Mies kosi, mutta ei halua itselleen sormusta
Mies siis kosi ja käytiin yhdessä valitsemassa minulle sormus. Itselleen mies ei sormusta halunnut, kuulemma ei osaa käyttää sormuksia..
Ajattelin, että tämä on ok. Kuitenkin tutut tuntuvat kovasti ihmettelevän "haluaako hän esittää vapaata?"
Mitä mieltä olette ihan rehellisesti?
Kommentit (47)
Mutta mitä tekevät he, joilla on ollut turhan läheinen suhde käsisirkkeliin ja jonka seurauksena tiettyjä sormia on hukassa.
En tiedä. Toisaalta ymmärrän jos ei vaan osaa käyttää sormuksia mutta toisaalta voisihan sitä opetella?
Meillä mies ei pidä kotona tai töissä sormusta. Kotona nyt mitään järkeä ei sormusta ole pitää, ja töissä ei saa olla mitään koruja. Näin ollen sormus on noin 90% ajasta keittiössä ikkunalaudalla. Tykkää kyllä sitä ymmärtääkseni pitää, kun itse sellaisen halusi ja esim. kauppareissulle sen nappaa mukaan.
Itse en myöskään pidä kotona ja olen todella huono muistamaan sormuksia kotoa lähtiessäni. Monesti muistan, mutta välillä tajuan sormusten puuttuvan vasta kun palaan kotiin ja näen ne.
Silloin aikanaan pidin sormuksia tärkeämpänä kuin nykyisin. Ihan samalla tavalla olen naimisissa ja rakastan, on sormukset sormessa tai ei. Harmittaisi kyllä vietävästi jos ne hukkuisi, mutta en enää koe tärkeänä näyttää koko maailmalle, että olen naimisissa. Näytän sen miehelleni yhdessäollessamme mielummin.
En usko ap, että miehesi haluaa esittää vapaata, jos kerta sinua on kosinut ja naimisiin kanssasi haluaa. Toiset eivät vain tykkää/voi pitää sormuksia, eikä siitä kannata sotaa nostaa. Jos itsellesi sormuksen pitäminen ainakin toisinaan on tärkeä juttu, kysy tosiaan mieheltäsi, jos hänelle voisi hankkia sormuksen, jota hän käyttäisi juurikin juhlatilaisuuksissa ja muualla kun on sinun kanssasi liikkeellä. En usko, että miehellä sitä itse sormusta vastaan kovia antipatiota on, voi vaan pitää sormuksen ostamista "turhana" jos ei sitä ole ajatuksissaan meinannut käyttää. Ehkä sellainen juhlakäyttöön hankittava sormus voisi olla hyvä kompromissi?
Jos mieheen voi luottaa, sormus ei ole kynnyskysymys. Jos mieheen ei voi luottaa, niin ei pidä mennä kihloihin eikä naimisiin.
Tosin itsekään en sitten pitäisi sormusta jos ei mieskään. Ja edelleen toisaalta: olen paatunut sinkku, mutta olen ostanut itselleni kauniin timanttisormuksen nimettömään baari-iltoja varten. Ei hidasta kaikkia, mutta monia kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Jos mieheen voi luottaa, sormus ei ole kynnyskysymys. Jos mieheen ei voi luottaa, niin ei pidä mennä kihloihin eikä naimisiin.
Tosin itsekään en sitten pitäisi sormusta jos ei mieskään. Ja edelleen toisaalta: olen paatunut sinkku, mutta olen ostanut itselleni kauniin timanttisormuksen nimettömään baari-iltoja varten. Ei hidasta kaikkia, mutta monia kyllä.
Ajattelit löytää sen luotettavan miehen pitämällä sormusta baarissa nimettömässä?
Mun mies ei kihlausaikana käyttänyt sormusta koskaan arkisin, joissain juhlissa yms käytti jos muisti.
Mentiin naimisiin kolmen vuoden kihlauksen jälkeen, ja mies alkoi käyttämään sormustaan koko ajan. Ihan omatahtoisesti siis.
Luotin kyllä miehen tahtoon olla suhteessa kanssani ilman sormustakin, mutta pakko myöntää, että sormuksen käyttöönotto tuntui mukavalle.
Mutta suhteen laatuun ja uskollisuuteen ei sormuksen käytöllä tai käyttämättömyydellä ole mitään tekemistä.