Nyt tiedän miksi jätin kaikki vaatteet lojumaan ympäriinsä, vaikka äiti sanoi ettei saa

Odotas, kun sun omat kersat on teinejä ja levittelevät vermeensä ympäri ämpäri asuntoa. Sinä huudat pää punaisena, että nyt on siivottavat, mutta kun ne mokomat eivät kunnioita sua, niin ne kamppeet ovat edelleen levällään . Millainen äiti, sellainen tytär, niinhän sitä sanotaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulet varmasti elämässäsi kohtaamaan ihmisiä, jotka eivät kunnioita sinua. Aiotko jatkossakin paiskoa vaatteesi pitkin lattioita? Vinkkinä vaan, että on muitakin keinoja hankkia ihmisten kunnioitus. 

En mä koittanut hankkia äitini kunnioitusta. Käsittääkseni se ei kuulu lapsen "tehtäviin". Vaatteiden lattioille jättäminen ei ollut sitä. Se oli vain laiskuutta tai mitä lie, mutta koska en kunnioittanut äitiäi, niin mitä väliä sillä oli, että se häntä häiritsi?

Oli varmaan kiva pitää lattialla lojuneita vaatteita, jotka kuhisivat pölypunkeista ja muista epäpuhtauksista. Kyllä joidenkin hygeniataso ja ymmärrys seurauksista, voi olla vähäinen. Itsellesi teit kiusaa, et niinkään muille, kun pölypunkit oli ihosi kimpussa.

Apua miten lapsellinen sä olet, ja varmaan heikkogeeninen, oireileeko sun fuckin' ihosi jostain, minkä olet varmistanut pölypunkiksi?! No, mun ei ole IKINÄ oireillut! Aivan sama siis, missä vaatteet lojuivat. Ei mitään pölypunkkeja olekaan kuin sun mielikuvituksessasi, heikkohermoinen pässi. En tee ongelmia asioista, jotka eivät ole ongelma. Ja sitäpaitsi, meillä oli kokolattiamatto ja koira, joten revi siitä köyhä. Oliko sulla 70-luvulla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos jotakuta tässä maailmassa kunnioitan ja säälin myös, niin se on kyllä tämän äitihullun äiti. Mitä lie naisparka pahaa tehnyt,  kun on tuollaisen tapauksen saanut riesakseen. Pahinta kaikessa onkin, että äidit rakastavat lapsiaan, olivatpa ne millaisia hirviöitä tahansa. Kestävät ja sietävät aiheettomia syytöksiä loputtomiin. Tietysti taakkaa lisää tieto, että lapsensa on jäänyt jonnekin murrosiän myrskyihin, eikä ole kasvanut aikuiseksi.

Tämä juuri. Mutta vielä enemmän säälin tämän naisen omia lapsia: nainen on täysin kykenemätön äitiysteen ja syyttää siitä kaikkia muita - peiliin ei voi katsoa. Ihan samalla lailla hänen äitinsä voisi syyttää omaa äitiään ja kaikkea muuta siitä ettei ollut parempi äiti tälle naiselle - paljonko se tätä naista auttaisi, yhtä katkera olisi. Näin käy tämän naisen lasten kanssa, kun aikuistuvat tuskin vilkaisevatkaan tuohon lapsen tasolle jääneeseen marisijaan. Sääli lapsia.

Kummallekohan meistä se rakkaus välillämme olisi ollut tärkeämpää, mulle vai mun äidille? Mieti sitä, bitch.

Onko sinulla todettu autismi? Hoksaatko kuinka et osaa ajatella ollenkaan asioita muiden kuin itsesi kautta. Sinun äitisi ei osannut rakastaa sinua oikein, sinä et kykene rakastamaan. Ja ehdotin, että äitisi ei osannut rakastaa koska hänen äitinsä ei osannut antaa tätä kun hän oli lapsi. Katsot asioita vain omasta nahkastasi, et kykene yhtään ajattelemaan äiitisi tai lastesi näkökulmasta. Mutta jos oikeasti autisti olet niin kaikki tämä on ihan turhaa keskustelua, elät oman kuplasi sisällä. Harmi, että päätit tehdä lapsia, muutenhan kaikki OK.

Vierailija kirjoitti:

Odotas, kun sun omat kersat on teinejä ja levittelevät vermeensä ympäri ämpäri asuntoa. Sinä huudat pää punaisena, että nyt on siivottavat, mutta kun ne mokomat eivät kunnioita sua, niin ne kamppeet ovat edelleen levällään . Millainen äiti, sellainen tytär, niinhän sitä sanotaan.

