Olen todella sekaisin, en tiedä olenko lesbo vai hetero vai mitä

Joskus vain ei saa sitä kenet haluaa. Sydänsuruihin auttaa aika. Turha myöskään miettiä turhan tarkasti onko hetero vai jotain muuta. Ihmiseenhän sitä ihastutaan ja rakastutaan, sama kai se on kumpaa sukupuolta tämä ihminen sattuu olemaan.

Olet kadottanut jeesuksen. Menet heti pappilaan pyytämään neuvoa

Ihmisillä tuntuu usein olevan kiire ja paine lokeroida itsensä. Mitä väliä, loppujen lopuksi? On niin pahuksesti niitä välimuotoja heteron, bin ja homoseksuaalin väliltä, että sieltä löytyy jokaiselle jotakin. Yleensä ihan nuorilla ihmisillä on tätä kuumeista oman lokeron etsintää, olisivat vaan ihan yksilöllisesti juuri oma itsensä. Jos nyt pakko on jotenkin luonnehtia itseään, saatat vaikka olla hetero, joka on pikkaisen myös bi. Sellainen nainen minäkin olen.

Kyllä ihminen tietää jo lapsena, mikä on. Muut ovat hukassa.

Ole mitä haluat. Mulla on ollut 80 miestä ja parikyt naista. Jotkut vaan tykkää ihmisistä.

Unohdat seksuaalisuutesi vatvomisen ja jatkat niitä psykiatrikäyntejä. Olet selvästi niiden tarpeessa.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisillä tuntuu usein olevan kiire ja paine lokeroida itsensä. Mitä väliä, loppujen lopuksi? On niin pahuksesti niitä välimuotoja heteron, bin ja homoseksuaalin väliltä, että sieltä löytyy jokaiselle jotakin. Yleensä ihan nuorilla ihmisillä on tätä kuumeista oman lokeron etsintää, olisivat vaan ihan yksilöllisesti juuri oma itsensä. Jos nyt pakko on jotenkin luonnehtia itseään, saatat vaikka olla hetero, joka on pikkaisen myös bi. Sellainen nainen minäkin olen.

No onhan tuokin lokero. Aina haukutaan lokeroita, mutta minusta se on tärkeä välivaihe. Rajojen laittaminen jollekin jonka rajoja ei vielä tiedosta. Ei niitä löydäkään jos jättää asian täysin auki ja siitä se eksynyt fiilis tulee. Muutenkin siinä samalla tulee etsineeksi tietoa aiheesta ja oppii uutta kun lähtee tutkimaan itseään.

Millä tavalla hän ilmaisi sen, ettei haluaisi mitään vakavampaa? :/ Itse olen ollut taannoin vähän vastaavassa tilanteessa ja olen siis aivan totaalisen ihastunut yhteen naiseen, enkä tiedä hänen todellisista tuntemuksistaan ja kuvittelin, että häntä häiritsisi se mun intoni häntä kohtaan.

Siksipä luulin, että mun pitäisi unohtaa haihatteluni hänestä ja sanoinkin sen ääneen. Mutta hän suhtautuikin siihen surullisesti. Ajattelin, että hän ei välitä minusta ja luulin, että se unohtaminen olisi hänelle suunnilleen palvelus, mutta olin vain tulkinnut väärin.

Mokasin tosi pahasti, enkä tiedä, miten korjata tilannetta. Kun siis olen edelleenkin ihan umpirakastunut ja haluaisin hänen kanssaan suhteen. Mutta umpikujassa olen tässä itsekin...

Vierailija kirjoitti:

Unohdat seksuaalisuutesi vatvomisen ja jatkat niitä psykiatrikäyntejä. Olet selvästi niiden tarpeessa.

Hei, tuo ap oli joku muu kuin mä. :) Lohduttavaa, etten ole yksin pohdintojeni kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ihminen tietää jo lapsena, mikä on. Muut ovat hukassa.

Ei kyllä tiedä. Tai jos tietää, niin ei toteuta sitä silti. Itselleni ensi-ihastuminen oli päiväkodin kauniiseen keittäjättäreen ja ala-asteella naispuoliseen opettajaani. Sekä lukiossa ihastuin yhteen kaveriini. Ja lukuisia, lukuisia kertoja olen ihastunut naisiin ja ainoastaan aivan muutamia kertoja elämäni aikana miehiin.

Mutta niiden muutaman harvan miehen kanssa aloitin suhteen, niiden naisten kanssa en koskaan. En ole edes koskaan suudellut naista. Vasta vuosi sitten tajusin ja myönsin itselleni, että ihan oikeasti tunnen huomattavasti suurempaa vetoa naisia kohtaan kuin miehiä kohtaan.

Mitä väliä suuntautumisella on? Jos rakastuu, rakastuu ihmiseen eikä tämän saatana genitaaleihin.

Tosin pitää osata erottaa rakastuminen pakkomielteestä, mikä on vaikeaa fiksuillekin. Ero piilee siinä, onko tunne itsekäs vai epä-, rakkaus on epäitsekkyyttä ja obsessio itsekästä.

