Miksi sukulaisten kanssa pitäisi viettää aikaa vaan koska ovat sukua?

Toinen mummo taas aloitti kyselyn naimisiinmenosta ja lasten hankkimisesta jo kun olin 18v. Haloo, ihan kun kiinnostaisi sen ikäisenä tuollaisia miettiä, varsinkaan kenenkään mieliksi! Nykyään on vaikea käydä heillä ollenkaan koska en halua lapsia edelleenkään. Tuollaisesta painostamisesta tulee sellainen olo, että eivät he oikeasti välitä minusta jos sillä ei ole väliä mistä itse tulen onnelliseksi. Vaan sillä on väliä miltä asiat kuulostavat ulospäin, milloin ANNAN HEILLE lapsenlapsia jne. Hyvä isovanhempi (ja vanhempi) sanoisi, että teet juuri sellaiset valinnat kuin itsestä hyvältä tuntuu, kunhan olet onnellinen. Sellaisten luona voisi kyläilläkin, eikä se olisi mitään pakkopullaa. Ap

No ei mun mielestä tarvikaan. Ihmisellä on oikeus viettää aikaa mukavien ihmisten kanssa. Velvollisuutta sukulaisia kohtaan ei ole.

Minä päätän itse vapaa-ajanseurani. On varmaan raskasta olla tuollainen vatvoja.

Ihmettelen myös, että sukulaisuuden perusteella pitää hyväksyä kaikenlaista arvostelua ja huonoa käytöstä. Vaikka miten huonosti kohdeltaisi, ei voi laittaa välejä poikki, koska on sukulainen? Miksei? Miksi omia verisukulaisia pitäisi saada kohdella yhtään huonommin kuin muita ihmisiä? Mä olen varmasti monen mielestä julma ihminen, mutta en yhtään epäröisi katkaista välejä vaikka äitiini, jos se jatkuvasti käyttäytyisi huonosti tai kohtelisi minua epäkunnioittavasti.

Minusta jälkipolvilla on velvollisuus vierailla ja pitää muuten yhteyttä iäkkäisiin sukulaisiin, vaikka se ei itselle aina niin mieluista olisikaan.

Koen nhkysukupolvet muutenkin liian itsekkäiksi. Jokainen ajattelee lähinnä ensisijaisesti sitä, mikä itsestä on hyvä. Miten itse saa elämästä enemmän irti jne. Tällainen omaan napaansa tuijottaja voisi ajatella sitä, että on olemassa jopa vapaaehtoisia, jotka käyvät juttelemassa säännöllisesti aivan vieraan vanhuksen luona. (Näitä on vaan aivan liian vähän tarpeeseen nähden) Ja jotku eivät viitsisi vierailla edes oman sukulaisvanhuksensa luona.

Asian joko ymmärtää tai ei. Sukulaiset ovat usein ne ihmiset jotka välittävät sinusta eniten, vaikkei aina tunnu siltä.

Vierailija kirjoitti:

Minusta jälkipolvilla on velvollisuus vierailla ja pitää muuten yhteyttä iäkkäisiin sukulaisiin, vaikka se ei itselle aina niin mieluista olisikaan.

Koen nhkysukupolvet muutenkin liian itsekkäiksi. Jokainen ajattelee lähinnä ensisijaisesti sitä, mikä itsestä on hyvä. Miten itse saa elämästä enemmän irti jne. Tällainen omaan napaansa tuijottaja voisi ajatella sitä, että on olemassa jopa vapaaehtoisia, jotka käyvät juttelemassa säännöllisesti aivan vieraan vanhuksen luona. (Näitä on vaan aivan liian vähän tarpeeseen nähden) Ja jotku eivät viitsisi vierailla edes oman sukulaisvanhuksensa luona.

Mutta miksi se velvollisuus on vain jälkipolvilla ja nuorilla? Eikö vanhemmalla sukupolvella ole velvollisuutta käyttäytyä ymmärtäväisesti ja ystävällisesti, kunnioittaa myös nuorten elämää ja mielipiteitä? Antaako ikä oikeuden muuttua ilkeäksi ja arvostelevaksi, ja nuorten pitää vain hyväksyä se? Voisitko vähän valottaa ajatuksiasi.

Itse olen tyystin skipannut epämiellyttävät sukulaiset elämästäni.

