Mitä lelua et saanut lapsena vaikka kuinka halusit?

Niitä pimeässä hohtava Legoja (tai vastaavia palikoita) joita myytiin Ostoskanavalla.

N27

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Legoja, siis oikeita legoja. Siihen aikaan ei vielä edes kauheasti ollut mitään törkykalliita erikoislegopaketteja joista voi kasats tasan yhden tai kaksi juttua. Olisin ollut ihan peruspalikoihin tyytyväinen.

Vesipyssyä, sain sitten lainata naapurin pojilta kesäisin vesisotaa varten, mutta mä sain aina sen huonoimman.

Vesipyssyn vielä ymmärrän jotenkin, sitä pystyy sentään turvallisuudellakin perustelemaan, mutta miksi tyttö ei saisi leikkiä legoilla?

Miksi ajattelet että oli sukupuolesta kiinni? Mulla oli 70-80-luvulla hyvinkin tyttömäisiä legoja, joistain pystyi rakentamaan jopa koruja.

Miehelläni taas ei ole ollut ollenkaan legoja, hän epäilee sen johtuneen vanhempiensa köyhyydestä.

No itseasiassa en tiedä, ei se meillä ainakaan rahasta ollut kiinni (halvalla olis saatu sukulaispoikien jämiä esim. ja uusiinkin olis ollu varaa),. Mieluummin ajattelen, että se oli sukupuolesta kiinni, kuin siitä, että vanhemmat ei vaan halunnu hankkia mulle jotain mikä olisi aidosti ilahduttanut. Ja kyllä, näistä legoista keskusteltiin vuosia.

Kasvoin varakkassa perheessä joten sain ihan kaiken mitä halusin ja enemmänkin, mutta minulle tuli syyllinen olo niistä. Muistan jopa tällaisen jutun lapsuudesta:

Olin alle kouluikäinen, pakkasin kotoa löytämääni laatikkoon omia lelujani, ja kirjoitin (osasin kirjoittaa ja lukea jotenkuten tuolloin, huom) laatikon päälle että AFRIIKAN LAPSET ja kävin raahamassa sen lähimmän postilaatikon viereen joka oli puiston reunassa.

Mummoni oli huomannut laatikon käymään tullessaan, tunnisti sen koska oli ostanut äidilleni jotain arvokasta kyseisessä laatikossa, ja sain nuhteita siitä kun olin pakannut kalliita leluja ja jättänyt heitteille.

Mummo oli itse mukana järjestöissä jotka keräsivät rahaa kehitysmaihin, joten ihmettelin että oliko minun Afrikan lapsille tarkoitettu lahja huonompi kuin mummon ja hänen ystävänsä järjestämät keräykset.

Vierailija kirjoitti:

Niitä pimeässä hohtava Legoja (tai vastaavia palikoita) joita myytiin Ostoskanavalla.

N27

Hohtavia*

Myös Gameboy color jäi kinuamisesta huolimatta saamatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Legoja, siis oikeita legoja. Siihen aikaan ei vielä edes kauheasti ollut mitään törkykalliita erikoislegopaketteja joista voi kasats tasan yhden tai kaksi juttua. Olisin ollut ihan peruspalikoihin tyytyväinen.

Vesipyssyä, sain sitten lainata naapurin pojilta kesäisin vesisotaa varten, mutta mä sain aina sen huonoimman.

Vesipyssyn vielä ymmärrän jotenkin, sitä pystyy sentään turvallisuudellakin perustelemaan, mutta miksi tyttö ei saisi leikkiä legoilla?

Miksi ajattelet että oli sukupuolesta kiinni? Mulla oli 70-80-luvulla hyvinkin tyttömäisiä legoja, joistain pystyi rakentamaan jopa koruja.

Miehelläni taas ei ole ollut ollenkaan legoja, hän epäilee sen johtuneen vanhempiensa köyhyydestä.

No itseasiassa en tiedä, ei se meillä ainakaan rahasta ollut kiinni (halvalla olis saatu sukulaispoikien jämiä esim. ja uusiinkin olis ollu varaa),. Mieluummin ajattelen, että se oli sukupuolesta kiinni, kuin siitä, että vanhemmat ei vaan halunnu hankkia mulle jotain mikä olisi aidosti ilahduttanut. Ja kyllä, näistä legoista keskusteltiin vuosia.

Ja tarkemmin ajatellen kyse lienee ollut juuri siitä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nainen 49-v.

