Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mies ja syömisen tarkkailu
30.08.2017 |
Olen muutaman kk:n seurustellut uuden miehen kanssa, joka on kaikin puolin ihana ja huomioonottava. Ainoa asia mikä meinaa välillä rassata on miehen syömiseen tarkkailu tai rajoittaminen.
Toisaalta, eihän asia ole "minun ongelmani", mutta välillä se silti mietityttää.
Olen itse kulinaristi ja tykkään hyvästä ruuasta. En juurikaan juo, en polta tupakkaa, tykkään kohtuullisen terveellisistä elämäntavoista. En silti juurikaan nipota niiden kanssa, nautiskelen elämästä tasapainoisesti ja koska paheita ei juurikaan ole niin hemmottelen itseäni hyvällä ruualla. Siihen liittyy myös monipuoliset salaatit, hyvät raaka-aineet. Mies tykkää myös hyvistä ruuista ja on hyvä laittamaankin ruokaa. Mutta kun on syöty hyvin, välillä vaikkapa haettu jotain ruokaa ja herkuteltu niin miehelle tulee huono omatunto asiasta, ei olisi jotenkin saanut nauttia. Usein kommentoi, että pitää käydä ainakin parin tunnin lenkki/pyöräily jne. Aamusta iltapäivään saattaa mennä hedelmän ja kahvin voimalla, iltapäivällä vasta oikeaa ruokaa ja se voi olla taas päivän viimeinen syöntikerta. Viikonloppuisin kommentoi, että kunhan arki taas alkaa niin on pois ruokakaappien ääreltä ja päivä meneeki taas rahkan voimalla, ei maha kasva. Mies liikkuu työnsä puolesta päivän aikana paljon.
Hyvähän se on,että pitää painostaan huolen. Minä siitä en todellakaan huomauttele eikä ole painolla minulle väliä, kunhan nyt ei merkittävästi ylipainoinen ole eli kunhan jonkunlainen balanssia pysyy. Myöskään syömisiinsä en puutu. Mutta toivon, että silloin kun saadaan nautiskella hyvästä ruuasta hetkisen kahden kesken (molemmilla myös lapsia) niin voisimme sen tehdä hyvällä omallatunnolla ja ettei muutenkaan syöminen olisi niin big deal. Erona myös se, että hän käyttää kaikessa rasvattomia tuotteita, minä taas välttelen kaikkea rasvatonta teollisesti käsiteltyä, joissa paljon lisäaineita.
Miehen ex on terveysintoilija ja harrastaa laidasta laitaan uusimman trendin mukaisia lajeja. Itselläni entinen urheilutausta ja olen myös nähnyt mitä on urheilu ja siihen liittyvät lieveilmiöt kuten syöminen, kun hommat menee yli. Harvoin tiukkaa dieettiä noudattava ja pakonomaisesti harrastava voi muutenkaan hyvin. Olivat 10 vuotta yhdessä ja toki siinä ajassa muotoutuu elämään tietyllä tavalla ja tavat voi olla aika syvälläkin. Onko mitään tehtävissä asioiden muuttamiseksi? Joskus koitan aina höllätä miehen ankaria kommentteja ruokaan ym. liittyen. Vai täytyykö vain hyväksyä jonkinlainen exän "varjo".
Elämä ja arki on kiireistä töineen, perhe-elämän ja opiskelun yhdistämisineen. Teen vastuullista työtä ihmisten parissa ja elämä sekä työ kokemuksineen on kyllä opettanut itselleni tietynlaista armollisuutta itseä kohtaan. En jaksa nipottaa tällaisten asioiden vuoksi vaan vapaahetkinä voin suoda itsellenikin jotain hyvää, en täytä vapaa-aikaani pakollisella harrastamisella, välillä vain olen ja nautin vapaasta, lasten kanssa olemisesta, miehen kanssa vietetyistä pienistä kahdenkeskisistä hetkistä. Voin myös harrastaa liikuntaa ihan samalla tavalla fiiliksen mukaan ja tykkään luonnossa liikkumisesta, joten siellä usein olenkin. Mutta en pakosta.
Kommentit (11)
Aloittajan miesystävällä on syömishäiriö, jos syömisen jälkeen iskee huono omatunto ja ptää päästä polttamaan kalorit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No miltä mies näyttää ulospäin? Lihaksikas, alipainoinen vai normaali? Miten suhtautuu omaan kehonkuvaan? Ota asia puheeksi. Muista, että henkinen puoli on syömishäiriössä suuressa osassa. Voisit myös ehkä kehua miestä ulkonäöstä. Ei missään nimessä mitään, että olet laihtunut/lihonut. Jotain neutraalia, kuten kivat hiukset yms.
Vierailija kirjoitti:
Aloittajan miesystävällä on syömishäiriö, jos syömisen jälkeen iskee huono omatunto ja ptää päästä polttamaan kalorit.
Siinä taas alan ammattilainen asialla!
Vierailija kirjoitti:
No miltä mies näyttää ulospäin? Lihaksikas, alipainoinen vai normaali? Miten suhtautuu omaan kehonkuvaan? Ota asia puheeksi. Muista, että henkinen puoli on syömishäiriössä suuressa osassa. Voisit myös ehkä kehua miestä ulkonäöstä. Ei missään nimessä mitään, että olet laihtunut/lihonut. Jotain neutraalia, kuten kivat hiukset yms.
