Työkaveri "sairaslomalla"
Hän ottaa melko usein yhden päivän sairaslomia (= ei tarvitse sairaslomatodistusta), ja usein sopivasti viikonloppuna (vuorotyö). Silti saattaa päivittää someen noina saikkupäivinä (tai edellisenä iltana/yönä), kun on bilettämässä, kavereiden kanssa ym. Päivitykset snapchatissa sellaisia, jotka poistuvat tietyn ajan kuluttua, eli ei jää jälkikäteen todisteita. Näitä todisteita ei voi myöskään tallentaa screenshotilla, niin ettei siitä tulisi ilmoitusta hänelle.
En tiedä ovatko muu töissä tätä huomanneet. Olen joitakin kuukausia kiinnittänyt asiaan huomiota ja hän on saikulla noin 2 krt / kk, ja useamman kerran ei ole vaikuttanut olevan saikun tarpeessa, vaan kaveriporukalla hengailemassa/baarissa/terassilla.
Mietin, että mitäpä asia minulle kuuluu, ja en haluaisi puuttua muiden asioihin, mutta samalla vituttaa tuollainen lusmuilu. Hän saa normaalisti palkan sairaslomapäivistä, ja "sairastelijan" tilalle pitää tietysti hälyttää toinen työntekijä.
Mitä sinä tekisit?
Kommentit (32)
Käyttäjä6749 kirjoitti:
Meidänkin työpaikalla on näitä, jotka kyttää toisten sairaslomia ja ovat tietävinään milloin ne ovat aiheellisia ja milloin eivät. Se on työnantajan ja ko. työntekijän välinen asia, milloin ja millä perusteella kukin on pois. Nolottaisi kytätä muiden poissaoloja.
No voi tsiisus. Esimerkkitapaus: Menen itse töihin iltavuoroon, ja tämä työkaveri ei ole töissä, koska on sairaslomalla. Illan/yön aikana hän päivittää snappiin itsestään kuvia/videoita baarista. Seuraavana iltana hän ilmestyy töihin, eikä päällisin puolin vaikuta kipeältä. Mikäköhän voisi olla sellainen sairaus, jonka takia ei voi tulla töihin, mutta silti jaksaa ja pystyy bilettää, ja josta kokee vielä äkkiparantumisen vuorokauden sisällä?
VieraiIia kirjoitti:

Oletko lääkäri? Et ole. Älä siis diagnosoi.
Kyllä mä ilmoittaisin työnantajalle. Ihan kylmästi.
🇺🇦🇮🇱

En ole tuo, jolle vastasit, mutta olen lääkäri, enkä äkkiseltään keksi sairautta, joka estäisi töihin menon yhtenä päivänä, muttei bilettämistä.
Käyttäjä2677 kirjoitti:

Sinä et ole lääkäri, miksi esiinnyt sellaisena? Jos olisit lääkäri, tajuaisit, että työkyky riippuu siitä, mitä työ vaatii. Eli pitäisi tietää, mitä tämä henkilö tekee työkseen. Esim. jos hän on päätetyössä, hänellä saattaa olla vaikkapa akuutti näköä heikentävä vaiva, joka ei kuitenkaan estä häntä bilettämästä. Tai hänen ko. vaivaan saamansa lääkitys haittaisi liikaa työntekoa, esim sumentaa näön tai haittaa keskittymistä tms.
Yhtä kaikki, on ihan äärettömän noloa kytätä muiden tekemisiä. Ja on myös noloa olettaa, että työnantaja ei kykene hoitamaan työntekijöiden poissaoloja ilman että Kaikkeen Sekaantuja sekaantuu kaikkeen.

Kuka lähtee puolisokeena bilettämään? Mikä näkövammaan käytettävä lääkitys on sellainen, että vuorokaudessa on taas täysin näkökykyinen?

