Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Pelkoa Pähkiksessä

Vierailija
23.08.2017 |

Asumme Pähkinärinteessä kerrostalossa, enkä enää tiedä uskaltaako päästää lapsia pihalle keskenään leikkimään.
Täältähän oli se karmea uutinen hesarissa, että mamua olisi puukotettu ihan vieressä. Heti tuli vähän jännittynyt olo, kun sen luin. Lohduttauduin sillä, että oli tapahtunut illalla ja kuulosti vähän ns. rikollisen aineiston tekosilta. Oli kuitenkin saatu kuulostamaan siltä, että uhri olisi ollut täysin sivullinen ohikulkija, joten en täysin pystynyt rauhoittumaan, vaikka ajattelinkin, että emme ole rasistiääliöiden kohderyhmää ja tuskin suomalainen rasistiääliö kajoaisi pikkulapsiin pihalla.

Mutta nyt kun jouduin korjaamaan tulkintaani tapahtumista, niin käteen jäikin paljon suurempi huoli. Meidän asuinalueellamme on siis maahanmuuttajanuorukaisia, joilla on rettelöintitaustaa ja, jotka ovat valmiita kärjistämään vastakkainasettelua vanhempiensa tuella. Juoru myös kertoi, että ei ole mitään psyykkisiä estoja kajota pikkulapsiin.
Helpottaisi jos voisi olla edes varma, että kysymyksessä oli taas kerran syrjäytyneiden keskinäiset kahinat. Mutta en tiedä rauhoittaisiko sekään tarpeeksi.
Hesarikin heittää jatkuvasti bensaa liekkeihin ja lietsoo vastakkainasettelua minkä ikinä kerkiää. Mitä ihmettä tässä pitäisi ajatella saati tehdä?

Kommentit (29)

Vierailija
1/29 |
23.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

No älä sitten päästä.

Pähkinärinne ei ole edes mikään lintukoto, jossa mitään ei tapahdu ikinä. Miksi nyt yhtäkkiä pelkät?

Vierailija
2/29 |
23.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juu, vantaalaisena minuakin huolestuttaa vastuuton vastakkainasettelu ja huhupuheiden levittely. Nuo ihmiset ei ymmärrä, että meidän pitää elää täällä keskenämme. Itse asun hyvin lähellä moskeijaa esim. 

Enemmän olen ollut huolissani suomalaisista juopoista ja en kaipaa lisää jännitteitä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/29 |
23.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toivotaan, että joku järki ja maltti pysyy ihmisillä.

T.Vantaalainen

Vierailija
4/29 |
23.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No älä sitten päästä.

Pähkinärinne ei ole edes mikään lintukoto, jossa mitään ei tapahdu ikinä. Miksi nyt yhtäkkiä pelkät?

Mua häiritsee näissä keskusteluissa toisten mielipiteiden ja tunteiden vähättely. Ihan puolin ja toisin, niin maahanmuuttajat ja kantasuomalaiset huomaa kuinka tilanne on jännittynyt. Ei kaivata kansankiihottajia lietsomaan turhia pelkoja ja vastakkainasettelua lisää, oli se ihminen mistä tahansa poliittiselta laidalta. 

Kyllä asioista ja tunteista tulee saada keskustella ilman että aina vähättellään.

Vierailija
5/29 |
23.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No älä sitten päästä.

Pähkinärinne ei ole edes mikään lintukoto, jossa mitään ei tapahdu ikinä. Miksi nyt yhtäkkiä pelkät?

Myönnän että olen aiemminkin ollut huolissani, koska talossamme asuu rikollinen tai henkilö, jolla on rikollisia sukulaisia. Parhaimmillaan seitsemän poliisiyksikköä on käynyt "jututtamassa" näitä. Ja koska ovat melko vapaamielisiä väkivallan kanssa olen ollut huolissani, josko heidän touhunsa vaarantavat sivullisia ihan vahingossa, vaikka keskittyvätkin lähinnä toisiinsa. Mutta siinä olen järkeillyt, että on riski kasvaa iltaisin ja viikonloppuisin ja on silti pieni, koska "keskittyvät toisiinsa". 

Mutta nyt kun vastakkainasettelu ei olisi jengien välillä vaan etnisten ryhmien välillä niin minunkin lapseni solahtavat kohderyhmään kuin perunat keittoon. Lisäksi näillä "toimijoilla" ei ole mitään virka-aikoja eikä näytä olevan mitään väliä kuka jää alle, kun missiona on levittää pelkoa kaikkiin suomalaisiin. 