Ja kehunkin! Komeaksi ja kuumaksi harva se päivä. On mies minun makuun, rokisti äijä. On hoikka, pieni mahakumpu muttei todellakaan mitään röllykkää. Ihailee itsestään kuvia menneiltä vuosilta, kun oli hoikka. Aikana jolloin ero oli tulossa ja jonka jälkeen menetti ruoanhalunsa ja söi pitkään vähäisesti.
Ikinä en hänen painostaan puhu muuten kuin siitä, että on minulle passeli tuommoisenaan. En haluaisi ainakaan laihemmaksi häntä missään nimessä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei välttämättä syömishäiriöinen, mutta jotenkin ihailee kurinalaisuutta ja ehkä tavoitellessaan peittää jotain ongelmaa. Onko kentien vaativassa työssä miehesi?
Minä olin tuollainen ihan samanlainen kun miehesi, joskus 5v sitten. Olin todella tarkka mitä syön, "pelkäsin" rasvaa ja kaloreita, podin huonoa omaa tuntoa jos söin vaikka liikaa perunoita. Tai jos söin jotain herkkua, vaikka kakkua tai karkkeja, niin siitä vasta tulikin paha mieli. Aina mietin etukäteen että nyt jos käyn tunnin lenkillä niin sitten voin syödä sen pullan. En ollut siis mikään anorektikko, vaan ihan sellainen liikunnallinen ja normaalivartaloinen. Mutta tuo oli jotenkin todella rasittavaa, kun KOKO AJAN stressasi ruuasta, syömisestä ja kaloreista. Tietoisesti ja tiedostamatta. Mulla tuo oli jonkinlainen stressi omasta vartalosta, pelko siitä että lihon, jolloin musta tulee huonompi ihminenja olen epäonnistunut. Onneksi ei ole enää tuollaista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On joillain helppoa. Mä joudin jatkuvasti miettimään et olenhan syönyt tarpeeksi.
Vierailija kirjoitti:
Minä olin tuollainen ihan samanlainen kun miehesi, joskus 5v sitten. Olin todella tarkka mitä syön, "pelkäsin" rasvaa ja kaloreita, podin huonoa omaa tuntoa jos söin vaikka liikaa perunoita. Tai jos söin jotain herkkua, vaikka kakkua tai karkkeja, niin siitä vasta tulikin paha mieli. Aina mietin etukäteen että nyt jos käyn tunnin lenkillä niin sitten voin syödä sen pullan. En ollut siis mikään anorektikko, vaan ihan sellainen liikunnallinen ja normaalivartaloinen. Mutta tuo oli jotenkin todella rasittavaa, kun KOKO AJAN stressasi ruuasta, syömisestä ja kaloreista. Tietoisesti ja tiedostamatta. Mulla tuo oli jonkinlainen stressi omasta vartalosta, pelko siitä että lihon, jolloin musta tulee huonompi ihminenja olen epäonnistunut. Onneksi ei ole enää tuollaista!
Mistä se johtui ja miten pääsit siitä eroon? Onko siis toivoa, että tuo tarkkailu joskus loppuu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajan miesystävällä on syömishäiriö, jos syömisen jälkeen iskee huono omatunto ja ptää päästä polttamaan kalorit.
Siinä taas alan ammattilainen asialla!
Ei tarvita ammattilaista tuo huomaamaan.
Itse saman omassa kropassa kokeneena tunnistaa kyllä merkit heti.
On väärä luulo etteikö miehellä voisi olla syömishäiriötä! Se on vain miesten kohdalla niin suuri tabu ettei siitä puhuta. Itse hoidossa olleena tiedän, että kyllä sieltä miehiäkin löytyy!
Nyt olisi tärkeää että mies itse tajuaisi asian tilan. Ja se vasta vaikeaa onkin! Kieltäminen toimii viimeisen päälle! Näitten sairauksien on vaan ikävä kyllä tapana paheta, ja ne syövät ihmissuhteita pahasti. Jos on sairastuneella tuskallista ja vaikeaa, niin on myös läheisillä. Voisit tutustua aluksi esim. Syömishäiriöliitto Sylin nettisivuihin. Sieltä saa infoa.
Alue: Aihe vapaa
Meillä on samanlainen tilanne sillä erotuksella, että olen itse se mies, joka kyttää puolisoni syömistä. En tarkoituksella, mutta joskus vain tulee kinaa siitä, pitäisikö välillä syödä terveellisemmin tai jättää joskus pullat tai karkit ostamatta. Puolisoni on lihonut koko sen ajan, kun olemme tunteneet, ja on nyt omien sanojensa mukaan muutamia kiloja ylipainoinen. Itse olen normaalipainoinen. Tästä syystä minulle on tunne, että hän voisi syödä terveellisemminkin. Hän sanoo syövänsä kohtuullisen terveellisesti, mutta kyllä ne epäterveelliset valinnat vaan kiloiksi kasautuvat, joten siinä mielessä mukana näyttää olevan itsepetosta.
Puolisoni on kuitenkin kaikin puolin ihana, joten siedän tämän pienen hedonismin ja opettelen olemaan kyttäämättä.