Aito Barbie. Niitä takkutukkaisia, heppoisia, jaloista herkästi halkeavia oli muutama, mutta koskaan en saanut aitoa ja se harmittaa vieläkin. Sain viikkorahaa 3 markkaa ja Barbien hinta oli muistaakseni 60-70 markkaa (saattoi olla enemmänkin), joten minun olisi pitänyt olla ainakin puoli vuotta ostamatta yhtään mitään, että olisin pystynyt säästämään tuon summan. Tuohon aikaan ei ollut kirppareita olemassa, että olisi saanut ostettua käytettynä.

Mullakin oli vain niitä kauheita 70-luvun feikkibarbeja, joiden tukka haisi pahalle ja puolet naamasta oli sinistä luomiväriä :D En tiedä miksen koskaan saanut vanhemmiltani oikeaa, kai se sitten oli rahakysymys. Olin ehkä hieman kateellinen luokkakaverille jolla oli niitä varmaan 10, mutta ei koskaan edes leikkinyt niillä.

En tiedä tiesivätkö vanhempani edes, että Barbie oli minun harras toiveeni. Meillä oli monilapsinen ja suht köyhä perhe, enkä kehdannut pyytää ikinä mitään, kun olin kuullut, minkälaisia keskusteluja vanhemmat kävivät rahasta :( Ehkä homma olisi kaatunut ihan tasapuolisuuteenkin eli kun ei kaikille oltaisi kuitenkaan pystytty ostamaan, niin ei sitten minullekaan. Joululahjapaketteja me saatiin paljon ja oltiin tyytyväisiä niihin, vaikka äiti kertoi myöhemmin taktiikkansa eli hän paketoi kaiken, mitä me oltaisiin muutenkin saatu kylmänä vuodenaikana (lämpimät yöpuvut, sukkia, lapasia, alusvaatteita) ja sitten jokaiselle muutama paketti jotain tilpehööriä. Ihan täydestä tuo meihin meni ja oltiin innoissaan kauniista yöpuvuistakin😊

Olenko poikkeusyksilö, kun en ainakaan muista, että en olisi saanut jotain tiettyä leikkikalua. Olin lähipiirini ainut lapsi melko pitkään, joten lelujakin tuli niin jouluna kuin syntymäpäivänäkin. Lisäksi läheiseni olivat niin ennakkoluulottomia, että minulle ostettiin sekä tyttöjen että poikien leluja. Kyllä minä leikin mukeillakin ja jo varhain tein niille itsekin vaatteita. Toisaalta ehkä yksi rakkaimmista leluista oli joululahjaksi saamani iso puinen puna-keltainen kippiauto. Se oli niin suuri, että saatoin istua sen lavalla ja laskea mäkeä. Hyvä leikkikaverini sai myös kippiauton, vaaleansinisen, jossa oli taskulampun patteri ja ajovalot! Näillä me laskettelimme pihojemme välissä olevaa mäkeä alas. Ja autotyttönä olen pysynyt koko ikäni!

50-luvun pikkulikka

En koskaan saanut Ken-nukkea, olen vieläkin katkera :D

N29

Barbien avoauto.

34v. nainen.

Näin joskus lapsena naapurissa jätti-Pikachu pehmolelun ja kinusin vaikka kuinka kauan että saan samanlaisen. Sen sijaan sain Pikachu-pyyhkeen. Eihän sitä lapsena tajunnut millainen pettymys oli saada vain joku "hyödytön" pyyhe, mutta nyt ihan huvittaa.

en muista halunneeni mitään lelua kovin paljon. Mutta toivoin kovasti polkupyörää tossa 7-10 v, en saanut, ja sit joskus 12 v tennismailaa, en saanut. Sain sit 13 v ekasta kesätyöstä rahaa ja sain mailan ja pallot ostettua. Ja sit kun kasvoin  n 10 v saatoin käyttää aikuisten pyöriä.

nainen , s 1961.

Vierailija kirjoitti:

Hieno Playmobil talo

T. Av-mammma-81

Sama täällä. Maksoi muistaakseni 1000 markkaa, joka oli silloin todella iso raha.

Lapsuuden elin työttömien teinivanhempien ison lapsilauman kanssa 90-luvun laman alla. Rahaa oli vähän ja siksi moni lelu jäi saamatta. Lapsuus sinänsä oli hyvä; turvallinen koti, oli ruokaa, ei ollut tupakkaa tai viinalla läträämistä, väkivaltaa tmv. Ainoastaan vähän rahaa.

Nukkekotia haaveilin aina saavani. En saanut.

Nyt sitten aikuisena ostin sellaisen ja omien lasteni kanssa olen sitä laittanut ja sinne askarrellut juttuja. Tuunattu sellainen perus Lundby, joka oli turhan kasari-pinkki-liila; nyt väreinä sinistä, oranssia, vihreää. Sellaista, että meillä tykkää sekä äiti, tyttö että poika.