Vierailija
6/29 |
23.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muuta pois. Pähkis oli arveluttava ja levoton jo 20 vuotta sitten. Itse en muuttaisi millään sinne.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/29 |
23.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Juu, vantaalaisena minuakin huolestuttaa vastuuton vastakkainasettelu ja huhupuheiden levittely. Nuo ihmiset ei ymmärrä, että meidän pitää elää täällä keskenämme. Itse asun hyvin lähellä moskeijaa esim. 

Enemmän olen ollut huolissani suomalaisista juopoista ja en kaipaa lisää jännitteitä.

Itse en ole ollut huolissani suomalaisista juopoista; ei ehkä vain ole sattunut kohdalle ketään kummoista. Kaikenmaalaiset narkkarit on aiemmin pitänyt kärkisijaa uhkalistalla. Yksi läheltäpiti tilanne on sattunutkin ja siinä oli minuutista kiinni ettei tullut montaa pikkupotilasta ja kuollutta. Sama tilanne ei ole nykyisessä asuinpaikassamme liikennejärjestelyjen takia mahdollinen, joten uhka on pienentynyt huomattavasti. 

-AP

Vierailija
8/29 |
23.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Muuta pois. Pähkis oli arveluttava ja levoton jo 20 vuotta sitten. Itse en muuttaisi millään sinne.

Itsekin toivon, että pääsemme muuttamaan. 

Mutta mitä ehdotat? Minne?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/29 |
23.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Malttia, malttia, malttia, malttia. En ko--ko kommentoi.

Vierailija
10/29 |
23.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse mietin samaa tässä. Eilen ensimmäistä kertaa lapseni (jossa näkyy sukupolven takainen ulkomaalaistausta) meinasi joutua tappeluun koulussa. Tuli tunne, että kaikki vähänkin erilaiset ovat nyt vapaata riistaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/29 |
23.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muuta pois. Pähkis oli arveluttava ja levoton jo 20 vuotta sitten. Itse en muuttaisi millään sinne.

Itsekin toivon, että pääsemme muuttamaan. 

Mutta mitä ehdotat? Minne?

Pansiosta olen kuullut ainoastaan pelkkää hyvää. Varsinais-suomen vehreisiin maisemiin siis.

Jos totta puhutaan niin semmoiseen kuntaan missä ei ole mitään vastaanottokeskuksia. Vaikkakin jos uusi invaasio tulee taas, niin  on sitten turhaa, kun niitähän voidaan väsätä minne tahansa. 

Vierailija
12/29 |
23.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu, vantaalaisena minuakin huolestuttaa vastuuton vastakkainasettelu ja huhupuheiden levittely. Nuo ihmiset ei ymmärrä, että meidän pitää elää täällä keskenämme. Itse asun hyvin lähellä moskeijaa esim. 

Enemmän olen ollut huolissani suomalaisista juopoista ja en kaipaa lisää jännitteitä.

Itse en ole ollut huolissani suomalaisista juopoista; ei ehkä vain ole sattunut kohdalle ketään kummoista. Kaikenmaalaiset narkkarit on aiemmin pitänyt kärkisijaa uhkalistalla. Yksi läheltäpiti tilanne on sattunutkin ja siinä oli minuutista kiinni ettei tullut montaa pikkupotilasta ja kuollutta. Sama tilanne ei ole nykyisessä asuinpaikassamme liikennejärjestelyjen takia mahdollinen, joten uhka on pienentynyt huomattavasti. 

-AP

Vaikka sainkin alapeukkuja, niin juopot ja muut syrjäytyneet täällä on sekoilleet ja häiriköineet. On ryöstetty kauppa ja kiska, juoksukaljaa vedetty ohi, mölisty, huudettu ja riehuttu. Se on se todellisuus jossa minä olen elänyt. En kaipaa vielä tuon päälle turhaa vastakkainasettelua, niin että kaikki myös maahanmuuttajat on hysteriassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/29 |
23.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eihän tästä ole kovin kauaa, kun täällä romanit ammuskeli. Ja tosiaan ei ole mikään lintukoto, mutta mikäpä nykyään enää olisi. Paitsi jotkut hyvin varakkaiden asuinalueet. Kokeile Westendiä tai Kuusisaarta. 

Vierailija
14/29 |
23.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Itse mietin samaa tässä. Eilen ensimmäistä kertaa lapseni (jossa näkyy sukupolven takainen ulkomaalaistausta) meinasi joutua tappeluun koulussa. Tuli tunne, että kaikki vähänkin erilaiset ovat nyt vapaata riistaa.

Ymmärrän kyllä tuon ja pidä ehdottomasti lapsesi puolta. 

Mutta minä pelkään ihan vakavaa väkivaltaa, pahoinpitelyä ja itseasiassa pelkään eniten kuolemaan johtavaa väkivaltaa. 

Koska milläs sen hoitaa? Millä sen korjaa? Se on niin peruuttamatonta.

