutuksessa, ellei sitten halua jälkeläisestäään umpimielistä sosiopaattia. Tämä on ajoittain työlästä, sillä viidyn erinomaisesti omissa oloissani, eikä elämäntapaerakkouskaan olisi kohdallani mahdoton ajatus. Noh,pitänee harkita asiaa lasten muutettua pois kotoa...

joku roikkuu jatkuvasti puntissa ja joka puolella kaikuu: äiiiitiiiii! Ei hetken omaa rauhaa...



t. kotiäiti ja 2 "takiaista"

eli voi tehdä vain lasten juttuja, ei koskaan aikuisten. Riittämättömyyden tunne, rahan puute ja hirvittävä kiire on myös rankkoja juttuja.

aikoinaan, nykyisin lapsiperhe-elämän alituinen "hektisyys"

En ehdi olla töissä koko tarvittavaa aikaa, en ehdi olla tarpeeksi lapsen kanssa, en ehdi koskaan nukkua tarpeeksi, en ehdi tavata ystäviä, en ehdi katsoa telkkaria kuin 1 krt/kk, en ehdi lukea Hesarista kuin pari sivua per päivä. En ehdi tehdä perusteellista kotiruokaa enkä siivota kuin pakolliset imuroinnit. En tajua mihin se kaikki aika menee. Aina huono oma tunto, kun tekemättömiä asioita on sata ja yks. Kesälomaa tänä kesänä ruhtinaalliset 3 pvä.



Ja vannon, että olen supertehokas ajankäyttäjä. Kaikki on vaina vaan vedettynä niin tiukille, etten jaksa enää. Voi kun voisi joskus vain istua 5 min ja ihmetellä, että mitähän sitä tekisi.



Täällä töissä roikun AV:lla, kotona en ikinä ehtisi.... Ja nyt töihin, että pääsisin joskus kotiinkin.

Se, että on jaksettava aina vaikka ei jaksaisikaan.



Kun lapset ovat isompia kuten meillä, alkaa sitten tulla enemmän huolta, kun liikkuvat jo omin neuvoin ja eivät ole aina silmien alla, kuten pieninä.

Työ vie voimia, jatkuvat aikataulut rasittavat, ja niitä on vaan siedettävä, että perhe elää. Haluaisin olla aina jaksava ja hyväntuulinen, kuunteleva äiti, mutta en pysty siihen. Se harmittaa eniten.