Pojan kaveri ei ole saanut mennä yksin ulos koko kesänä
Kyseessä 14v. Ei ole saanut tulla meille 10min pyöräilymatka, ei ole saanut tavata kavereita esim urheilukentällä tai muualla, heille ei saa mennä. On käynyt ainoastaan treeneissä ja perheen kanssa kaupoilla.
Onko normaalia?
Kommentit (8)
Ehkä ei tahdo tulla esimerkiksi teidän kanssanne... Sanoo noin ollakseen kohtelias.
Ei totisesti ole normaalia.
Mistä nyt tämän näin tarkkaan tiedät? Jos oli jokin väliaikainen aresti ja poika on kavereilleen suurennellut asiaa?
Tätä jatkunut jo jonkun aikaa ennen tätä. En muista tarkkaan milloin, mutta muistaakseni jostain talvesta lähtien.
Tätä ennen hengaili meillä melkein päivittäin
Ap
Jos tosiaan näin, että 14-vuotias ei saa poistua kotoaan vapaasti -- erityistilanteet tietysti pois lukien --, niin onhan tuo puuttumisen arvoinen asia.
Ei lasta saa pitää vankina.
Et näiden vanhempien kanssa ensin puhuisi? Eli mistä on kyse?
Näin tekisin minä ennen jotain mahdollisesti väärinkäsitykseen perustuvaa viranomaisyhteydenottoa.
Jos kyse on nyt vain siitä, ettei syystä tai toisesta saa tulla teille?
Eli kysy vanhemmilta asiaa, jos askarruttaa.
Ehkä teidän muksu on mäntti ja kaveri ei halua kertoa oikeaa syytä miksei halua tulla teille. Oma lapseni teki hieman samaa kun aiemmin hyvän ystävän ADHD lääkitystä vaihdettiin ja hänestä tuli arvaamaton. Kertoi tästä jälkeen päin.
Jospa on hölmöillyt jotain ja saanut koko kesän kestävän "ulkonaliikkumiskiellon"
Aika pitkä aresti kyllä, mutta jos vanhempi on suutuspäissään sanoin, että nyt et sit kyllä pääse koko kesänä mihinkään ja halunnut sit toteuttaa uhkauksensa.
Teinien äitinä pitäisin tuota todennäköisimpänä.
Tai sit vaan ei tosiaan saa hengailla sinun nuoren kanssa!
Nyt on oikeasti lasun paikka.
Tuohan vaarantaa jo lapsen kasvun ja kehityksen!