G: maitoallergia ja synnytyssairaalan tutteli
Meillä ilmeni ensimmäiset vatsaoireet 6 pv ikäisenä ja vähän myöhemmin pojalla todettiinkin maitoallergia. Niihin aikoihin tietysti selailin allergialistoja muistelen, että monet imettävät maitoallergisten äidit olivat joutuneet syystä tai toisesta antamaan korviketta alussa. Eli tuntui, että korvike olisi laukaissut allergian, joka reagoi äidinmaidon kautta. (mahdollisesti siis allergia olisi ilmennyt kuitenkin lapsen saadessa kiinteää ruokaa...) Nyt toista odottaessa päädyin kätilön kanssa keskustelemaan aiheesta ja hän oli täysin sitä mieltä, ettei voi pitää paikkaansa. Mitä mieltä olette? Onko kukaan muu huomannut tällaista yhtäläisyyttä vai muistanko ihan väärin?
Kommentit (6)
Meillä on kolme lasta, joista kuopus on kovasti allerginen esim maidolle.
Kaikki lapset on täysimetetty ekat kuukaudet (6kk, 4kk ja 6kk).
Imetys ei ainakaan meidän tapauksessa suojannut allergioilta Kolmosta. Korviketta eivät ole alkutaipaleella saaneet.
Olen miettinyt samaa yhteyttä. Maidonnousuni kesti pitkään, joten ensimmäiset maidot lapsi sai peptidituttelia. korviketta sai jatkossa myös imetyksen ohella. Ja vatsavaivainen oli alusta saakka, jotka helpotti kun siirryimme nutrisoijaan. Mielenkiintoinen aihe...
eli korviketta ei annettu, vaikka lisämaitoa tarvittiin. Isompi sai tuttelia vajaat 6kk ikäisenä tilkan (ei suostunut juomaan sitä). Maitoallergia varmaan oli jo siinä vaiheessa, vaikka ei sitä tiedetty. Pienempi sai maitoa eka kerran altistuksessa 2-vuotiaana, jolloin maitoallergia oli jo alkanut parantua! Allergisoitui rintamaidon kautta maidolle, perunalle ja melkein kaikelle muullekin vajaat 6kk ikäisenä.
Eli älkää surko, ei välttämisellä varmaan olisi voitu allergiaa ehkäistä. Ehkä vähän viivyttää oireiden alkua vain?
yks allergioihin perehtynyt lääkäri sanoi että vastasyntyneille ei missään tapauksessa saisi antaa tuttelia tai muita lehmänmaitopohjaisia korvikkeita ne voivat todella laukaista maitoallergian !
Itse sain allergialääkäriltä melko tiukkasävyisen yksinpuhelun aiheesta lehmänmaitopohjaiset korvikkeet ja allergiat. Oli kyllä tiukasti sitä mieltä, että nykytuktimuksen valossa mitä nuoremmalla vauvalle lehmänmaitopohjaisia korvikkeita annetaan, sitäm suurempi riski on allergioiden puhkeamiselle.
Muistan myös aiheesta lukeneeni jonkun tieteellisen pläjäyksen...kunhan sen jälleen käsiini jaksan etsiä niin pistänpä tiedot tännekin.
joista toinen oli saanut tavallista korviketta ja toinen ei. Tällä vimpalla ei ole diagnoosia vielä tehty, on kuitenkin maitoallerginen ja varmasti moni muukin allerginen. Eikä ole saanut korviketta missään vaiheessa. Eli tämän perusteella ei siis altistusta tavalliselle korvikkeelle tarvita, mutta vaan siis meidän kokemus, kiva kuulla muitakin kokemuksia.