Ovat lokkeiluketjusta tuttuja rahan ja tavaran ruinaajia.

Mitään en ole menettänyt, päinvastoin.

Sukulaisuus tulee ilmi tilanteissa kun järjestetään häitä ja ristiäisiä ja synttärijuhlia. Aina vähän kiistellään siitä pitääkö kutsua serkkuja, joita ei oo moneen vuoteen nähnytkään. Mieluummin kutsun läheisiä ystäviä ja jätän Pihtiputaan serkut kutsumatta. Jos joskus lapsena oltiinkin paljon tekemisissä, on jokainen muuttunut ja tänä päivänä eri intressit.

Vierailija kirjoitti:

Asian joko ymmärtää tai ei. Sukulaiset ovat usein ne ihmiset jotka välittävät sinusta eniten, vaikkei aina tunnu siltä.

En minä ainakaan välitä tädeistäni tai serkuistani sen enempää kuin tuntemattomista naapureistani. En itse asiassa edes ajattele heitä koskaan. Pitäisin ihmeellisenä, jos kukaan lapsuudenperheeni ulkopuolinen sukulainen välittäisi minusta yhtään sen enempää.

Lapsenlapsikyselyt. Täytyy ymmärtää, että on kamalan traagista, jos ei saa ainoatakaan lapsenlasta, kun kaikki muut mummelit puhuvat aamusta iltaan omista lapsenlapsistaan ja mietin erinomaisen ihania ne ovat. Jos lähipiirin mummojen koko elämänsisältö on pelkkiä lapsenlapsia täynnä, niin tietysti se lapsenlapseton siinä kokee tarvetta saada niitä äkkiä itselleenkin.

Yrittäkää ymmärtää, millaista on sen vanhuksen viiteryhmän elämä ja puheenaiheet . Juuri mitään merkittävää ei enää itse saa aikaiseksi vanhuuden vuoksi ja pään täyttää lastenlasten vaiherikas elämä. Myös oman elämän loppu alkaa heillä häämöttää ja alkaa pohtia, miten oma elämä jatkuu maan päällä ja moni ajattelee sen jatkuvan juuri lapsenlapsissa.

Tästä siis ne lapsenlapsikysymykset johtuvat. En ota kantaa, vaan yritin vain selittää.

Vierailija kirjoitti:

Minusta jälkipolvilla on velvollisuus vierailla ja pitää muuten yhteyttä iäkkäisiin sukulaisiin, vaikka se ei itselle aina niin mieluista olisikaan.

Koen nhkysukupolvet muutenkin liian itsekkäiksi. Jokainen ajattelee lähinnä ensisijaisesti sitä, mikä itsestä on hyvä. Miten itse saa elämästä enemmän irti jne. Tällainen omaan napaansa tuijottaja voisi ajatella sitä, että on olemassa jopa vapaaehtoisia, jotka käyvät juttelemassa säännöllisesti aivan vieraan vanhuksen luona. (Näitä on vaan aivan liian vähän tarpeeseen nähden) Ja jotku eivät viitsisi vierailla edes oman sukulaisvanhuksensa luona.

Epäilemättä vierailet taajaan epämiellyttävien vanhempien sukulaistesi luona, kun kerran koet sen velvollisuudeksi. Minä en koe, ja siksi en vieraile.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta jälkipolvilla on velvollisuus vierailla ja pitää muuten yhteyttä iäkkäisiin sukulaisiin, vaikka se ei itselle aina niin mieluista olisikaan.

Koen nhkysukupolvet muutenkin liian itsekkäiksi. Jokainen ajattelee lähinnä ensisijaisesti sitä, mikä itsestä on hyvä. Miten itse saa elämästä enemmän irti jne. Tällainen omaan napaansa tuijottaja voisi ajatella sitä, että on olemassa jopa vapaaehtoisia, jotka käyvät juttelemassa säännöllisesti aivan vieraan vanhuksen luona. (Näitä on vaan aivan liian vähän tarpeeseen nähden) Ja jotku eivät viitsisi vierailla edes oman sukulaisvanhuksensa luona.

Mutta miksi se velvollisuus on vain jälkipolvilla ja nuorilla? Eikö vanhemmalla sukupolvella ole velvollisuutta käyttäytyä ymmärtäväisesti ja ystävällisesti, kunnioittaa myös nuorten elämää ja mielipiteitä? Antaako ikä oikeuden muuttua ilkeäksi ja arvostelevaksi, ja nuorten pitää vain hyväksyä se? Voisitko vähän valottaa ajatuksiasi.

