Jos Suomi jaettaisiin vain etelään ja pohjoiseen
Kävin Jyväskylässä asuvan kaverini kanssa kiistaa siitä, mihin Jyväskylä kuuluisi jos Suomi jaettaisiin etelään ja pohjoiseen. Kaverini oli sitä mieltä että Jyväskylä kuuluisi ehdottomasti etelään, kun minä olin täysin päin vastaista mieltä.
Perusteluja:
- Jos väkiluvun perusteella vedetään raja siten että etelässä ja pohjoisessa on sama määrä ihmisiä, niin Jyväskylä on aika kaukana pohjoisessa.
- Jyväskylästä ei ole suoraa yhteyttä Eurooppaan vaan sieltä täytyy tulla autolla, junalla tai muulla välineellä etelään, että pääsee ulkomaille.
- Jyväskylä on selkeästi murrealuetta
- Merelle on satoja kilometreja
Kommentit (20)
Kahtiajako linjalla Oulu - Kajaani. Silloin menisi aika tasan.
Tottakai etelää. Pohjoinen ja etelä on maantieteellisiä käsitteitä ja jyväskylä on paljon lähempänä maan eteläkärkeä kuin pohjoiskärkeä.
Kyllä jyväskylä on tavoiltaan, ihmisiltään ja ajatusmaailmaltaan enemmän pohjoista kuin etelää.
Niin ja jos suomi laitetaan maantieteellisesti keskeltä poikki, niin silloin Jyväskylä kuuluu etelään, mutta sitä ei nyt kysytty.
AP, olet oikeassa, jos jaossa käytetään sinun argumenttejasi. Ja miksei, väestöpohja on erittäin sopiva jakoperuste.
Kaikki kehä-ykkösen ulkopuolinen on pohjoista periferiaa!!
"Jyväskylä on murrealuetta" on aika kiva perustelu. Sittenpä ei etelään voida laskea esimerkiksi Turkua, Tamperetta, Lahtea, Helsinkiä, mitään...
Vierailija kirjoitti:
"Jyväskylä on murrealuetta" on aika kiva perustelu. Sittenpä ei etelään voida laskea esimerkiksi Turkua, Tamperetta, Lahtea, Helsinkiä, mitään...
Tarkoitan tietysti maalaismurretta.
Jos voi käyttää mitä tahansa perusteluja niin Jyväskylä voi olla etelää ja Helsinki pohjoista, keksii vain tuulesta temmatut syyt, joten jos kyse ei ollut maantieteestä niin vastaus voi olla vaikka "etelää, koska olen vaaleanpunainen elefantti"

Aijjaijai, nyt sohaisit muurahaispesää rajusti.
Havujen vuodatuksia odotellessa...
Vierailija kirjoitti:
Jos voi käyttää mitä tahansa perusteluja niin Jyväskylä voi olla etelää ja Helsinki pohjoista, keksii vain tuulesta temmatut syyt, joten jos kyse ei ollut maantieteestä niin vastaus voi olla vaikka "etelää, koska olen vaaleanpunainen elefantti"
Dorka.
Mitä tarkalleen on maalaismurre? Ja mihin vaikka Lappeenranta tai Rauma sitten kuuluvat murteensa puolesta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Jyväskylä on murrealuetta" on aika kiva perustelu. Sittenpä ei etelään voida laskea esimerkiksi Turkua, Tamperetta, Lahtea, Helsinkiä, mitään...
Tarkoitan tietysti maalaismurretta.
Etpäs. Tarkoitat itämurretta, senkin puolueellinen ökiö! (Oliko palstan tiukentuneen linjan mukaan melko nätisti nimitelty? )
Kyllä Oulu on lähes tarkasti 50-50 mitä kilometreihin tulee
On täällä Jyväskylässä sentään lentokenttä, josta lähtee joitain suoria lomalentoja ulkomaille.;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Jyväskylä on murrealuetta" on aika kiva perustelu. Sittenpä ei etelään voida laskea esimerkiksi Turkua, Tamperetta, Lahtea, Helsinkiä, mitään...
Tarkoitan tietysti maalaismurretta.
Etpäs. Tarkoitat itämurretta, senkin puolueellinen ökiö! (Oliko palstan tiukentuneen linjan mukaan melko nätisti nimitelty? )
No eikö itämurre ole juuri sitä maalaismurretta??
En sano mitään koska äo:ni on yli 100.
Pääasia kuitenkin että teillä on kivaa.
Niin siis mitä mieltä olette, olisiko Jyväskylä etelässä vai pohjoisessa?