Miksi huutaisin pää punaisena, jos minua ei kunnioiteta? Silloin kannattaisi ehkä opetella saamaan kunnioitusta. Tosin minulle se on mahdotonta, mutta miestä ne ehkä sitten kunnioittaa, ainakin on minusta sen arvoinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos jotakuta tässä maailmassa kunnioitan ja säälin myös, niin se on kyllä tämän äitihullun äiti. Mitä lie naisparka pahaa tehnyt,  kun on tuollaisen tapauksen saanut riesakseen. Pahinta kaikessa onkin, että äidit rakastavat lapsiaan, olivatpa ne millaisia hirviöitä tahansa. Kestävät ja sietävät aiheettomia syytöksiä loputtomiin. Tietysti taakkaa lisää tieto, että lapsensa on jäänyt jonnekin murrosiän myrskyihin, eikä ole kasvanut aikuiseksi.

Tämä juuri. Mutta vielä enemmän säälin tämän naisen omia lapsia: nainen on täysin kykenemätön äitiysteen ja syyttää siitä kaikkia muita - peiliin ei voi katsoa. Ihan samalla lailla hänen äitinsä voisi syyttää omaa äitiään ja kaikkea muuta siitä ettei ollut parempi äiti tälle naiselle - paljonko se tätä naista auttaisi, yhtä katkera olisi. Näin käy tämän naisen lasten kanssa, kun aikuistuvat tuskin vilkaisevatkaan tuohon lapsen tasolle jääneeseen marisijaan. Sääli lapsia.

Kummallekohan meistä se rakkaus välillämme olisi ollut tärkeämpää, mulle vai mun äidille? Mieti sitä, bitch.

Onko sinulla todettu autismi? Hoksaatko kuinka et osaa ajatella ollenkaan asioita muiden kuin itsesi kautta. Sinun äitisi ei osannut rakastaa sinua oikein, sinä et kykene rakastamaan. Ja ehdotin, että äitisi ei osannut rakastaa koska hänen äitinsä ei osannut antaa tätä kun hän oli lapsi. Katsot asioita vain omasta nahkastasi, et kykene yhtään ajattelemaan äiitisi tai lastesi näkökulmasta. Mutta jos oikeasti autisti olet niin kaikki tämä on ihan turhaa keskustelua, elät oman kuplasi sisällä. Harmi, että päätit tehdä lapsia, muutenhan kaikki OK.

Minusta tämä ei ole autismia. Minä mietin vain, että voiko lapsesta kasvaa sellainen, että kaipaa sitä oikeudenmukaisuutta niin kovasti, että ennen kuin sitä saa ei vain näe muita ja on ikään kuin kasvatettu autisti? Koska syy oikeudenmukaisuudenkaipuuseen saattaa olla siinä, että isäni kohteli minua aina kuten ihmistä, mutta vanhempani erosivat ollessani 2,5. Ja näin isääni silloin tällöin, myöhemmin säänöllisemmin. Niin siellä sain maistaa oikeudenmukaisuutta ja halusin sitä äidinkin luona, en saanut, en ymmärtänyt missä vika ja aloin katkeroitua. Totta kai ajattelen lapsiani, mutta evääni siihen ovat olemattomat, koska olen etsinyt vikaa siihen, ettei minua kunnioiteta äitisuhteessa lapsena ollessani siis, itsestäni. Vasta omien lasten myötä alkoi ihmettely, kun eivät hekään toimi kuten olin kuvitellut, vaikka mielestäni kunnioitimme heitä. He silti kiukuttelivat jne. mikä on täysin ymmärrettävää järjen tasolla, mutta ei tunteiden. Haluaisin olla silti rakastava äiti, kun lapsi kiukuttelee, vaikken ole mielestäni tehnyt mitään väärää, mutta ei ole keinoja.

Ja vielä tuohon autosmiin; miksi ajattelisin, mille äidistäni tuntuu, kun hän ei näe, eikä piittaa siitä, miltä minusta tuntuu? Ja vielä opettaa, että on oikein saada minut kärsimään? Eli siis jos joku satuttaa minua siksi, etteivät vaatteet olleet paikoillaan, vaikka en tehnyt sitä tahallani halutakseni ärsyttää sitä toista (vaan koska olen huolimaton tuollaisissa asioissa) niin miksi minun sitten kuuluu ajatella, että no voi voi, taisi äidillä olla raskas päivä? Ei mikään oikeuta kai satuttamaan minua siitä hyvästä, vaikka häntä ärsytinkin, vai? Silloinhan maailma ois pelkkää anarkiaa.

