Ymmärtäisitkö mistä näytelmässä on kyse jos siitä sanottaisiin, että se "perustuu poststrukturalistisen minä-singulariteetin kieltämiseen ja armon käsittämiseen subjektiivisena, ei minkään uskonnon antamana objektiivisena totuutena"?

Vaikeeta on. Kai sen jotenkin ymmärsin mutta konteksti täysin hukassa. En jaksa muutenkaan tätä singulariteetti-keskustelua ollenkaan.

Mutta tuohon suuntaan varmaan maailman on menossa - poststruktulaariseen suuntaan.

Onko usko uhka vai mahdollisuus?

Hehee.. en tajua mitään

Ymmärtäisin. Siinä on kyse siitä, että minun on parempi kiertää se kaukaa.

En edes harkitsisi tuon näytelmän katsomista.

t. Singularis Porcus

Oi Matti, katso kuinka monta sivistyssanaa!

No täytyis kyllä tietää vähän enemmän siitä näytelmästä ja ehkä nähdäkin se ensin. Ei tuo yksinään kerro oikein mitään ilman kontekstia.

Riitta kirjoitti:

Vaikeeta on. Kai sen jotenkin ymmärsin mutta konteksti täysin hukassa. En jaksa muutenkaan tätä singulariteetti-keskustelua ollenkaan.

Mutta tuohon suuntaan varmaan maailman on menossa - poststruktulaariseen suuntaan.

Onko usko uhka vai mahdollisuus?

Tarkoitat epäilemättä poststrukturaalista.

Mutta joo, en ymmärtänyt juurkaan muuta koko filosofisesta mietinnästä. Varmaan on hyvä, että näitäkin pohtivia ihmisiä on jonkin verran, kunhan päätösvalta ei ole heillä - silloin mennään heikoille jäille, kuten aina, kun joku pieni mutta äänekäs vähemmistö on äänessä.

Joo, ymmärrän kyllä. Kuvaus herätti mielenkiintoni, sillä minusta armon käsite kaipaisi päivitystä. Nykyisin se esiintyy joko uskonnollisessa puheessa tai sitten arkipsykologisessa "Pitää olla itselle armollinen" -jargonissa. Mikä näytelmä tämä on?

Olen kolmikymppinen lihaa syövä heteromies, jolla on taiteidentutkijan koulutus.

Niin, ja ilman koulutustani en varmastikaan ymmärtäisi.

Minusta kuvaus kuulostaa ristiriitaiselta. Sen alkuosa tuntuu johtavan eri suuntaan kuin loppuosa. Kiinnostaisi tietää, mistä näytelmästä on kyse.

Kuulostaa aivan näytelmältä jossa koko näytöksen ajan yksittäinen mies ru**kaa keskellä lavaa.

Teksti on pinnallisesti paradoksi. Lauseen alussa sanotaan näytelmän perustuvan jälkiteollisen maailman minä-keskeisyyden kieltämiseen itse itselle annettavan armon kautta. Paradoksi on kuitenkin vain pinnallinen jos ymmärretään miten armoton todellisuuskäsitys tämä oman elämän sankaruus oikeasti on. Tematiikan peusteella arvaisin, että kyseessä on Jussi Parviainen.

Kylmä jätkä kirjoitti:

Teksti on pinnallisesti paradoksi. Lauseen alussa sanotaan näytelmän perustuvan jälkiteollisen maailman minä-keskeisyyden kieltämiseen itse itselle annettavan armon kautta. Paradoksi on kuitenkin vain pinnallinen jos ymmärretään miten armoton todellisuuskäsitys tämä oman elämän sankaruus oikeasti on. Tematiikan peusteella arvaisin, että kyseessä on Jussi Parviainen.

Sama henkilö tuli mieleen. Alkoi kyllä kiinnostaa tuo näytelmä.