Turhautunut kaikkeen - mikä auttaa
Olen kolmekymppiä lähestyvä nainen ja kaikki suoraan sanottuna vituttaa (ja en normaalisti käytä kirosanoja!).
Sairastuin nuorena psyykkisesti ja siinä meni kymmenen vuotta elämästä. Minulla on edelleen masennusta ja ahdistusneisuutta tai taipumus molempiin, mutta muuten olen terve.
En ole tähän mennessä rakentanut elämässäni mitään järkevää. En koe elämää mielekkäänä. Toivoin jo ala-asteikäisenä kuolevani. Jos rohkeus riittäisi hyppäisin junan alle (pelkään että jokin muu tapa vain vammauttaisi). Toivoisin että Suomessa laillistettaisiin eutanasia ja se sallittaisiin myös nuorelle. Olen nähnyt mitä pelleilyä ja kärsimystä ihmiselämä on ja minua ei suoraan sanottuna kiinnosta nähdä tätä loppuun. Toivon että en olisi koskaan syntynyt.
En saa työpaikkaa. Homehdun yksinäisyydessäni yksiössä. Miehet haluavat minusta vain seksiä. Suoraan sanottuna ällöttää.
Haluaisin lapsia, mutta en näe yhtälössä mitään järkeä - enhän itsekään nauti elämisestä
Olenko yksin
Kommentit (3)
Et ole. Kuulostaa ihan joltain mitä itse mietin päivittäin. Tosin en ole tässä elämässä kelvannut edes seksiin.
No kiva - tai siis ikävä - kuulla että en ole yksin ajatusteni kanssa
-ap
Tiedän mistä puhut, mutta. Tunti kerrallaan, kunnes taas tuntuu siltä, että miksipä ei olisi täällä jos nyt kerran on atomit ihan minua varten tällaiseksi kokonaisuudeksi muodostuneet.