Siis saako toista satuttaa, jos tämä ei tee mitä on pyydetty JA sanoa autistiksi, jos se toinen ei sen jälkeen ole kiinnostunut siitä, miksi satutit?

Kun eikö se ole aika selvää, että jos lapsi kokee, ettei vanhempi kunnioita häntä, niin lapsella on aika paha olla? Ihmeellistä syyttää lasta siinä autistiksi ja vielä pohtimaan, mitä oletkaan tehnyt, ettei äiti kunnioita. Nyt puhutaan kuitenkin ajoista, kun olin hyvin pieni, tai kuka tahansa lapsi on, siis alle kouluikäinen (josta kaikki alkoi).

Minun äitini vieläpä koitti käyttää tuota tunnettani, ettei hän kunnioita minua kiristyskeinona kasvatuksessa. Eli että minun olisi sen takia pitänyt tehdä jotain, että hän alkaa taas kunnioittaa minua, vaikka en ollut alunperinkään tehnyt mitään pahuuttani tms. En alkanut anella häneltä kunnioitusta sillä perusteella, että hän ei ole empaattinen ja hyväksy ihmisiin mitään puutteita. Ja siis siten oikeutti sen, ettei voi kunnioittaa. Sen olisi pitänyt olla yksin hänen ongelmansa, ja mun saada elää onnellinen lapsuus ja saada tukea jne, jota hän niin kovasti mainosti jopa mulle antavansa jos mä vain tarvitsen. Ikinä ei vain nähnyt että oisin tarvinnut sitä missään, piiskaa vaan.

Mutta vielä mä ehkä toivottavasti ehdon näyttää hänelle, että se, ettei kunnioita muita, mikäli näissä on puute tai vika, on vain hänen oma ongelmansa! Että HÄN siitä kärsii, ei enää hänen lapsensa, jolle hän niiiin mieluusti siirsi tämän ongelmansa! Että sinun prkl lapsi syy, kun en kunnioita!! Ei, vitun noita, sinun syy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos jotakuta tässä maailmassa kunnioitan ja säälin myös, niin se on kyllä tämän äitihullun äiti. Mitä lie naisparka pahaa tehnyt,  kun on tuollaisen tapauksen saanut riesakseen. Pahinta kaikessa onkin, että äidit rakastavat lapsiaan, olivatpa ne millaisia hirviöitä tahansa. Kestävät ja sietävät aiheettomia syytöksiä loputtomiin. Tietysti taakkaa lisää tieto, että lapsensa on jäänyt jonnekin murrosiän myrskyihin, eikä ole kasvanut aikuiseksi.

Tämä juuri. Mutta vielä enemmän säälin tämän naisen omia lapsia: nainen on täysin kykenemätön äitiysteen ja syyttää siitä kaikkia muita - peiliin ei voi katsoa. Ihan samalla lailla hänen äitinsä voisi syyttää omaa äitiään ja kaikkea muuta siitä ettei ollut parempi äiti tälle naiselle - paljonko se tätä naista auttaisi, yhtä katkera olisi. Näin käy tämän naisen lasten kanssa, kun aikuistuvat tuskin vilkaisevatkaan tuohon lapsen tasolle jääneeseen marisijaan. Sääli lapsia.

Kummallekohan meistä se rakkaus välillämme olisi ollut tärkeämpää, mulle vai mun äidille? Mieti sitä, bitch.

Onko sinulla todettu autismi? Hoksaatko kuinka et osaa ajatella ollenkaan asioita muiden kuin itsesi kautta. Sinun äitisi ei osannut rakastaa sinua oikein, sinä et kykene rakastamaan. Ja ehdotin, että äitisi ei osannut rakastaa koska hänen äitinsä ei osannut antaa tätä kun hän oli lapsi. Katsot asioita vain omasta nahkastasi, et kykene yhtään ajattelemaan äiitisi tai lastesi näkökulmasta. Mutta jos oikeasti autisti olet niin kaikki tämä on ihan turhaa keskustelua, elät oman kuplasi sisällä. Harmi, että päätit tehdä lapsia, muutenhan kaikki OK.