Sain kaikki mahdolliset lelut, mitä ikinä halusinkaan ja vielä enemmän, vaikka oikeasti olisin halunnut jonnekin etelään reissuun ja merkkivaatteita. Meillä oli leluja ja pelejä ja hieno koti, mutta ei koskaan käyty missään ja jouduin pukeutumaan marketin rääsyihin (90-luvulla ja 2000-luvun alussa ne olivat rumia vaatteita). Nyt omien lasten kohdalla pidän huolen, että matkustellaan ja saavat pukeutua mieluisiin vaatteisiin.

Mä en saanut nivelbarbia🙁Naapurin tyttö sai ihan normi kauppreissull, Mä en koskaan...

Legot ovat aika kalliita ja niiden ostamiseen liittyy se pakollinen keräily. Kun ostat yhden kalliin paketin, joudut ostamaan niitä jatkossakin lisää, koska yhdellä paketilla ei kauan rakennella. Peruspalikoitakin joutuu ostamaan aika paljon, että niillä pääsee oikeasti luovasti leikkimään.

Minulla ja sisaruksillani oli paljon leluja ja myös niitä legoja. Legot ja playmobilet ovat edelleen käytössä sisaruspuolilla. En muista, että koskaan olisin halunnut jotain aivan älyttömästi ja jäänyt ilman. Barbin mukana tulleet hiusvärit tosin "katosivat" mystisesti ja äiti "unohti", että sellaiset olivat olleet olemassa. Värit olivat sellaisissa pumppupulloissa olevia vaahtoja, joilla pystyi värjäämään omaa tai Barbin tukkaa hetkellisesti pinkiksi tai haalean siniseksi.

Kinusin tekniikkalegoja 80-luvun alussa eli niitä hienompia joissa oli moottoroituja osia ym. mutta isän ja äidin mielestä ne oli vähän vanhemmille lapsille joten eivät ostaneet. Olin 7-vuotias tuolloin.

Ostivat minulle mm. talo-legosarjoja ja rakentelin niistä isot kaupungit katuineen, leikkipuistoineen, pihoineen heppatalleineen kaikkineen. Siihen meni paljon aikaa ja ne olivat huoneeni lattialla.

Muistan vielä elävästi sen kun meillä oli jotkut juhlat ja naapurustosta tuli väkeä ja lähinnä aikuisia käymään, niin vanhemmat olivat ylpeitä kun olin saanut aikaan tuollaisen ja esittelivät legokaupunkiani kaikille, ja väki oli sanonut että voi kun teidän tytöstä tulee varmasti arkkitehti (ps. en tiennyt tuolloin ensinnäkään että mikä on arkkitehti, ja näillä minun matematiikan taidoillani tuskin olisi edes päässyt, hah!)

Lopulta eräs naapuri eli isomahainen iso setä kompuroi kännissä ja kaatui legokaupunkini päälle ja suorastaan murskasi sen. Sen jälkeen minulla meni maku legoihin koska ei kiinnostanut alkaa korjaamaan niitä kasaan.

Nukkekoti

Mä toivoin koko lapsuuteni ajan keinuhevosta, mutta turhaan.

Mei ei muutenkaan saatu koskaan ns. toiveleluja, harvoin saatiin yhtään mistään, mutta jos saatiin, ne oli sellaisia joita isä itse halusi.

Vierailija kirjoitti:

Kasvoin varakkassa perheessä joten sain ihan kaiken mitä halusin ja enemmänkin, mutta minulle tuli syyllinen olo niistä. Muistan jopa tällaisen jutun lapsuudesta:

Olin alle kouluikäinen, pakkasin kotoa löytämääni laatikkoon omia lelujani, ja kirjoitin (osasin kirjoittaa ja lukea jotenkuten tuolloin, huom) laatikon päälle että AFRIIKAN LAPSET ja kävin raahamassa sen lähimmän postilaatikon viereen joka oli puiston reunassa.

Mummoni oli huomannut laatikon käymään tullessaan, tunnisti sen koska oli ostanut äidilleni jotain arvokasta kyseisessä laatikossa, ja sain nuhteita siitä kun olin pakannut kalliita leluja ja jättänyt heitteille.

Mummo oli itse mukana järjestöissä jotka keräsivät rahaa kehitysmaihin, joten ihmettelin että oliko minun Afrikan lapsille tarkoitettu lahja huonompi kuin mummon ja hänen ystävänsä järjestämät keräykset.

Voi sua 💟