Itse asiassa diagnoosilla ei välttämättä ole väliä. Sairauslomaa ei saa sairauden vuoksi, vaan siitä johtuvan työkyvyttömyyden. Työkyvyttömyyden voi kyseenalaistaa, jos kykenee bilettämään.
Ja kyllä, se vaikuttaa koko tiimin työhön, jos yhden lintsaamista pitää paikata. Mikä pahinta, sellainen aiheuttaanegatiivista asennetta myös oikeasti sairastavia kohtasn.
Käyttäjä6749 kirjoitti:
Käyttäjä2677 kirjoitti:
Käyttäjä6749 kirjoitti:
VieraiIia kirjoitti:
Käyttäjä6749 kirjoitti:
Meidänkin työpaikalla on näitä, jotka kyttää toisten sairaslomia ja ovat tietävinään milloin ne ovat aiheellisia ja milloin eivät. Se on työnantajan ja ko. työntekijän välinen asia, milloin ja millä perusteella kukin on pois. Nolottaisi kytätä muiden poissaoloja.
No voi tsiisus. Esimerkkitapaus: Menen itse töihin iltavuoroon, ja tämä työkaveri ei ole töissä, koska on sairaslomalla. Illan/yön aikana hän päivittää snappiin itsestään kuvia/videoita baarista. Seuraavana iltana hän ilmestyy töihin, eikä päällisin puolin vaikuta kipeältä. Mikäköhän voisi olla sellainen sairaus, jonka takia ei voi tulla töihin, mutta silti jaksaa ja pystyy bilettää, ja josta kokee vielä äkkiparantumisen vuorokauden sisällä?
Oletko lääkäri? Et ole. Älä siis diagnosoi.
En ole tuo, jolle vastasit, mutta olen lääkäri, enkä äkkiseltään keksi sairautta, joka estäisi töihin menon yhtenä päivänä, muttei bilettämistä.
Sinä et ole lääkäri, miksi esiinnyt sellaisena? Jos olisit lääkäri, tajuaisit, että työkyky riippuu siitä, mitä työ vaatii. Eli pitäisi tietää, mitä tämä henkilö tekee työkseen. Esim. jos hän on päätetyössä, hänellä saattaa olla vaikkapa akuutti näköä heikentävä vaiva, joka ei kuitenkaan estä häntä bilettämästä. Tai hänen ko. vaivaan saamansa lääkitys haittaisi liikaa työntekoa, esim sumentaa näön tai haittaa keskittymistä tms.
Yhtä kaikki, on ihan äärettömän noloa kytätä muiden tekemisiä. Ja on myös noloa olettaa, että työnantaja ei kykene hoitamaan työntekijöiden poissaoloja ilman että Kaikkeen Sekaantuja sekaantuu kaikkeen.
Tyypillisen pomouskovaisen kommentti. Vain pomo on jotain, duunarit ovat aivottomia käskyläisiä joiden kuuluu vain tehdä mitä sanotaan, mitään yhteisvastuullisuutta ei ole (ai niin, seuraavaksi alkaa rutina kapitalistin orjista). Tervemenoa 1900-luvulle.
Käyttäjä2677 kirjoitti:
Käyttäjä6749 kirjoitti:
Käyttäjä2677 kirjoitti:
Käyttäjä6749 kirjoitti:
VieraiIia kirjoitti:
Käyttäjä6749 kirjoitti:
Meidänkin työpaikalla on näitä, jotka kyttää toisten sairaslomia ja ovat tietävinään milloin ne ovat aiheellisia ja milloin eivät. Se on työnantajan ja ko. työntekijän välinen asia, milloin ja millä perusteella kukin on pois. Nolottaisi kytätä muiden poissaoloja.
No voi tsiisus. Esimerkkitapaus: Menen itse töihin iltavuoroon, ja tämä työkaveri ei ole töissä, koska on sairaslomalla. Illan/yön aikana hän päivittää snappiin itsestään kuvia/videoita baarista. Seuraavana iltana hän ilmestyy töihin, eikä päällisin puolin vaikuta kipeältä. Mikäköhän voisi olla sellainen sairaus, jonka takia ei voi tulla töihin, mutta silti jaksaa ja pystyy bilettää, ja josta kokee vielä äkkiparantumisen vuorokauden sisällä?
Oletko lääkäri? Et ole. Älä siis diagnosoi.
En ole tuo, jolle vastasit, mutta olen lääkäri, enkä äkkiseltään keksi sairautta, joka estäisi töihin menon yhtenä päivänä, muttei bilettämistä.
Sinä et ole lääkäri, miksi esiinnyt sellaisena? Jos olisit lääkäri, tajuaisit, että työkyky riippuu siitä, mitä työ vaatii. Eli pitäisi tietää, mitä tämä henkilö tekee työkseen. Esim. jos hän on päätetyössä, hänellä saattaa olla vaikkapa akuutti näköä heikentävä vaiva, joka ei kuitenkaan estä häntä bilettämästä. Tai hänen ko. vaivaan saamansa lääkitys haittaisi liikaa työntekoa, esim sumentaa näön tai haittaa keskittymistä tms.
Kuka lähtee puolisokeena bilettämään? Mikä näkövammaan käytettävä lääkitys on sellainen, että vuorokaudessa on taas täysin näkökykyinen?