Nuorten pitää taipua enemmän kuin vanhusten siksi, että ensinnäkin niillä vanhuksilla on enemmän elämänkokemusta ja ihan sen vuoksi pitää kunnioittaa. Toiseksi siksi, että vanhus ei voi sille mitään, kun vähän jokaiselle heistä alkaa tulla pientä omituisuutta ja luonteenpiirteet alkavat korostua liikaakin. He eivät voi sille mitään, nuorten on vaan tajuttava, että ei niistä voi nokkiinsa ottaa.

Esim apellani alkoi esiintyä pientä paranoidisuutta ja olisin niistä jutuista voinut loukkaantua verisestikin, mutta yritin hillitä itseni.

Samoin naapurin vanha rouva haukkui meitä ihan pienestä vahingostamme. Sanoi, että teimme sen tahallaan häntä kiusataksemme jne (kaadoimme puun, jonka latvus meni noin 30 cm hänen puolelleen kaadon jälkeen. Mitään ei tuhoutunut hänen puolellaan. 5 minuutissa ongelma hoidettu)

Vanha sukulaistätini sanoi melkein aina, että olen lihonut. En ollut oikeasti ja normaalipainossa olen. Joku olis siitäkin loukkaantunut.

Yks vanhus sätti mut, miten sivistymätön oon, kun en tiennyt, että kaupungissa on meneillään jotkut musiikkijuhlat.

Pistän nuo kaikki vanhuuden piikkiin ja en loukkaannu ja hermostu turhaan.

Tämä on epäluonnollinen vaihe ihmiskunnan historiassa, kun länsimaissa isovanhemmat joutuvat asumaan erillään jälkeläisistään. Ei ihme, että isovanhemmat kärsivät yksinäisyydestä.

Suomessakin 60-luvun alkuun asti oli lapsilla vanhempiensa elatusvelvollisuus lain mukaan. Moni otti vanhuksensa kotiinsa asumaan. Maalla tilan jatkaja otti ne ja kaupungissa usein vanhemmat olivat vuoden kerrallaan kunkin lapsensa perheessä. Näin oli minunkin suvuissani molemmilla puolilla. Tosin isopappani maksettiin 7 lapsensa toimesta Turun ukkokotiin.

Tämä onkin vaikea juttu, jota itsekin mietin jatkuvasti. Kuinka paljon minun pitää jaksaa vanhan, muistisairaan äitini seuraa? Riittääkö se, että huolehdin kaikista hänen asioistaan, käyn siivoamassa, vien ruokaostokset, autan kaikissa pulmatilanteissa, olen hankkinut kotipalvelun, käytän kampaajalla ja silmälääkärissä ja ostoksilla? Pitääkö minun sen lisäksi jaksaa vielä seurustella ikävänluonteisen ja katkeroituneen, negatiivisen ja uteliaan ihmisen kanssa? Yritän luovia, yritän ymmärtää, yritän jaksaa, mutta yhä useammin tuntuu, että en vain jaksa, kun en tykkää äidistäni ja hän on aina ollut hankala luonne ja ikävät piirteet korostuvat iän myötä. 

Olen sitä mieltä, että ihmisen pitäisi oppia ja kehittyä elämänsä aikana, eikä mennä takapakkia. Senhän ymmärtää, jos on esim. Alzheimer, joka vaikuttaa luonteeseen ja käyttäytymiseen, mutta ellei sellaista ole, niin pitääkö vanhuksilta sietää ihan mitä tahansa? 

Muista sukulaisista en välitä, jos en pidä heidän seurastaan, niin pidä myöskään yhteyttä. Pitkään oli siitäkin huono omatunto, mutta ei ole enää. Omassa elämässä on niin paljon tekemistä, että ei jaksa enää välittää tädeistä ja sedistä, vaikka olisivatkin yksinäisiä. Ajattelen kuitenkin, että lasten velvollisuus on hoitaa vanhempiensa asioita, elleivät vanhemmat ihan hirviöitä ole olleet, mutta onhan siinäkin rajansa. Ellei ole lapsia hankkinut, niin silloinhan on tavallaan tehnyt jo valinnan, että vanhana voi olla yksinäistä, toki eihän se aina niin mene.

