Kirje neuvojen sadettajille tuoreille äideille

Arvon kanssaäidit, jotka olette sen oman lapsilukunne jo täyttäneet tai käyneet läpi vauva-ajan. Tämä on teille minulta, joka tulin äidiksi vuosi sitten ja tämä on viesti jonka lähettäisin jo vuosi sitten jos olisin osannut.

Pyydän, että annatte minulle rauhan. Te olette oman aikanne jo käyneet läpi ja teillä oli silloin omat kipunne ja hankaluutenne. Ne eivät koske minua. En siis kaipaa teidän imetyskokemuksianne, pelotteluitanne parisuhteen kuivumisesta, asenteita tai valmiiksi kaluttuja läppiä joita kuulee pyytämättä joka päivä. En kaipaa teidän itkuanne huonosti menneestä synnytyksestä tai siitä miten kätilö kohteli teitä pahimmalla hetkellä. En sitä paitsi edes tiennyt, että synnytys voi mennä huonosti, jos kumpikin jää eloon, sillä kuvittelin aina, että synnytys on onnistunut kun elämää voi sen jälkeen vielä jatkaa vaikka lapsi ei syntynyt alakautta tai et pystynytkään olemaan ilman lievityksiä kipujen hetkellä. En myöskään kaipaa suosituksia, ohjeita, käskyjä tai kysymyksiä siitä koska aiomme aloittaa soseet, kiinteät tai sormiruokailun.

En kaipaa myöskään ohjeita siihen, miten itseni ei kannata suunnitella mitään mikä liittyy synnytykseen tai lapsen kasvatukseen. Itse asiassa kyllä kannattaa. Sitä kutsutaan mielikuvaharjoitteluksi, jota tehdään kaikessa mihin ikinä ryhtyykään niin koulun aloittamisessa, työpaikan haussa kuin lapsen saamisessakin. Usein mielikuvat eivät vastaa todellisuutta, mutta ne antavat etukäteen treeniä siitä mitä elämä voi olla joko helpoimmillaan tai pahimmillaan. Ne kuuluvat osaksi prosessia asioihin suhtautumisessa ja niihin kasvamisessa.

Kun kuulette raskaudesta ensimmäisen kerran, älkää alkako pohtia äidin puolesta koska on laskettu aika, mitä hänen kannattaa hankkia tai keheen turvautua. Älä ala pitää ilmaista neuvolaa, vaan anna hänen olla. Sitä paitsi se ei kuulu sinulle vähääkään, onko ystäväsi raskaana, miten pitkällä se on ja mikä hänen tilanteensa elämässä raskaudesta johtuen tai sen ohella on. Älä myöskään pura suuttumustasi äitiin, jollei hän halua ohjeitasi tai huomioitasi raskauteen liittyen - se on jo paljon, jos ihminen myöntää olevansa raskaana. Hän ei muutu sinun keskustelualustaksesi välittömästi, kun kohtu alkaa kasvaa pienen ihmistaimen mukana.
Kun ymmärrätte, että nainen ei muutu tyhmäksi ja neuvoa kaipaavaksi näinä googlen aikoina, niin vähennätte tulevien äitien taakkaa julkisissa tilanteissa. On kiusallista ja tukalaa olla kaikkien mielenkiinnonkohteena, varsinkin jos raskaus mietityttää itseäänkin ja toivoisi vain rauhaa saada kasvaa itsekseen sellaiseksi äidiksi kuin mihin on luotu. Luottakaa siihen, että äidiksi tuleva kysyy kun hän tarvitsee tukea, apua tai neuvoa. Harmi vain, että eniten äänessä ovat ne, jotka eivät konkreettisesti pysty tekemään mitään mikä todellisuudessa auttaisi äitiä sen enempää kuin lastakaan.

Kun ymmärrätte tämän, olette jo pitkällä. Olen kiitollinen kaikista niistä, jotka huikkasivat ohimennen onnea ja kysyivät kevyesti kuulumiset. Olen kiitollinen siitä, että lapsen itkiessä joku auttoi minua rauhoittamisessa sen sijaan että alkoi ohjeistaa kasvatuksessa. Sen sijaan muistan aina, miten reviirilleni tunkeuduttiin mitä ahtaimmilla hetkillä jolloin olisin kaivannut yksityisyyttä ja rauhaa ja koin nöyryyttävänä useat neuvot ja kehoitukset kun olisi ollut viisainta olla vain hiljaa.
Kiitos.