Kyllä näyttöpäätetyöskentelyyn liittyy vaivoja jotka estävät nimenomaan sen ruudun tuijottamisen.
Ihan mukavasti voi sanoa, että kun työryhmässä on vain pari työntekijää, joilla ei ole lapsia, niin raakasti vaan sen about kerran neljässä kuussa 3pv saigonia omalla ilmolla kehiin. Sen verran lujasti tulee painettua perheellisten jatkuvia saikkuja paikkaillen. Ja päälle vielä se hysteerinen itku, jos perheellinen ei saa ukkonsa kanssa lomia samaan aikaan, ku mintulla ja vertillä on koulusta loma.
Meillä kolmannesta tuollaisesta sairauspäivästä päätyy työterveyslääkärille, jossa käydään läpi terveystilannetta.
Joo tervetuloa naisvaltaiselle alalle. Hokevat ettei raskaus ole sairaus mutta tasan varma, että sairauksia löytyy ennen mammalomaa ropisemalla, töihin ei tarvi enää vaivautua kun neljäs kk alkaa.
Mun työkaveri on joka kuukausi sen 2-3 päivää pois, koska on kipeä/flunssassa/huono olo/sairas/kurkku kipeä jne. Koskaan ei tule saikulta takaisin nenä vuotavana tai ääni käheänä/maassa, ja ei myöskään koskaan vaikuta edellisenä päivänä mitenkään flunssaiselta.
Valitettavasti meillä ei palkata sijaisia, ja hänen poissaollessaan työtehtävät kaatuvat työkavereiden niskaan, ja tässä tapauksessa mulle.
Mikä siinä onkaan, että jotkut ovat joka kuukausi useita päiviä sairaana vuodesta toiseen, ja toisella on yksi saikkupäivä parin vuoden aikana?
Kaikki työpaikan työt ovat työnantajan töitä. Älä tee saikuttajan osuutta, jätä ne työnantajan huoleksi. Ei kuulu sinulle. Ja saikuttajan bilepostauksista voi ottaa kuvan kuvaruudusta, siitä ei lähde viestiä minnekään.
Kyllä näitä tyyppejä on joka työpaikalla, jotka jatkuvasti ovat sairauslomalla just sen ajan kuin ilman lääkärintodistusta saa olla.
Vähän pidempi työmatka ja kova lumipyry niin sattuukin mahatauti just sille päivälle. Tai lasten syysloma, ai ai kun on kova migreeni jne.
Harvemmilla työpaikoilla tulee kukaan tuuraamaan, kollegojen niskaan ne työt kaatuvat. Ei voi olla aiheuttamatta epäilyksiä, jos jatkuvasti toistuu parin päivän saikut vuodesta toiseen ja vielä kaiken lisäksi somettavat biletyksistään tai perhejuhlistaan sairausloman aikana. Toisilla vain on löysempiä työmoraali, sitten on niitä jotka tulevat sairaanakin töihin, vaikka voisivat jäädä kotiin. Turha näitä saikkurohmuja on puolustella, työnantajat vain voisivat seurata tilanteita tarkemmin. Ei lisää työpaikan yhteishenkeä eikä ole reilua tunnollisia työntekijöitä kohtaan. Oikeat sairaudet on sitten ihan erikseen.
Voihan työkaverilla olla vaikka migreeni, joka alkaa ennen työvuoron alkamista ja loppuu myöhemmin illalla. Onhan tuollainen kyyttäminen aika noloa.
Kyllä niitä on tilanteita, missä ei ole samana päivänä työkuntoinen, mutta voi käydä vaikka kaupassa yms ja näistä on kokemusta.
- äänenkäheys/ääni poissa ja työ jossa joutuu puhumaan /kokoustamaan paljon - silloin annettava äänen levätä rauhassa, jotta ei jää pysyviä haittoja. Kokemusta myös siitä, että kun ei noudata tuota taukoa, niin saa pitkät ongelmat.
- migreenikohtaus
Raskaus myös oma lukunsa ja siihen voi liittyä vaikka mitä.
Mulle tulee toisinaan kummallinen näköhäiriö. Mitään en pysty tekemään, koska näkentässä kelluu kirkkaita valoläiskiä. Ei päänsärkyä, mahdollisesti niska vähän jumissa, kun häiriö menee ohi. Esim. tämän takia voisi olla päivän saikulla, bilettää illalla ja mennä seuraavana iltana ihan terveenä töihin.
Saikuttajat saikuttaa, työpaikasta ja saikun syystä riippumatta. Meilläkin töissä yksi perheellinen työkaveri kiskoo sairaslomia jatkuvasti ihan tekaistuilla syillä, koska omien sanojensa mukaan ei jaksa tulla töihin. Laskeskelee paljonko voi saikuttaa, ettei tipahda sairauspäivärahoille. Ihan kamalaa. En halua sanoa asiasta työnantajalle koska se aiheuttaisi liikaa draamaa, mutta sanonpa vaan, etten joudu kahta kertaa arvaamaan kenen työpaikka menee yt-neuvotteluissa...