Ja vielä että eihän kaikki vanhukset ole ikäviä, tunnen montakin oikein ihanaa mummoa ja mukavaa pappaa. 

Vierailija kirjoitti:

Tämä on epäluonnollinen vaihe ihmiskunnan historiassa, kun länsimaissa isovanhemmat joutuvat asumaan erillään jälkeläisistään. Ei ihme, että isovanhemmat kärsivät yksinäisyydestä.

Suomessakin 60-luvun alkuun asti oli lapsilla vanhempiensa elatusvelvollisuus lain mukaan. Moni otti vanhuksensa kotiinsa asumaan. Maalla tilan jatkaja otti ne ja kaupungissa usein vanhemmat olivat vuoden kerrallaan kunkin lapsensa perheessä. Näin oli minunkin suvuissani molemmilla puolilla. Tosin isopappani maksettiin 7 lapsensa toimesta Turun ukkokotiin.

Epäluonnollista tässä on se, että ihmiset elävät keskimäärin 10 v liian vanhaksi. Viimeiset vuodet ovat yksinäisiä siksi, että eivät voi enää tehdä mitään, ei käydä missään, ei osallistua mihinkään. Ainoa ilo on, kun joku käy kylässä. Ihmisten pitäisi antaa kuolla luonnollisesti, eikä pitkittää sairasta vanhuutta lääkkeiden voimia vuosikausia. Tämä meno on sairasta. Itse aion kieltäytyä kaikesta lääketieteellisestä hoidosta kun olen riittävän vanha, lukuunottamatta kivunhoitoa. Pelkässä korkeassa eliniässä ei ole mitään tavoiteltavaa. Mulla on lähipiirissä 3 ysikymppistä vanhusta ja kaikkien elämä on yhtä helvettiä. JOkainen on odottanut kuolemaa jo monta vuotta. 

Isäni on kaappijuoppo, jota suoraan sanottuna vihaan. Muuttuu kauhean ilkeäksi ja epäasialliseksi humalassa ja rupeaa soittelemaan minulle syyttäviä puheluita. Sukulaiset säälivät häntä kun tytär niin kylmäkiskoinen. Pidän yhteyttä lähinnä viesteillä, laitan lasteni kuulumisia sitä kautta koska välit ihan poikki isään tuntuisivat liian julmilta.

Vierailija kirjoitti:

Asian joko ymmärtää tai ei. Sukulaiset ovat usein ne ihmiset jotka välittävät sinusta eniten, vaikkei aina tunnu siltä.

YSTÄVÄNI JA MIEHENI välittävät minusta huomattavasti enemmän kuin sukulaiseni. Enkä minäkään nauti omaa napaa tuijottavien sisarusteni seurasta.

Vanhuksella voi olla puoliso ja ystävät kuolleet. Ainoa kontakti välittävään henkilöön on lähisukulaiset.

Tee miten haluat. Kertoohan se ihmisestä, jos ei tule auttavasti toimeen edes oman sukunsa kanssa. Ei sinun tarvitse esittää mitään. Sukulaiset voivat olla kammottavia, mutta he ovat sukulaisiasi. Mitä valinnaisempi ihmissuhde sitä heppoisemmalla perustuksella se on, helppoa ja kivaa toki. Tietysti jos kukaan ei käy vanhusta tapaamassa, kertoo se siitä vanhuksesta kaikkein eniten. Mutta jos sinä kertoisit minulle, että et käy tapaamassa, niin silloin taas kertoisit itsestäsi eniten. 

"Vain sukua"?  

Ystävätkin ovat "vain ystäviä". Omat lapsesikin ovat "vain lapsiasi". Mamman lemmikkikisuliini on "vain kissa". Kaikki määrittely pohjaa omaan asenteesi. 

Minulla on välit katkennut useampaan sukulaiseen, koska ovat laittaneet suhteelle ehdot, joita en täytä. Eli heidän valinnastaan. Silti olen ajatellut hoitaa heidät, jos tulevaisuudessa kelpuuttavat, koska he ovat ne minun sukulaiseni joka tapauksessa. Oma maailmankatsomukseni ei anna myöden pyristellä vastuustani irti siksi, että he kieltävät minut.