Ei tällaista ennen tarvinnut ottaa lukuun. Se oli äärimmäisen harvinaista. Jos lääkäriltä kysyisi näistä kasvaneista riskiprosenteista, niin hän pelottelisi ja kieltäisi aivan estoitta. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/29 |
23.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muuta pois. Pähkis oli arveluttava ja levoton jo 20 vuotta sitten. Itse en muuttaisi millään sinne.

Itsekin toivon, että pääsemme muuttamaan. 

Mutta mitä ehdotat? Minne?

Haluatko pysyä Vantaalla? Katso paikkoja, joissa on vankka omistusasuntokanta. Sinne tuskin tulee vastaisuudessakaan suuria määriä pakolaisia. Käy ajelemassa eri alueilla ja katsele minkä näköistä väkeä siellä asuu. 

Vierailija
16/29 |
23.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muuta pois. Pähkis oli arveluttava ja levoton jo 20 vuotta sitten. Itse en muuttaisi millään sinne.

Itsekin toivon, että pääsemme muuttamaan. 

Mutta mitä ehdotat? Minne?

Pansiosta olen kuullut ainoastaan pelkkää hyvää. Varsinais-suomen vehreisiin maisemiin siis.

Jos totta puhutaan niin semmoiseen kuntaan missä ei ole mitään vastaanottokeskuksia. Vaikkakin jos uusi invaasio tulee taas, niin  on sitten turhaa, kun niitähän voidaan väsätä minne tahansa. 

Kiitos, itsekin kaipaisin pois täältä pk-seudulta!

Mutta työt. 

Vierailija
17/29 |
23.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eihän tästä ole kovin kauaa, kun täällä romanit ammuskeli. Ja tosiaan ei ole mikään lintukoto, mutta mikäpä nykyään enää olisi. Paitsi jotkut hyvin varakkaiden asuinalueet. Kokeile Westendiä tai Kuusisaarta. 

Juuri tuohon mainitsemaasi uhkaan olenkin aiemmin ollut "varautunut". 

Lapsemme kyllä leikkivät heidän lastensa kanssa, mutta isien, setien ja serkkujen aktiiviaikaan eivät lapset ulkoile keskenään. 

Mamuja on meillä vaan paljon enemmän kuin tummii. Miten valmiita he ovat lietsomaan tätä konfliktia? Hesaria lukiessa alkaa kuulostaa pahalta. 

Vierailija
18/29 |
23.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muuta pois. Pähkis oli arveluttava ja levoton jo 20 vuotta sitten. Itse en muuttaisi millään sinne.

Itsekin toivon, että pääsemme muuttamaan. 

Mutta mitä ehdotat? Minne?

Pansiosta olen kuullut ainoastaan pelkkää hyvää. Varsinais-suomen vehreisiin maisemiin siis.

Jos totta puhutaan niin semmoiseen kuntaan missä ei ole mitään vastaanottokeskuksia. Vaikkakin jos uusi invaasio tulee taas, niin  on sitten turhaa, kun niitähän voidaan väsätä minne tahansa. 

Kiitos, itsekin kaipaisin pois täältä pk-seudulta!

Mutta työt. 

Siinäpä se. Monet ovat pähkäilleet tota juttua, mutta työkuviot ovat se este. Monet pääkaupunki-seutulaiset haluavat muuttaa jo jonnekkin landelle pakoon, kun tämä monikulttuurisuus mennyt ihan överiksi ja räjähtänyt käsiin.

Vierailija
19/29 |
23.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Juu, vantaalaisena minuakin huolestuttaa vastuuton vastakkainasettelu ja huhupuheiden levittely. Nuo ihmiset ei ymmärrä, että meidän pitää elää täällä keskenämme. Itse asun hyvin lähellä moskeijaa esim. 

Enemmän olen ollut huolissani suomalaisista juopoista ja en kaipaa lisää jännitteitä.

Turun terroristi oli käynyt kuulemma moskeijassa.

Vierailija
20/29 |
23.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä olen huolissani Leppävaarasta. Juuri oli uutinen, että aikuinen kantasuomalainen mies oli lyönyt rappukäytävässä 16-vuotiasta tyttöä siten, että tämä oli pudonnut rappusiin ja saanut aivotärähdyksen!!! Syynä ilmeisesti tytön etninen tausta.

Leppävaaralaisena kannan suurta huolta näistä lapsista ja nuorista, jotka ovat asuneet pienestä asti täällä tai syntyneet täällä. Aivan järkyttävää, että etnisen taustan takia lapsi joutuu väkivallan kohteeksi.

Kaiken vihapuheen on loputtava. Lapsia ja nuoria on suojeltava.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä neljä yhdeksän