Vain idiootit lokeroivat muita, koska eivät erota olennaista lillukanvarsista. Ja mitäs me muut idiooteista, kun tyhmyyteen ei ole edes hoitoa.

Minä olen jo yli kolmekymppinen nainen, mutta en pysty määrittelemään itseäni. Tähän liittyy paljon kaikkea, lähinnä se, että vanhemmat ikään kuin kielsivät minulta seksuaalisuuden eli mitään seksuaalista ei saanut tuntea. Minulla oli myös muuten kaikin tavoin ankara kasvatus. Aina on pidetty itsestään selvänä asiana, että olen aseksuaali. Näistä asioista ei tietenkään ole koskaan puhuttu. Totuus kuitenkin on, että en tiedä, mikä olen. Minulla ei ole koskaan ollut mitään vakavaa kenenkään kanssa, enkä sellaista ole kaivannutkaan. En myöskään aio hankkia uusia kokemuksia pelkän kokemuksen vuoksi. Ihmisen seksuaalisuus on paljon monimutkaisempaa kuin miltä aluksi saattaa vaikuttaa. Olen tajunnut, että ainakin minulle elämä ilman minkäänlaisia seksuaalisia tuntemuksia olisi paljon helpompaa, koska elämässäni on niin paljon muitakin ongelmia. En kuitenkaan ota stressiä siitä, että en pysty määrittelemään itseäni tämän paremmin. Luulen, että jos pystyisin seltä selvittämään muut ongelmani ja monista syistä johtuvan pettymykseni ihmisiin saattaisin ehkä pystyä määrittelemään itseni paremmin. Minulle suurin este vakavalle suhteelle taitaa olla se, että en pysty luottamaan kehenkään. Minulle luottamus johonkin merkitsee niin paljon ja sanoisin jollekin luottavani tähän olisin todella haavoittuvassa tilassa. Se on minulle suurin rakkaudentunnustus.

12, kuulostat kyllä jonkin sortin aseksuaalilta. Ja ehkä seksuaalisuutesi on pitkälle tunnetasolla.

Vierailija kirjoitti:

Ole mitä haluat. Mulla on ollut 80 miestä ja parikyt naista. Jotkut vaan tykkää ihmisistä.

Olet asian ytimessä. Seksuaalisuus ei ole mustavalkoista. Eikä rakkaus katso ulkonaisia seikkoja. Minä ihastun ihmisten luonteeseen ja käytökseen. On sivuseikka, mitä niillä on jalkovälissä, sillä yhdyntä on erittäin pieni osa elämää.

Suvun jatkaminen ei yleensä ole päätavoitteeni suhteissa vaan se, että on yhdessä kivaa, seksin kanssa tai ilman, kuten enimmäkseen teillä muillakin.

Vierailija kirjoitti:

Joskus vain ei saa sitä kenet haluaa. Sydänsuruihin auttaa aika. Turha myöskään miettiä turhan tarkasti onko hetero vai jotain muuta. Ihmiseenhän sitä ihastutaan ja rakastutaan, sama kai se on kumpaa sukupuolta tämä ihminen sattuu olemaan.

Voi tosin vaatia sitä aikaa ihan huolella. Itsellä nyt 20v myöhemmin ei enää kovin paha kaipuu/ halu kyseistä ihmistä kohtaan..

Vierailija kirjoitti:

12, kuulostat kyllä jonkin sortin aseksuaalilta. Ja ehkä seksuaalisuutesi on pitkälle tunnetasolla.

Aivot on tärkeintä seksissä ja etenkin rakkaudessa. Vaikeasti aivovaurioinenkin, joka laskee alleen, ei ymmärrä puhetta ja kommunikoi särkemällä esineitä, pystyy yhdyntään, mutta tuskin rakkaussuhteeseen.

Suomalainen mies on hyvä esimerkki tästä.

Vierailija kirjoitti:

Mitä väliä suuntautumisella on? Jos rakastuu, rakastuu ihmiseen eikä tämän saatana genitaaleihin.

Tosin pitää osata erottaa rakastuminen pakkomielteestä, mikä on vaikeaa fiksuillekin. Ero piilee siinä, onko tunne itsekäs vai epä-, rakkaus on epäitsekkyyttä ja obsessio itsekästä.

Vain idiootit lokeroivat muita, koska eivät erota olennaista lillukanvarsista. Ja mitäs me muut idiooteista, kun tyhmyyteen ei ole edes hoitoa.

No kyllähän se nyt vähän omaa kuvaa muuttaa jos ei olisi olettanut koskaan ihastuneensa samaan sukupuoleen. Ja väkisinkin siinä saattaa lähteä miettimään asioita enemmänkin. Itselleni se oli oman todellisen itseni löytämisen hetki ja tajusin että olin vain yrittänyt koko elämäni siihen asti olla mahdollisimman samanlainen ja normaali kuin muut. Ja tulihan siinä pyöriteltyä noita sanoja hetero, lesbo, bi ym. enemmänkin kunnes sitten löysi sen tasapainon.