Taitaapa olla. Jätetään tämä sairas ihminen rauhaan, toivottavasti saa jostain apua, tänne kirjoittelu ei varmasti sitä hänelle tuo, antaa vain mahdollisuuden pyörittää samoja myrkyllisiä ajatuksia tunnista toiseen. Onneksi ei tarvitse elää tuon pään sisällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos jotakuta tässä maailmassa kunnioitan ja säälin myös, niin se on kyllä tämän äitihullun äiti. Mitä lie naisparka pahaa tehnyt,  kun on tuollaisen tapauksen saanut riesakseen. Pahinta kaikessa onkin, että äidit rakastavat lapsiaan, olivatpa ne millaisia hirviöitä tahansa. Kestävät ja sietävät aiheettomia syytöksiä loputtomiin. Tietysti taakkaa lisää tieto, että lapsensa on jäänyt jonnekin murrosiän myrskyihin, eikä ole kasvanut aikuiseksi.

Tämä juuri. Mutta vielä enemmän säälin tämän naisen omia lapsia: nainen on täysin kykenemätön äitiysteen ja syyttää siitä kaikkia muita - peiliin ei voi katsoa. Ihan samalla lailla hänen äitinsä voisi syyttää omaa äitiään ja kaikkea muuta siitä ettei ollut parempi äiti tälle naiselle - paljonko se tätä naista auttaisi, yhtä katkera olisi. Näin käy tämän naisen lasten kanssa, kun aikuistuvat tuskin vilkaisevatkaan tuohon lapsen tasolle jääneeseen marisijaan. Sääli lapsia.

Kummallekohan meistä se rakkaus välillämme olisi ollut tärkeämpää, mulle vai mun äidille? Mieti sitä, bitch.

Onko sinulla todettu autismi? Hoksaatko kuinka et osaa ajatella ollenkaan asioita muiden kuin itsesi kautta. Sinun äitisi ei osannut rakastaa sinua oikein, sinä et kykene rakastamaan. Ja ehdotin, että äitisi ei osannut rakastaa koska hänen äitinsä ei osannut antaa tätä kun hän oli lapsi. Katsot asioita vain omasta nahkastasi, et kykene yhtään ajattelemaan äiitisi tai lastesi näkökulmasta. Mutta jos oikeasti autisti olet niin kaikki tämä on ihan turhaa keskustelua, elät oman kuplasi sisällä. Harmi, että päätit tehdä lapsia, muutenhan kaikki OK.

Taitaapa olla. Jätetään tämä sairas ihminen rauhaan, toivottavasti saa jostain apua, tänne kirjoittelu ei varmasti sitä hänelle tuo, antaa vain mahdollisuuden pyörittää samoja myrkyllisiä ajatuksia tunnista toiseen. Onneksi ei tarvitse elää tuon pään sisällä.

jep, vuodesta toiseen samat jankutukset. Ihan pelottava ihminen? Kunnioitusta kaipailee, mutta kirjoittaa kaikille tosi törkeästi. Pelottavaa luettavaa, ja tosiaan tarvitsee ammattiapua.

Niin, valheessa eläjillehän on pelottavaa kuulla, mille siitä kiusatusta tuntuu. Valhe= jos joku ei kunnioita sinua se on aina sun oma syy.

Ja olen hakenut koko elämäni apua, auttajien tasosta vaan kertoo, ettei ole apua oikein saanut. Varmaan se mun eka terapeuttikin kunnioitti itseään, niin ei nähnyt mun tarvetta saada tukea opetella kunnioittamaan itseäni sen jälkeen, miten äiti on mua kohdellut. Mun nykyinen terapeutti tietää, että narsistin uhrit eivät osaa kunnioittaa itseään, siksihän he ovatkin uhreiksi joko joutuneet tai synnyttyään narsistille eivät ole tajunneetkaan, että heille sellainen kuuluisi siitä huolimatta, vaikka eivät ole täydellisiä.

http://www.ystavyydenmajatalo.fi/wp-content/kirjoitukset/doc/mita_kunni…

Hyviä ajatuksia kunnioittamisesta

http://personal.inet.fi/koti/vexom/kunni.htm

Ja tässä.

Haluaisin "päästä eroon" tässä mainitusta jonkun pelolla kunnioittamisesta, mikäli hänen tekemisiään ei arvosta. Esim. pomon, jolle ei voi sanoa, että sä haiset, vaikka sen toiminta haisisikin. Eihän se ikinä opi mitään, paremmaksi pomoksi siis, kun kukaan ei sano mitään töiden menettämisen pelosta.

Ja on inhottavaa elää tietäen olevansa hiiri, jota joku idiootti tavallaan alistaa.

Tuollakin sanotaan, että jos lapsi ei ole saanut kunnioitusta on todella vaikea kunnioittaa ketään. Sama rakastamisen kanssa. On todella vaikea rakastaa ketään, jos ei ole tullut itse rakastetuksi. Luulisi tämän nyt olevan kaikille ihan selvä homma.